Marraskuun TRIBase-leiri Kuortaneella

Syksy on kulunut ensin palautuessa Tahkon kisasta ja sen jälkeen pikkuhiljaa treenit ovat käynnistyneet. Kesän kisakaudelle kertyi tänä vuonna vain kaksi triathlonstarttia, yksi swimrun ja yksi varttimaraton. Lokakuun alussa kävin vielä juoksemassa Keurusselän syyshölkällä 8,1 km matkan vaihtelevassa maastossa. Se tuntui aika vaikealta, vaikka täysmatkasta olikin jo 7 viikkoa ja juoksua oli ollut mukavasti ohjelmassa koko syyskuun. 

Vuoden ensimmäinen leiriviikonloppu toteutui vihdoin nyt marraskuussa pyhäinpäivän aikaan. Olipa piristävää päästä pitkästä aikaa leireilemään pitkälti tutulla porukalla ja samalla tutustumaan uusiin treenikavereihin.

    

Viikonlopun treenit aloitettiin perjantaina klo 16.30 Kuortaneen urheiluhallissa pääasiassa pyörän päällä. Pyörällä ajeltiin ensin hyvät verryttelyt niin kauan, että kaikki olivat saaneet omat varusteensa viriteltyä. Jonkin aikaa siinä säädettiin trainereita, pumpattiin renkaita ja etsittiin virtaa laitteisiin jne., mutta lopulta kaikki pääsivät treeniin mukaan. Pyörällä ajettiin verryttelyjen sekaan minuutin vetoja ja kaksi kertaa käytiin välillä juoksuradan puolella kiihdyttelemässä suoralla ihan kevyesti. Tarkoitus oli vain herätellä ja valmistautua lauantain treenejä varten. Ihan huomaamatta vierähti noin kaksi tuntia tässä leirin aloituksessa. Päivällisen kautta huoneeseen tutustumaan huonekaveriin, joka oli tällä kertaa Hannele Saarijärveltä. Vähän vielä tankattiin karkkia jälkkäriksi ja pian jo tuntuikin, että on hyvä idea mennä nukkumaan. Aamulla herätys oli luvassa jo heti klo 6 jälkeen.

Ohjelmassa oli lauantaiaamuna ensimmäisenä pitkä uinti alkaen klo 7, ja luvassa vajaa kaksi tuntia altaassa. Ensin uitiin reilu tunti kevyesti tekniikkaa ja lämmittelysarjaa. Päivän pääsarja oli 20-30 kertaa 50 metriä minuutin lähdöillä. Jokainen ui sen verran monta toistoa kuin tällä kertaa tuntui hyvältä - tai sopivan pahalta. Itse sekosin laskuissa joskus 10 toiston jälkeen ja uin vain aina uudestaan ja uudestaan sen 50 m minuutin välein liikkeelle lähtien niin kauan kuin käskettiin. Panu huuteli altaan reunalta, että vielä jaksaa ja nyt nautitaan. Ja vielä kerran lähtee. Ja vielä kerran... Muutama viimeinen alkoi joka tapauksessa jo aika mukavasti hapottaa. Suihkussa tuntui koko kroppa tärisevän ja suuntasin siitä vain pikaisesti aamupalalle. Silti ehti tulla jo päänsärky. 

Pienen lepotauon jälkeen oli vuorossa luentoa Zwiftistä ja Trainerroadista, joista jompaa kumpaa aika moni hyödyntää pyörätreeneissä kotona. Itsekin investoin tänä syksynä vihdoin älytraineriin ja tilasin saman tien Zwiftin käyttöön, jotta trainerista saa enemmän iloa irti. Luento oli siis varsin ajankohtainen ja kiinnostava. Jotakin käytännön vinkkejä siitä tarttui matkaan. Luennon jälkeen päästiin taas syömään ja sitten päiväunille ennen iltapäivän kovaa yhdistelmää. Koko viikonlopun ajan Kuortaneella pyöri muuten keihäänheittäjiä ja tuli bongattua mm. maailmanmestari Johannes Vetter. 

Päivän toinen harjoitus oli klo 15.30 alkaen jälkeen urheiluhallilla pyörää ja juoksua vuoron perään. Nyt otettiin kaikki irti ihan jokaisesta ihan varmasti. Pyörällä taas verryteltiin ensin hyvin. Sitten ajeltiin vetoja 4+1+4+1+4 min (tehot 80-85% FTP:stä/4 min ja 90-95 %/ 1 min). Tämä setti toistettiin kaksi kertaa muutaman minuutin palautuksella. Sitten lähdettiin heti juoksemaan 800-1000 m vetoja radalle. Juoksu on ollut minulla tahmean tuntuista koko syksyn, mutta hallissa tuntui heti hyvältä juosta. Tuntui, että askel lähti rullaamaan kevyesti ja oli helppo juosta itselle hyvää vauhtia rennosti. Toistoja tehtiin tässä kohtaa neljä 90 sekunnin palautuksilla. Sitten uudelleen pyöräilemään. 

Ennen treeniä vielä hymyilyttää.

