Kymmenen kuukautta Kalmariin

Päädyin varaamaan paikan Kalmarin Ironman-kisaan ensi elokuulle. Muita vahvoja vaihtoehtoja, joita pyörittelin mielessä, olivat Köpeenhamina, Almere, Tallinna tai Tahko.Tahkosta nyt ei sitten olekaan kuulunut mitään ja Tallinna on toisaalta jo nähty. Muita kiinnostavia kisoja olisivat ainakin
- Barcelona (kuitenkin vähän myöhään Suomen kesän jälkeen)
- Hampuri (mutta 21.6. hieman aikaisin kesällä)
- Roth (salamannopeasti loppuunmyyty, mutta ehkä vielä joskus)
- Klagenfurt (ehkä liikaa nousumetrejä?)

Kalmarin lippuja alettiin myydä heti niin vauhdilla, että se oikeastaan ratkaisi asian. Olin kuullut kisasta paljon hyvää ja todisteena siitä, liput alkoivat tosiaan mennä kaupan niin kovaa vauhtia, että päätin tehdä oman ratkaisuni ja olla mukana. Plussaa on myös se, että kisapaikalle pääsee kohtuullisen helposti autolla, jolloin pyörän saa kokonaisena auton sisällä perille. Lisäksi paikalla on varmasti paljon muita suomalaisia.


Harjoittelu on ollut oikeasti kivaa taas viimeiset pari kolme viikkoa, koska nyt jaksaa taas. Treeniohjelma on kehittynyt juuri oikealla tavalla niin, että on ollut sopivasti haastetta. Olen pääasiassa pyöräillyt viime viikot ulkona maastopyörällä. Tällä viikolla tuli eteen syksyn ensimmäinen sisäpyöräily, joka vähän jännitti etukäteen, koska se piti tehdä pitkästä aikaa maksimitehoilla. Treenin toteutus oli ihan ok, mutta aikaansaamani maksimivetojen tehot olivat selvästi huonommat kuin kesäkuussa. No sen toki arvasinkin. Wattipolkimet eivät valehtele. Ne ovat aika armottomat, mutta talven mittaan varmasti myös palkitsevat.

Uinti on ollut ihan syksyn parasta antia. Olen jaksanut pari viikkoa tehdä kovatkin treenit loppuun asti. Uimaseuran ohjatuissa treeneissä on syksyllä yleensä tapana keskittyä viikko kerrallaan eri uintilajien tekniikoihin. Niin on nytkin ollut. Näissä ohjatuissa treeneissä on sekin jännää, ettei koskaan tiedä, mitä kokonaisuus pitää sisällään. Seuraava setti kerrotaan vasta kun edellinen on uitu. Mutta se tunne, kun koko kova treeni on tehty, on vaan niin hieno! Vastapainoksi minulla on myös ollut tilaisuus uida rauhassa omaa uintiani kahtena lauantaina, kun treenikaverit ovat olleet uintikisoissa. Kerran oli jopa koko allas vain minun käytössäni koko treenin ajan.

Juoksu, no aika hidasta on ollut. Ei ole tehnyt mieli mihinkään juoksutapahtumiin, koska sen verran on vielä vauhti hukassa. Kiva kuitenkin on ollut päästä tekemään vähän jo vetoja. Tällä viikolla satoi jo ensilumi meillekin, muuta äkkiä se katosi. Toivottavasti vielä ei ihan talvi tule, jotta ehtii vielä juosta jonkin aikaa pitävällä alustalla.

Voimaharjoittelua on nyt ollut kaksi kertaa viikossa ja olen oppinut hyödyntämään aamuja salilla käyntiin. Silloin siellä on rauhallista. Saattaapa olla, että aamusali tulee ihan tavaksi, vaikka muuten olen aika huono tekemään mitään treeniä heti aamulla. Polar Vantage kävi jo huollossa. Sen kanssa pelaaminen alkoi todella ärsyttää, kun takaisin/pysäytys-painike ei toiminut, joten laitoin sen takuuhuoltoon menemään. Huolto pelasikin hyvin ja nyt kello taas pelittää, kuten pitää.

Projekti IM Kalmar 2020: Salitreenit kuntoon

Kuntosalitreeni ei ole oikein koskaan ollut mun juttu. Olen käynyt vuosien varrella erilaisilla ohjatuilla tunneilla, joissa tutuksi on tullut kuntopiiri/circuit-harjoittelu,pace, kahvakuulailu, hiit jne. Olen joskus kokeillut sen tyyppistä ohjattua kuntosaliharjoittelua, jossa treeni on tehty kiertoharjoitteluna laitteelta toiselle. Triathlontreeniohelmaan kuuluu myös voimaharjoittelua, jota olen toteuttanut vaihtelevasti eri muodoissa: kotona käsipainojen, kahvakuulan ja kuminauhan avulla tai salilla kuntosalilaitteilla, kahvakuulilla ym. Kuitenkin aina tangot ja levypainot ovat saaneet olla lähes koskematta, koska ne vain ovat todella vieraita.

