Ajatus triathlonin täysmatkan kokeilemisesta oli tainnut käydä mielessä ensimmäisen kerran pian sen jälkeen, kun ensimmäinen puolimatka oli onnistuneesti takana syksyllä 2014. Syksyllä 2017, viiden puolimatkan kokemuksella, tein lopulta päätöksen ja ilmoittauduin Tallinnan Ironman-kisaan. Tästä kisasta tulee nyt blogin pitkä avauspostaus.
Saavuin Tallinnaan torstaina aamupäivällä ja onnistuin tietöistä huolimatta löytämään ajoreitin hotellille kohtuullisen helposti. Majoituttuani lähdinkin jo pian kävellen etsimään ilmoittautumispaikkaa (Vabaduse väljak) ja sen jälkeen kisainfoon Kalev Sports Arenalle. Paluumatkalla hotellille ehdin vielä ostaa Ironman-hupparin. Tässä vaiheessa oli jo sen verran nälkä, että päätin pastapartyn odottamisen sijaan käydä muualla syömässä ja mennä loppuillaksi hotellille. Pitkä päivä oli jo takana eikä tehnyt yhtään mieli kävellä uudelleen Kalev Sports Arenalle, joka oli hieman sivussa.
Kisa-aamuna lauantaina kello soi 4.20. Yö oli melko levoton, mutta taisin kuitenkin muutaman tunnin saada nukuttua siitäkin huolimatta, että hotellihuoneessa ei ollut ilmastointia. Olo oli hyvä ja aamupala maistui. Täytin juomapullot, laitoin geelit pulloon ja merkkasin pullon kylkeen viivat annosten hahmottamiseksi. Noin klo 5 lähdin kävelemään starttipaikalle ja ehdin siellä käydä hyvin pyörän luona jättämättä juomat, geelit ja bloksit paikalleen ja tarkistamassa rengaspaineet. Siinä samaan aikaan kuuluttaja kertoi, että veden lämpötilaksi on aamulla mitattu 15,4 astetta, joten uinti saadaan mennä ihan täysimittaisena. Aikaisemmin viikolla oli pieni uhka päällä, että kumpuamisesta johtuen merivesi saattaisi olla pitkistä helteistä huolimatta niin kylmää, että uintia jouduttaisin lyhentämään tai jopa perumaan se kokonaan. Mahtavaa, ihan oikea täysmatka oli siis toteutumassa. Bajamajakäynti, märkkäri päälle ja karsinaan odottelemaan uintia. Asetuin heti kyltin 1.15-1.30 alkuun odottelemaan jonon etenemistä. Agegroup-startti oli klo 6.35 ja siitä meni noin 15 minuuttia ennen kuin pääsin veteen.
Uinti (3,8 km) 1:19:56
Vesi tuntui aluksi kylmältä, mutta äkkiä siihen tottui. Ensimmäisen poijun jälkeen ei seuraavaa näkynytkään, mutta uin muun lauman mukana. Jossain vaiheessa kuulin pillinvihellyksiä ja näin kun koko ryhmälle huidottiin viittoen uimaan enemmän vasemmalle. Siellähän se poiju sitten olikin. Matka sokkeloisella reitillä eteni välillä paremmin välillä huonommin. Yritin pysyä muiden seassa, jotta en eksyisi ainakaan yksin liian kauas. Varsinkin poijuilla oli aina ruuhkaa, mutta muuten pääsin uimaan ihan hyvin omaa uintia. Keltaiset poijut näkyivät hyvin, mutta punaisia oli vaikea löytää. Lopulta näkyi viimeisiä oransseja poijuja merkiksi siitä, että aletaan olla lähellä maihinnousupaikkaa. Mielessä kävi, että kerrankin sai uida ihan tarpeeksi pitkän matkan. Matka tuntui taittuneen melko mukavasti, mutta kelloa minulla ei ollut vielä kädessä, joten en tiennyt uintiaikaa. Hieman se sitten näytti olevan alakanttiin omiin odotuksiin verrattuna, mutta varmaan kylmä vesi ja pieni harhailu selittävät sen. Varpaat olivat ihan jäässä kun vedestä nousin.
T1 (6:35) sujui rauhassa. Vaihtoteltassa ei ollut ruuhkaa. Yksi suomalainen nainen siellä hytisi niin kylmissään, ettei meinannut päästä millään lähtemään pyörää kohti. Laitoin Polarin käteen tässä vaiheessa, koska halusin, että se varmasti mittaa ainakin koko pyöräosuuden ja jos mahdollista, myös juoksun.