Tässä vaiheessa jo osalla porukkaa alkoi energia olla vähissä. Tehoja otettiin sen verran railakkaasi irti, että oli tärkeää myös saada energiaa otettua treenin aikana. Kaikille löytyi onneksi jotakin energiaa vaikkapa kaverilta, jos ei omista varastoista,  jotta kaikki jaksoivat jatkaa vielä kohti toista settiä. Pyörällä ajettiin tällä kertaa vedot 3+1+3+1+3+1 min samoilla tavoitetehoilla kuin edellinen ja tämäkin kaksi kertaa. Viimeisen minuutin vedon sai jo revitellä vähän ylikin FTP:n. Sitten päästiin taas hikisiä vaatteita tuulettamaan juoksuradalle. Vetoja piti olla samat 4x 800-1000 m, mutta tottakai siihen tuli vähän yllärilisää. Kaikki menivät kai ainakin viisi toistoa ja hurjimmat jopa kuusi vetoa. Huhhuh. Enää ei ollutkaan jäljellä kuin pienet loppuverryttelyt pyörän päällä. Aikaa oli siinä vierähtänyt jo kolmisen tuntia, joten oli aika päästä suihkun kautta syömään.

Energiat loppu?

Päivällisen jälkeen juttelin vielä Panun kanssa ajankohtaiset asiat selviksi ja sovittiin jotakin pientä muutosta mm. voimaharjoitteluun. Olin myös saanut kutsun karkkibileisiin! Kutsussa luvattiin "Perinteiset riehakkaat karkkibileet. Mukaan riittävän kokoinen karkkipussi. Keskitytään Masked singerin katsomiseen. t. Anu". No tämähän piti tottakai käydä myös kokemassa. Bileet päättyivät klo 21, jolloin kaikki poistuivat nukkumaan  -  tai ehkä ennemmin pyörimään sängyssä unta etsien. Ei kovin hyvin nukuttanut kovan treenipäivän jälkeen.

Sunnuntaina aamulla lähdettiin jälleen uimahallille klo 6.50. Huonojen unien jälkeen intoa altaaseen ei juuri ollut. Ei ollut mitään tietoa, mitä tällä kertaa olisi luvassa. Onneksi uitiin vain kevyttä palauttavaa uintia, vähän sukeltelua ja pari viestiä, jossa tuli uitua 2x50m max. Aamupala maistui taas ja sen jälkeen olokin oli jo paljon parempi. Lopuksi mentiin vielä vimeisen kerran urheiluhallille, jossa saimme vinkkejä voima-/liikuvuusharjoitteluun, jota myös pitäisi muistaa tehdä riittävästi. Näitä pitäisi muistaa vielä kirjata itselleen ylös ennen kuin unohtuvat. Siinäpä oli mukava triathlonviikonloppu taas kerran. Kiitos seurasta kaikille tiimiläisille ja vierailijoille!

Historiallinen Ironman Finland Kuopio-Tahko

Kalmarin Ironmanin peruunnuttua tänäkin vuonna päätin sen sijaan osallistua Suomen ensimmäiseen täyden matkan Ironman-kisaan Tahkolla. Elokuinen viikonloppu sopi hyvin kalenteriin ja Tahkolle oli kiva lähteä muistelemaan aikaisempia puolimatkan kokemuksia. Kisakeskuksena Tahkon Piazzan ympäristö on mitä mainioin. Majoituistilaa löytyy kaikille läheltä kisakeskusta ja vaihtoalue on lähellä. Ainoastaan mäkinen maasto hieman mietitytti etukäteen.

Ennakkovalmistelut

Sain reissuun mukaani treenikaveri Marjan ja kahdestaan ajelimme torstaina Tahkolle valmistautumaan viikonlopun koitoksiin, minä kisaan ja Marja kannustamaan kaikkia tuttuja. Perjantai oli hieno aurinkoinen päivä. Kävin heti aamulla haistelemassa kisatunnelmaa, rekisteröitymässä ja samalla pikaisesti ostoksilla kisakylässä. 

Lounaan jälkeen vein pyörän ja vaihtopussukat paikalleen. Päivän tärkeimmät hommat tuli näin hoidettua. Tapasimme viiden aikaan muut kisaan osallistuvat TRIBase-tiimin jäsenet, vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja otimme yhteiskuvan. Kävimme Marjan kanssa myös vähän katsastamassa uintireittiä eli koeuimassa pienen pätkän, mutta lahdella oli sen verran allokkoa, että päätimme aika pian kääntyä takaisin. Illalla Sokos-hotellin ravintolan terassilla oli paljon porukkaa syömässä, mutta löysimme sieltä tilaa vielä meillekin päivällistä varten. Sitten saunaan rentoutumaan ja nukkumaan. Aamulla pääsisi vihdoin starttaamaan!