Tässä sairastelun jälkeen on pitänyt palailla varovasti treenien pariin, joten ajattelin, että saman tien olisi ihan mainio paikka myös keskittyä oikeasti opettelemaan kuntosalilla käymistä ja vieläpä tehdä siellä asioita oikein. Otin yhteyttä pt Miiaan, joka lupasi mielellään auttaa minua tutustumaan oikeanlaiseen salitreeniin ja katsoa lähtötasoani sekä ohjata oikeaan suuntaan nimenomaan triathlonin näkökulmasta.

Sovimme kaksi tunnin salikäyntiä. Ensimmäisellä kerralla aktivoitiin ensin vähän pakaroita ja selkää. Sitten alettiin tositoimiin: takakyykky levytangon ja -painojen avulla. Näitä olen siis todella vierastanut tähän saakka. Jalkaprässi ja kahvakuulan kanssa kyykkääminen ym. ovat ihan ok, mutta että olisin kokeillut yksinäni tankoa ja levypainoa, ei ei. No nyt lähdettiin kesyttämään sitä tankoa. Oli vähän yllätys, miten paljon tangon kanssa kyykkääminen tuntui hartioissa ja yläselässä. Reidet kyllä jaksoivat tehdä töitä, mutta tangon piteleminen alkoi äkkiseltään tuntua nopeasti.

Seuraavaksi harjoiteltiin mave. Yksinkertainen liike periaatteessa, mutta ei se toteutus kunnon painojen kanssa sitä ihan heti ollut. Pitää vielä harjoitella, jotta liike lähtee oikein ja paketti pysyy kasassa. Lopuksi haettiin ylätaljalla oikeanlaista liikettä selkälihaksille. Sekään ei ollut ihan yksinkertaista ja vaatii myös lisää treeniä.

Toisella salikäynnillä jatkettiin harjoituksia lämmittelyn jälkeen smithillä. Siinä tein ensin taas takakyykkyä ja sitten yhden jalan bulgarialaista kyykkyä penkin avulla. Vähän oli aluksi kireyttä lonkankoukistajissa, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi sujua paremmin. Pakarat olisivat mielellään ruvenneet laiskottelemaan, kun painoa lisättiin. Piti siis olla tarkkana, että liike jatkuu tarpeeksi alas. Viimeinen sarja tuntui jo kivalta. Seuraavaksi kokeiltiin selkälihaksille vähän erilaista versiota kuin viimeksi eli nyt tein selkäliikkeen taljassa alasoutuna pikkukahvoilla. Harjoitteluun lisättiin vielä rintalihastreeniä rintaprässillä ja vipunosto käsipainoilla. Lopuksi tein keskivartalolle kaksi liikettä:  käänteistä halonhakkuuta alataljalla eli reipas tempaisu alhaalta yläviistoon vastakkaiselle puolelle sekä vatsarutistusta taljan avulla (vähän jännä liike, joka vaatii vielä harjoittelua).

Luulenpa, että ensi viikolla on aika paljon helpompi mennä sinne ihan oikealle kuntosalille ja alkaa toteuttaa voimatreeniä. Sopivat painotkin ovat nyt selvillä.  Niin ja laitoin tosiaan ilmoittautumisen sisään IM Kalmariin 2020, joten sitä kohti mennään.       

Loppukesän tunnelmia

Tämä kesä ei mennyt ihan putkeen. Kisaohjelmassani oli suunniteltuna kaksi perusmatkaa ja kaksi puolimatkaa ja tavoitteena oli saada selkeä puolimatkan ennätys aikaan. Lopulta toteutuikin vain kaksi perusmatkaa alkukesästä. Ehdin tosin osallistua kokeilumielessä myös SM-duathlonille sekä Höyryajot-pyöräilytapahtumaan tuokokuussa.

Antibioottikuurin sain heinäkuun puolivälin jälkeen ja sen ajan oli suositeltavaa olla tässä tapauksessa kokonaan treenaamatta. Aika kului yllättävän nopeasti ja helposti. Aluksi olo oli sen verran sairas nielutulehduksen ja lämpöilyn takia, ettei tehnyt mielikään tehdä mitään muuta kuin levätä ja oleskella. Sitten sattui vielä tulemaan ihanan lämmin, jopa hellesää, kokonaiseksi viikoksi. Rennosta olemisesta pystyi nauttimaan mainiosti mm. uimarannalla. Oikeastaan onnistuin hyvin rentoutumaan ja ottamaan myös henkisesti pienen tauon harjoittelusta. Ajatukset alkoivat kääntyä jo seuraavan kesän kisasuunnitelmiin. Aloin toisaalta myös harkita kisakauden jatkamista vielä Vierumäen perusmatkalla, joka olisi 24.8.