Pyörä (180 km) 6:10:30
Tästähän se päivä varsinaisesti alkoi uintiverryttelyn jälkeen. Pyöräosuus lähti käyntiin hyvillä mielin ja tuntui olevan rauhallinen väli, johon pääsin ajamaan. Heti ajattelin, että kyllä tämä täysmatka taitaa olla minun juttu, kun kaikki muutkin tuntuvat suhtautuvan ajamiseen rauhallisesti eikä mitään ryysistä ole näkyvissä. Porukkaa alkoi toki tulla ohi pikkuhiljaa, mutta ei niin paljon, että se olisi häirinnyt omaa ajorytmiä mitenkään. Nautin geelievästä tasaisesti puolentunnin välein. Ihan tarkkaan merkkiviivoista ei kyllä ottanut selvää, tuliko sitä tarkalleen yhden annoksen verran aina otettua, mutta ainakin sinne päin. Pulloissa oli mukana vettä ja kofeiinipitoista urheilujuomaa, mutta enimmäiseen join vettä. Nappasin ainakin joka toiselta huoltopisteeltä aina lisää vettä ja täytin sillä torpeedon. Muuten nappasin matkalta mukaan banaania, jos alkoi tuntua, että on nälkä. Pari kertaa otin myös vaihtelun vuoksi blokseja suuhun. Reitti oli helppo ja tasainen eikä tuultakaan tuntunut olevan juurikaan. Vauhti pysyi tasaisena ja ajaminen tuntui mukavalta. Kaksi kunnon ukkoskuuroa saatiin niskaan. Ne molemmat tulivat jälkimmäisellä puoliskolla pyöräosuutta. Ensimmäinen alkoi pian 90 km jälkeen eikä ollut kovin paha. Jälkimmäinen osui minulle noin 155 km kohdalta alkaen ja silloin vettä tuli ihan kunnolla. Tie lainehti ja tuli hidastettua väkisinkin vauhtia. Halusin vain päästä ehjänä vaihtoon. Kaupungissa loppupätkällä oli muutenkin kapeita paikkoja ja tiukkojan käännöksiä, joten jälkimmäisen puoliskon keskinopeus vähän putosi. Jonkin verran rohkeammin loppuosuutta olisi varmaan voinut ajaa, mutta olin kuitenkin todellä tyytyväinen pyöräosuuteen.
T2:sta (5:23) lähestyin jättäen kengät jalkaan. Ehkä ei olisi pitänyt, koska jalat tuntuivat melko jäykiltä heti pyörältä nousun jälkeen ja kloseilla oli vaikea edetä mihinkään. Tuli mieleen väistämättä, että mitenkähän näillä jaloilla vielä se maraton sujuu. Vaihtoteltassa kuivasin jalkoja ja pyyhin ukkoskuuron heittämää hiekkaa pois. Vaihdoin kuivat sukat ja kävin bajamajassa. Sen jälkeen jalat tuntuivatkin taas jo paremmalta. Sitten vaan juoksemaan.
Juoksu (42 km) 4:47:36
Juoksu alkoi ylämäellä, jota saikin kavuta yhteensä kahdeksan kertaa koko maratonin aikana edestakaisella reitillä. Juoksu mentiin neljänä kierroksena. Ensimmäinen kierros sujui mukavasti, kun alkuun pääsi. Omat kannustusjoukkoni olivat saapuneet myös Tallinnaan lauantaina ja oli hienoa nähdä heitä juoksureitin varrella. Iltapäivä oli hyvinkin lämmin ukkospilvien väistyttyä taivaalta. Huoltopisteillä oli tarjolla märkiä sieniä, vettä ja jäämurskaa ja niille oli käyttöä. Yritin jatkaa säännöllistä energian ottamista, mutta jälkeen päin ajatellen se ei ehkä ihan onnistunut. Oli vaikeampi pysyä laskuissa mukana, milloin pitäisi ottaa geeliä, kun toisaalta sitä ei enää niinkään tehnyt mieli ja toisaalta tuli nautittua muita tarjoiluja, kuten kokista ja banaania sekä urheilujuomaa. Kaikkea mahdollista, mitä vain teki mieli, otin vuoron perään jokaiselta huoltopisteeltä. Toinenkin kierros meni vielä hyvin, puolimaratonin kohdalla katsoin kellosta, että aikaa oli kulunut noin 2h16min. Siinä vaiheessa näytti siis todella hyvältä. Kolmannen kierroksen loppupuolella polar ilmoitti, että gps on sammutettu, koska virta alkoi olla vähissä. Samoihin aikoihin, noin 28 km kohdalla aika yhtäkkiä matka alkoi painaa. Ylämäet tuntuivat lisääntyneen ja alamäet ja helpot pätkät vähentyneen. Tuntui melko toivottomalta, että piti jaksaa vielä yksi kierros. Vauhti tippui. Pahimmilla hetkillä etenin vain hieman alle 9min/km vauhtia. Kun viimeinen kierros vihdoin alkoi, sain kuitenkin käskettyä itseni hölkkäämään. Kävelin ainoastaan ylämäet ja huoltopisteet, muuten pakotin itseni juoksuaskeliin. Sainkin pidettyä hieman parempaa vauhtia taas, mutta vaikeaa se oli, kun joka paikkaan sattui. Ei sattunut pelkästään jalkoihin, vaan ihan kaikkiin lihaksiin joka askeleella. Pikkuhiljaa maali silti lähestyi. Kannustus oli ihan mahtavaa niin yleisöltä, toimitsijoilta kuin kanssakilpailijoita, suomalaisilta ja ulkomaalaisilta. Kaikki jaksoivat loppuun asti kannustaa ja tsempata. Loppusuoralla vielä pieni loppukiri ja väkisin alkoi hymyilyttää. Vihdoin maalissa! Loppuaika 12:29:56 oli sellainen, johon arvelin parhaimmillani ehkä pystyväni, joten aika lailla nappiin meni. Ehkä jokaiselta osuudelta olisi voinut olla muutama minuutti otettavissa pois, mutta ei kovin paljon.
Siinä se oli, ensimmäinen täysmatka, mutta ei varmastikaan viimeinen. Niin hieno päivä!
Kuva:Finisherpix