Lääkekuurin aikana ilmeni jo uusia oireita ja ääni oli vähän poissa. Yritin silti vielä valmistautua Challenge Turun puolimatkalle, mutta lopulta oli pakko myöntää, että nyt iski kunnon sairastelukierre. Oli haudattava saman tien myös haaveet Vierumäen kisasta, koska treeneihin tuli toinen yli viikon tauko. Joku sitkeä virustauti - tai varmaan kaksikin peräkkäin - pakottivat lepäämään ja parantelemaan oloa ihan rauhassa. Ääni palasi, mutta kurkkukipua, yskää, nuhaa yms. tuntui jatkuvan ja jatkuvan.

Nyt olen taas päässyt viikon ajan kevyesti aloittelemaan liikkumista. Kuukausi siinä vierähti enemmän tai vähemmän sairaana. Kisakausi Suomessa on niin lyhyt, että näin pitkä sairastelu heinä-elokuussa väistämättä tarkoittaa, että kisakauteni päättyi 6.7. Voimarinteen perusmatkan kisaan. Sitä kisaa piti sulatella jonkin aikaa ennen kuin lopulta olin kuitenkin ihan tyytyväinen suoritukseeni. En ole lähdössä ulkomaille jatkamaan kisakautta, vaan suuntaan katseen ensi kauteen. Syksyllä on tietenkin tarjolla vielä useampia juoksutapahtumia, joista voi poimia pari, jos siltä tuntuu.

Odottelen nyt uutta treeniohjelmaa syyskuulle ja jo sitä ennen pääsen aloittamaan ohjatut uintitreenit hallissa. Odotan jo innolla sitä päivää, kun pääsen taas tekemään kunnon tehotreeniä. Niistä voi parhaimmillaan nauttia yhtä paljon kuin onnistuneesta kisasta. Muistan vieläkin tämän kesän juhannusviikolta tehopyöräilyn, jota tein ulkona kotipihassa. Oli lämmin ilma ja mäkäräiset parveilivat ympärillä, mihin tahansa pysähtyi. Ohjelmassa oli 2-3 x 4x3min maksimivetoja trainerilla. Ohjelmoin treenin etukäteen Polariini siten, että kolme settiä menee vaikka väkisin. Kahden setin jälkeen tuntui jo pahalta, mutta kun kello piippasi ja käski aloittaa uutta vetoa, kyllä se sieltä tuli ja sain taisteltua kaikki vedot loppuun asti. Ihan huippua! Tuossa kohtaa kesää meno alkoi olla parhaimmillaan. Mutta oliko koko yhtälössä sitten jotakin liikaa?

Oliko sairastuminen keskellä kesälomaa vain sattumaa? Tosiasia on, että toukokuu oli kova, koska oli paljon hyvää treeniä, ftp-testi, oli viikonloppuleiriä ja sen perään duathlonkisaa ja Höyryajoa. Näitä edelsi myös useampi kova treeniviikko, koska mm. ihan itsenäisesti hiihtelin melko monta tuntia Lapin keväthangilla huhtikuun loppupuolella. Kun yhdistetään tähän muutokset työtehtävissä huhtikuun alusta alkaen - lisää vastuuta ja lisää töitä, paljon uutta opeteltavaa - oliko kokonaiskuormitus liian iso tällä kertaa? Toukokuun lopussa väsytti kyllä. Kesäkuussa sen sijaan ei ollut mitään ongelmia, olo oli hyvä ja treenejä kiva tehdä. Oli vain yksi perusmatkan kisa ja lisäksi hyvää treenijaksoa. Mutta silti. Kesäloma tuli ja oli tilaisuus hengähtää ja silloin tuli myös sairastuminen, joka vielä kesti ja kesti. Sattumaa tai ei, ensi kevään kuviot voisi suunnitella vähän paremmin varman päälle.

Tälle kesälle nyt ei onneksi sattunut olemaan mitään suuren suurta tapahtumaa tai erityislaatuista kisaa. Olen ehtinyt aiempina vuosina jo käydä kuusi kertaa puolimatkalla ja kokeilla kaikkia matkoja sprintistä täysmatkaan. Ilman tämän kesän puolimatkan kisasuorituksiakin uskon vahvasti, että se ennätys sieltä olisi tullut, jos vain olisin pysynyt terveenä. Ensi kauden suunnitelmat ovat nyt hyvää vauhtia hahmottumassa ja niihin sisältyy ainakin täysmatka ja selkeästi kovemmalla loppuajalla kuin viimeksi 2018.

Kun kisa jää välistä

Heinäkuu on jo yli puolivälissä ja kesä sekä kisakausi tuntuu etenevän todella nopeasti. Minulla piti olla tässä välissä ensimmäinen puolimatkan kisa Joroisissa, mutta tosin kävi. Sairastumisen takia se jäikin nyt välistä.

Kaikki näytti hyvältä vielä viikkoa ennen Joroista. Kävin juoksemassa yhden varttimaratonin juoksun Keuruun Yömaratonilla. En juossut sitä ihan maksimitehoilla, vaan rennon reippaasti ja se tuntui todella hyvältä ja helpolta. Tästä juoksusta jäi siis todella hyvä maku ja odotin innolla Joroisten kisaa. Tuntui siltä, että kunto on hyvä juuri oikealla hetkellä. Kisaviikon alussakin kaikki oli vielä hyvin, mutta keskiviikkona alkoi yhtäkkiä nousta kuume. Kun olo ei helpottanut vielä perjantainakaan, oli ihan selvää, että kisa on jätettävä väliin ja mentävä sen sijaan terveyskeskukseen. Sieltä sain onneksi lääkkeet taudin taltuttamiseen, mutta harmilliseen väliin tämä sairastuminen osui. Joskus käy näin.

Finntriathlon Joroinen jäi minulla väliin sairastumisen takia myös vuonna 2014. Silloin harmitti todella paljon, koska kyseessä oli ensimmäinen puolimatkan kisani. Olin silloin kuitenkin ostanut peruutusturvan ja sain siirrettyä osallistumisoikeuden Tahkon kisaan. Se osoittautuikin niin kivaksi kisapaikaksi myös perheen kannustusjoukoille, että lähdin sinne vielä uudestaan seuraavana vuonna.

Tällä kertaa koko perheen osalta viikonloppu oli suunniteltu minun Joroisten kisani ympärille. Meillä oli majoitus varattuna Varkaudessa ja sitä ei voinut enää maksutta perua perjantaina. Lisäksi mies oli löytänyt ostettavaa omiin harrastuksiinsa liittyen sopivasti Varkaudesta, joten päätimme lähteä joka tapauksessa ajelemaan sinne perjantaina. Päivällä vielä toivoin, että illalla ehkä saattaisin jaksaa käydä Joroisissa valmennustiimin tapaamisessa, mutta Varkauteen päästyämme olo oli sen verran huono, että oli pakko vain jäädä lepäämään.

Lauantaina kuume oli poissa ja yhden särkylääkkeen jälkeen päänsärkykin hallinnassa. Niinpä kävimme tutustumassa Varkauden museotarjontaan ja vierailimme ensin Taipaleen kanavalla kanavamuseossa. Iltapäivällä menimme vielä mekaanisen musiikin museoon. Siellä ei ollut yhtään kivaa. Museossa ei ollut mitään vikaa, mutta oma oloni meni aika huonoksi ja jouduin istumaan aina kun vain löysin tuolin. Museossa oli siis opastettu kierros enkä kehdannut kuitenkaan poistua kesken. Kaukana kisakunnosta siis tämä olotila, kun ei jaksanut edes seistä tuntia putkeen pyörtymättä. Myöhäinen lounas Varkauden Rossossa auttoi kuitenkin asiaa.

Syömisen jälkeen haettiin peräkärryn täytteeksi jokin käytetty perämoottori, Mercury-merkkinen (jos tämä on tärkeä tieto) ja matka jatkui. Oloni tosiaan koheni syömisen jälkeen niin paljon, että halusin poiketa matkan varrella vielä katsomassa, kun "kaikki muut" siellä juoksevat ihanassa auringonpaisteessa ja nauttivat kisasta. Olimme joka tapauksessa ajamassa Joroisten ohi kohti Etelä-Savoa.

Oli tosi kiva päästä edes reitin varrelle kannustamaan ja sillä tavalla vähän osallistumaan tapahtumaan. Se, että yksi tämän kisakauden tärkeä kisa jäi välistä harmittaa tietenkin. Eniten sairastumisessa harmittaa kuitenkin itse sairaus ja se, ettei ole normaali hyvä olo. Eniten sitä toivoo, että saisi vain olla taas terve ja liikkua ja jaksaisi tehdä ihan mitä tahansa tavallisia asioita. Loppujen lopuksi kisat ovat vain pieni osa tätä harrastusta. Tärkeä osa, mutta kuitenkin vain se kirsikka kakussa. Parasta on treeni 😍 Se on vähän harmillista, ettei ole nyt kisan jälkeen sitä omaa tulosta puitavaksi, kun some on täynnä muiden hienoja kokemuksia - toki myös epäonnistumisia - ja sitä Joroisten kisatunnelmaa. Ja voi vain arvailla, mikä olisi ollut oma päivän kunto. Kyllä - on tässä tullut analysoitua tarkkaan muiden menoa, varsinkin esimerkiksi niiden, jotka olivat juuri kaksi viikkoa sitten samassa Voimarinteen kisassa mukana. 

Ensi viikko menee vielä levätessä ja sitten onkin enää kaksi viikkoa Turun puolimatkan kisaan. Katsotaan, mitä saadaan aikaan siihen mennessä. Turussa on myös hieno yleisö ja kannustus sekä nopea reitti. Ennätystä hakemaan sinne pitää siis ilman muuta lähteä.

Mikähän siinä sitten on, että Joroisten kisan aikaan pitää sairastaa? Tärkeät kisat minun on kai paras sijoittaa muuhun kuin kesäloma-aikaan eli (lyhyemmät) kesäkuulle ja (pidemmät) elokuulle. Silloin startit ovat aina onnistuneet.

Voimarinteen teräsmieskisat

Edellisestä kisasta on kulunut jo neljä viikkoa, mutta tänään vihdoin pääsin taas starttaamaan. Ilmoittauduin jo hyvissä ajoin keväällä Voimarinteen perusmatkalle (1500-40-10), koska halusin mennä tuttuun kisaan ja tutulle reitille. Silloin voi ainakin jossain määrin vertailla omia suorituksiaan, vaikka ulkoilmaurheilussa kelikin aiheuttaa omat muuttujansa. Kävin ensimmäisen kerran Voimarinteen perusmatkalla jo 2013, jolloin se oli oikeastaan ensimmäinen oikea triathlonkisani. Sitä ennen kävin vain kokeilumielessä Heinolassa pikamatkalla, jossa uinti oli hallissa. Voimarinteen kisa on kivan kokoinen tapahtuma ja hyvin järjestetty, joten siksikin teki mieli mennä sinne pitkästä aikaa. Kaksi kesää on tässä jäänyt väliin.

No nyt kävi kuitenkin niin, että perusmatkan pyöräreittiä oli muutettu aika paljonkin aikaisemmista vuosista. Reitillä oli edelleen mäkiä, mutta nyt myös U-käännöksiä oli kolme sillä 40 km matkalla, joten ei se kovin nopea reitti ollut nytkään. Uinti oli kuitenkin tutussa järvessä ja juoksureitti sama vanha. Lähdin tavoittelemaan selkeästi ennätystä edelliseen kertaan.

Uinti oli tällä kertaa vastapäivään ja kahtena kierroksena kuten ennenkin. Lähtö tapahtui vähän yllättäen enkä ehtinyt kuin varpaat kastella rantaveteen kun torvi jo soi. Vesi oli aluksi kylmää ja ruuhkaa oli jonkin verran. Miehiä oli mukana 33 ja naisia 25 kilpailijaa ja kun kaikki lähtevät yhtäaikaa kauhomaan, pientä hässäkkää siinä on alussa. Sain kuitenkin aika hyvän linjan alusta alkaen. Etusuora tuntui jatkuvan ja jatkuvan eikä ensimmäinen poiju meinannut tulla vastaan sitten millään. Takaisin päin käännöksen jälkeen tuntui jonkin verran allokkoa, joten etsin peesiä. Tulin rantaan muutaman uimarin ryhmässä ja lähdimme rantapusikon kiertämisen jälkeen uudelle kierrokselle. Yritin seurata koko matkan edellä menevää naista ja onnistuinkin aika hyvin. Toinen kierros oli silti hieman ensimmäistä hitaampi. Kellon mukaan uintimatkaa kertyi 1599 m eli vähän meni ehkä pitkäksi, vaikka en mielestäni missään eksynyt ja poijut ohitin ihan vierestä. Aikaa oli kulunut rannassa vajaat 29 min ja se vähän harmitti, mutta tuo hieman pitkä uintimatka selittää ajan. Rannasta oli juostava (tai käveltävä) rinne ylös vaihtopaikalle. Siihen kului noin 2 minuuttia ja vaihto päälle, joten 3.30 kului vaihtoon kaikkiaan.

Pyöräreitti (40,1 km) lähti ensin rinteen alta oikealle ja pienen pätkän jälkeen käännyttiin takaisin, ajettiin Karkun keskustan läpi pientä mutkaista tietä kohti pohjoista ja isolle tielle. Risteyksestä käännös vasemmalle kohti Vammalaa. Tässä oli ainut pitkä ajettava pätkä, jossa oli myös tasaista osuutta. Sivutuulta oli jonkin verran, mutta ehkä hieman sivumyötäistä, koska se ei haitannut ja keskinopeus alkoi nousta. Vihdoin seurava U-käännös takaisin päin. Tässä vaiheessa tuuli taisi sitten olla enemmän vastainen, koska se häiritsi enemmän ja ylämäissä vauhti tuntui tyssäävän kokonaan. Vielä piti koukata sivutielle ja tehdä taas yksi U-käännös, sitten takaisin isolle tielle ja kohti Karkun risteystä, josta pääsi takaisin Voimarinnettä kohti. Nousumetrejä oli Polarin mukaan yhteensä 385m. Vaikka pyöräilyni ei edelleenkään ole vahvaa, ohitin pyörällä kaksi naista. (Vai oliko se vain huono uintipäivä?) Kivaa on se, etten jää enää pyörällä  muiden jalkoihin ollenkaan niin kuin alkuvuosina. Silloin vuonna 2013 pyöräilyaikani cyclocrossilla oli noin 1:33/40 km ja nyt se oli 1:18. Silti paras nainen ajoi 9 minuuttia kovempaa. Olisi tässä siis edelleen kehitettävää. Jostain syystä syke jäi pyöräosuudella vähän matalaksi verrattuna esim. Paalijärven kisaan ja olisin toivonut pari minuuttia nopeampaa pyöräilyä, mutta ei se tällä kertaa onnistunut.

Juoksuosuudella (10,2 km) lähdettiin pururataa alas ja kierrettiin kaksi 5 km lenkkiä vaihtelevalla alustalla. Juoksen pääasiassa lenkit päällystetyllä tiellä, joten pururata, hiekka, polku yms. tuntuvat aina vähän vaikeilta ja hitailta edetä. Tykkään kyllä Voimarinteen juoksureitistä. Se on myös aurinkoisella kelillä osittain suojaisa. Tällekin päivälle tuli lopulta aika lämmin keli, noin 20 astetta, vaikka ennuste pitkin viikkoa näytti muutaman asteen viileämpää.  Ikävin osuus juoksureitillä on se, kun pitää lenkin lopussa jaksaa kivuta takaisin rinteen päälle. Jaksoin juosta kaksi hyvin tasavauhtista kierrosta ja juoksuaika olikin ainut, mikä osui ennalta kaavailemaani vauhtiin. Juoksussakin keskisyke jäi matalammaksi kuin Paalijärvellä. Siellä oli muutaman asteen kuumempi keli, joten ehkä se vaikutti.

Loppuaika oli 2:46:50 ja se on (vain/jopa?) kolme minuuttia nopeampi kuin edellinen Voimarinteen perusmatka (2016). (Silloin ensimmäisellä kerralla vuonna 2013 loppuaika oli 3:05.) Olin kisan jälkeen vähän pettynyt sekä uintiin että pyöräilyyn, mutta kotona kun katselin Polarin dataa ei ehkä ole sittenkään syytä olla. Pyöräilyssä (neutralisoitu) poljinteho oli kuitenkin hieman parempi kuin Paalijärvellä ja uintivauhti vain 2sek/100m hitaampi, jos mittarin mittaamiin matkoihin voi luottaa.

Jännä juttu, mutta joskus sitä vaan osaa olla heti kisan jälkeen tyytyväinen ja toisinaan ei niinkään. Loppujen lopuksi pääasia on se, että sai taas kerran kokeilla, mihin oma kunto riittää ja mitä parhaimman lajin parissa. Oli nimittäin ihan mieletön kannustus taas reitin varrella nimenomaan toisilta kilpailijoilta. Varsinkin naiset tuntuivat tsemppaavan toisiaan. Aikamoisen hienoa! Voimarinteellä oli vielä kisan jälkeen tarjolla rantasaunaa ja lihakeittoa. Näiden kahden perusmatkan harjoituskisan jälkeen hyvillä mielin kohti Joroisten puolimatkaa.

 

Kesän ensimmäinen triathlonstartti - Paalijärvi

Paalijärven kyläkoululla järjestettiin heti kesän alkuun 8.6. Paalijärven pikatriathlon. Nimestä huolimatta kilpailumatkana oli sprintin lisäksi tarjolla perusmatka ja päätin valita sen. Viime kesänä kokeilin jo Paalijärven sprinttiä. Vaikka kesä onkin vasta aluillaan, ei ollut pelkoa kylmästä vedestä, sillä muutaman päivän ennen kisaa ehti helteinen sää hyvin lämmittää pienen järven. Lämpöä oli luvassa myös kisapäivälle noin 28 astetta.

Matka Soinin kautta Alajärvelle taittui puolessatoista tunnissa. Sellainen on ihan sopiva matka kisapaikalle. Numerolapun haku kävi sujuvasti ja Tribase-tiimiläisiä löytyi muitakin heti paikan päältä. Reitissä oli pieniä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Mitään eksymisen vaaraa ei ollut, koska jokaisella kääntöpaikalla oli joku opastamassa oikeaan suuntaan. Tai no, uidessa piti ihan itse osata suunnistaa poijulta toiselle. Sprinttimatkalaiset kiersivät reitin kaikki osuudet yhteen kertaan ja perusmatkalaiset kahteen kertaan. Uintiosuus oli perusmatkalla noin 1300 m, pyöräosuus oli oman mittarini mukaan noin 39 km ja juoksu 11 km. Virallisesti perusmatkalla pituudet ovat 1500-40-10.

Äkkiä se odotusaika kului taas kerran. Tällaiset pienemmän kisat ovat siitä mainioita, että paikanpäälle ei tarvitse saapua tuntikausia ennen kisaa. Auton saa parkkiin lähelle kisakeskusta ja kaikki sujuu joutuisasti. Ennen kuin huomaakaan, on jo aika pukea märkäpukua päälle ja siirtyä rantaan. Kävin pikaisesti järvessä ennen starttia ja vesi tuntui oikein sopivalta. Lumpeita oli jonkun verran rannan tuntumassa ja vähän muuallakin reitillä.

Perusmatkan kisaajat päästettiin uimaan 5 minuuttia ennen sprintti- ja kokeilusarjalaisia. Paalijärvellä oli siis mahdollista rakentaa myös ihan omannäköinen kisa valtisemalla kokeilusarja ja liikkumalla jokaista lajia sen verran pitkään kuin itselle sopi. Aika hienoa! Kisaajia oli kaikkiaan tullut Paalijärvelle reilut 50, mutta omassa sarjassani oli lopulta vain neljä naista kilpailemassa.

Startti tapahtui klo 11. Otin ihan kunnon lähtökiihdytyksen uintiin ja pääsin kärkiryhmän matkaan. Yritin löytää sopivaa peesiä ja sainkin yhtä miesuimaria hyödynnettyä. Aika usein vain edellä menevä tuntui minun mielestäni kiemurtelevan sinne tänne, joten jättäydyin ensimmäisen kierroksen jälkeen omalle linjalleni. Jäin sitten vähän jälkeen, mutta ikävää sekin on, jos toinen ui koko ajan vähän viistosti eteen ja sekoittaa hyvä rytmin. Toisen kierroksen uin sitten ihan omaa uintiani. Taisin lähteä hyvää vauhtia liikkelle, koska lopussa alkoi ihan oikeasti jo hyydyttää ja oli pakko yrittää vähän pidentää liukua. Toinen kierros näyttääkin olleen noin puoli minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen.  Aika rannassa 24:28.

Vaihto-osuuteen sisältyi pieni juoksu rannasta ylös koulun pihaan, jossa pyörä odotti. Juostessa märkkärin yläosa pois ja pyörän luona loput puvusta pois päältä, aurinkolasit ja kypärä päähän, jalkojen kuivaus ja sukat jalkaan, pyörä matkaan ja menoksi. T1: 2:30. Pyöräkengät olin jättänyt polkimiin valmiiksi ja kiinnittänyt kuminauhoilla sopivaan asentoon. Pyörälle nousu onnistui tällä kertaa ilman ongelmia. Olin lähdössä vaihdosta ihan samaan aikaan toisen naiskilpailijan kanssa, joka kyllä pääsi hieman karkaamaan siinä kun laittelin vauhdissa kenkien tarroja kiinni. Noin kahden kilometrin ajon jälkeen ohitin hänet sitten. En ollut varma, mutta arvelin, että yksi nainen olisi vielä edellä. Ohittelin joitakin sprinttimatkalaisia, jotka nyt olivat samaan aikaan reitillä. Minun ohitseni puolestaan tuli miehiä yksi toisensa jälkeen varsinkin ensimmäisellä kierroksella. Toista kierrosta saikin ajaa aikalailla omassa rauhassa, koska sprinttimatkalaiset lähtivät jo juoksemaan ja reitillä olivatkin olivat löytäneet oman paikkansa. Reitillä menomatka koululta poispäin oli myötätuulivoittoista ja paluumatkalla sai tehdä enemmän töitä, että välillä kovissakin tuulenpuuskissa pääsi eteenpäin kelvollista vauhtia. Toisella kierrokella varmistui, että yksi nainen on edelläni, mutta hän vain meni pikkuhiljaa minusta karkuun. Vilkuilin välillä, miltä keskiteho näyttää ja se oli ihan ok (normalisoitu teho koko pyöräilystä oli lopulta noin 90,3% FTP:stä). Sykettä en seurannut koko ajon aikana ollenkaan. Pyöräosuuden aika oli noin 1:14.

Vaihdossa pyörä piti taluttaa koko vaihtopaikan ympäri. Kengät muistin jättää kiinni polkimiin ja hipsuttelin sukkasiltaan omaan pilttuuseeni, siellä taas kypärä pois päästä ja lenkkarit jalkaan. Sekunnin mietin, että tässäkö se oli, eikö muuta? Olin unohtanut aurinkolipan kotiin. T2: 1.09.

Kuva: S-L Koivisto

Odotetusti oli todella kuuma juosta. Oli jo iltapäivä ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Onneksi reitille oli lisätty toinen juottopiste. Otin silti lisäksi yhden oman pienen pullon matkaan ja hörpin siitä välillä, jotta sain suuta kasteltua. Reitti oli siis noin 5,5 km pitkä ja kaksi juottopistettä siinä oli, mutta silti oma pullo tyhjeni pian sekin. Juottopisteillä oli ihanan kylmää vettä, jota lähinnä kaadoin päälleni. Otin aina huikan urheilujuomaa ja toisella kierroksella täytin kerran omaa pulloa vedellä. Geeliä meni päivän mittaan muutama pussi. Ensimmäisen kierroksen lopulla saavutin kaksi miestä ja menin heistä ohi toisen kierroksen alussa. Toinen jäi roikkumaan peesiin. Alkoi olla tosi kuuma ja raskas juosta. Alkuosa reitistä on laskuvoittoista ja se vielä meni, mutta heti kun tuli vähänkin ylämäkeä, vauhti tuntui hyytyvän ihan väkisin. Puolivälissä toista kierrosta mies tipahti kyydistä. Oli kuulemma Pietarsaaresta eikä ollut tottunut sellaiseen mäkiseen reittiin. En viitsinyt itse paljon katsella, kuinka hidas juoksuvauhti oli. Vähän yllätyin jälkeen päin, että toinen kierros oli kuitenkin vain reilun minuutin hitaampi kuin ensimmäinen.

Vielä alle kilometri ennen maalia otin juottopisteeltä juotavaa ja kaadoin mukillisen vettä päälle. Loppumatka oli nimittäin pelkkää ylämäkeä eikä siinä enää mitään kiriä irronnut ei sitten millään. Koulun pihallakin piti vielä kiertää taas koko vaihtoalue läpi ennen kuin maaliviiva tuli vastaan. Kuuluttaja kuulutti minut saapuneeksi sijalla 2. Tuuletukset sen kunniaksi! Juoksuaika oli 1:00:17. Olin jo juostessa ajatellut, että onneksi pian pääsee viileään suihkuun ja sinne menin. Pukuhuoneesta tultiin jonkin ajan päästä kyselemään palkintojen jakoon. Pokaalin kanssa sitten kotimatkalle. Loppuaikaan 2:42:32 olen tosi tyytyväinen.





   

Ihan tavallinen keskiviikko

Tavallinen toimistotyöpäivä ja illalla urheiluseuran kokous. Sen jälkeen mietintään, mikä treeni tähän iltaan sopisi jäljellä olevista, koska halliuinti jäi aamulla tekemättä ja iltaisin halli on jo kiinni. Viestittelen samalla vähän Mesellä toisen triathlonistin kanssa treeneistä, menneistä ja tulevista. Kello on jo yli 19. Ohjelmasta löytyy juoksu+avovesiuinti yhdistelmä. Ilma on äkkiä lämmennyt hellelukemiin eikä ihan hirveästi huvittaisi juosta ja ajatuksen tasolla siihen perään avovesiuinti märkäpuvun pukemisineen tuntuu työläältä. Vaihdan lenkkikamat päälle ja lähden kevyelle juoksulle. Ajattelen, että juoksen tänään ja uin huomenna. Kilometrin päässä ohitan uimarannan ja siellä on vielä mukavasti ihmisiä nauttimassa lämmöstä. Jospa sittenkin juoksen vain vähän ja käyn vaihtamassa kotona märkkärin päälle. Juoksu tuntuu ihan mukavalta ja kevyeltä, vaikka onkin lämmin. Syke nousee lämmön takia vähän tavallista helpommin, mutta muuten tunne on hyvä. Kylläpäs menen vielä uimaan!

Märkäpuvun kaivelin esille edellisenä päivänä. Vielä pitää löytää neopreenisukat, koska vesi on varmasti vielä kylmää. En ole vielä ollenkaan käynyt järvessä tänä kesänä. Saan puvun kiskottua päälle, huh tuleepa siinä hiki juoksun päälle. Sukat vielä jalkaan, pyyhe, lakki, lasit ja uintipoiju mukaan ja rannalle. Rannalla kiittelen märkäpuvun antamaa hyvää suojaa, sillä mäkäräisiä on ihan valtavasti. Lapsia on edelleen rannassa ja hyppytornilla ja joku pariskunta on onkimassa laiturin päässä. Kahlaan veteen ja kylmä vesi täyttää pikkuhiljaa märkäpuvun. Naama veteen kokeeksi, vähän on kylmää, mutta ei kovin paha. Lähden rauhassa uimaan ja hetken päästä vesi tuntuu jo ihan mukavalta. Miten ihanan kevyesti märkäpuku liukuukaan vedessä! En muistanutkaan, miltä sen kanssa uiminen tuntuu. Uin lyhyttä pätkää edes takaisin. Mietin, että eipä pelota enää ollenkaan niin kuin silloin kun aloitin triathlonharrastusta. Alkuvuosina tummassa vedessä uiminen pelotti aina alkukesästä niin paljon, että uin usein ensimmäisillä kerroilla jonkun matkaa silmät kiinni ennen kuin totuin vedessä olemiseen. En tiedä, mitä pelkäsin tulevan vastaan, mutta joku siinä kammotti. Nyt järvi tuntuu heti tutulta. Vilkaisen kelloa ja totean, että gps ei pysy yhtään menossa mukana, mutta se ei haittaa. Katsotaan lauantaina kisassa, mikä on kesän uintivauhti.

Uin reilut 20 minuuttia ja nousen vedestä. Rannalla uintitreeneistä tuttu mies tulee vielä juttelemaan. Hän toteaa, että hurahdit sitten siihen triathloniin ihan tosissaan. No niin tein. Juttelemme hetken treeneistä ja kisoista kaikenlaista. Kello lähestyy jo iltayhdeksää. Vähän tekisi mieli mennä uudestaan uimaan, mutta lähden kotiin katsomaan, mitä muulle perheelle kuuluu. Pääseehän seuraavana päivänä taas uimaan, jos siltä tuntuu. Kotona pesen suihkussa märkäpukua ja siitä tulee kiva kesäfiilis ja kisafiilis. Kaikki on valmista lauantain kisaan.