 Lauantai - päivä täynnä tunteita

Heräsin ennen kellon soittoa puoli kuuden aikaan. Nukuin ihan hyvin ja sain aamupalan syötyä. Ehkä kolmas täysmatka ei enää niin kauheasti jännittänyt. Toki oli sellainen hyvä pieni jännityskutina päällä, mutta ei mitään hermoilua. Aamu oli kaunis ja aurinoinen eikä sääennusteiden iltapäiväksi lupailemista kuurosateista näkynyt merkkiäkään. Vein vielä matkaeväät (geelit pullotettuna, vesipullon ja elektrolyyttijuoman + Snickersin ja karkit) pyörälle. Sitten olikin bajamaja jonotuksen jälkeen jo aika pukea märkäpukua päälle. Meinasi vähän itkettää, kun rannalla seisoskellessa soitettiin ensin Maamme-laulu ja vielä perään Finlandia-hymni juuri ennen kuin pro-naiset päästettiin uimaan. Olipa hieno hetki.

Age goup- startit olivat klo 7.45 alken. Menin ajoissa lähtökarsinaan odottamaan omaa starttivuoroa, koska halusin varmistaa sopivan vauhtisen uintiseuran. Taktiikka onnistui hyvin. Kun age group-ryhmän lähtöaika tuli, kilpailijat lähtivät mukavaan tahtiin valumaan rolling startilla uintiosuudelle. Muutama uimari päästettiin siis kerrallaan viiden sekunnin välein veteen eikä mitään ryysistä syntynyt. Pääsin uimaan heti omaa hyvää rytmiä. Joku tuntui roikkuvan varpaissani muutaman sata metriä, mutta katosi sitten muualle. Yritin itse ottaa välillä jostakin ohi uivasta peesiä, mutta eivät ne pitkään pysyneet tähtäimessä. Uinti oli yhtenä kierroksena ja ainoastaan kääntöpoijuilla oli hieman ruuhkaa. Sielläkin pääsi kuitenkin hyvin jatkamaan matkaa. Pian jo näkyikin taas silta, jonka ali piti lopuksi suunnistaa kohti rantaa. Matka tuntui taittuneen nopeasti. Ihan rantaa lähestyessäni viimeisillä sadoilla metreillä alkoi olla muita uimareita turhan lähellä ja piti muutaman kerran hakea parempaa linjaa. Rannassa kello näytti 1.15 ja olin tyytyväinen, sillä uinti oli mennyt ihan suunnitelman mukaan.

Aurinko paistoi edelleen ja oli hyvä tunnelma lähteä pyöräosuudelle. Alkumatka oli nousuvoittoista ja hieman ylitehoilla se tuli mentyä. Reitin tasaantuessa painoin ekan kerran kierrosnappulaa ja aloitin tavoitetehoilla ajamisen. Matka sujui mukavasti kohti Varpaisjärveä edelleen sieltä kohti Siilinjärveä. Kaisa Sali oli reitin varrella kannustamassa ja hyvissä tunnelmissa kehuin hänelle, miten ihana keli on kisata. Vähän sinne taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä. Jossain 60 km kohdalla tuli pieni välikuolema. Tuntui, että vastako tässä on 1/3 mennyt ja pitkä päivä edessä. Vaihdoin geelin nauttimisen siinä kohtaa suklaaseen ja karkkeihin ja jatkoin sinnikkäästi ajamistä takaisin päin kohti Tahkoa. Pyöräreitti oli kahtena kierroksena eli toisessa päässä pitäisi käydä vielä uudestaan. Tahkon päässä oli jonkin verran kannustajia tien varressa kilisyttämässä kelloja ja huutamassa tsemppejä. Joitakin satunnaisia kannustusporukoita oli muutenkin pyöräreitin varrella. Siitä vaan toiselle kierrokselle, homma eteni suunnitelman mukaan. Arvasin kyllä, että vauhti alkaa toisella kierroksella vähän hyytyä. 

Tuuli tuntui jonkin verran yltyvän päivän mittaan, mutta sadetta ei minun kohdalleni osunut koko pyöräosuudella. Varpaisjärveltä Siilinjärven suuntaan ajettaessa oli vastatuuli ja se pätkä piti vain taistella ajatellen, että paluumatka taittuu sitten taas vauhdikkaasti. Matka eteni edelleen ihan mukavasti ja kilometrejä (myös nousumetrejä) kertyi tasaiseen tahtiin. Kohtuullisen hyvin pyörä kulki 150 km asti, mutta sitten alkoi jo satulassa istuminen riittää. Vielä piti jaksaa kivuta mäet takaisin Tahkolle. Tuulikin tuntui vastustavan menoa enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella eikä ohittajia enää juuri näkynyt. Heistä saa kuitenkin aina hetken matkaa pientä vetoapua, mutta nyt sai tehdä töitä ihan yksin. Mäkiä noustessa 160 km kohdalla etureidet alkoivat ilmoitella uhkaavista krampeista. Mietin, mitä oli tullut tehtyä väärin vai mäetkö vain alkavat painaa. Sain tilanteen haltuun elektrolyyttikapselilla ja pääsin vihdoin vaihtoon. Pyöräilyyn kului aikaa 6.08. Olisin toivonut vähän nopeampaa aikaa, mutta ei se tuolla reitillä tuona päivänä minulle ollut mahdollista. Aika äärirajoilla tuo ajo meni sykkeen ja tehojen puolesta, jotta jaksaisi vielä juostakin. Päätin tehdä nopean vaihdon, jottei siinä ainakaan tuhriintuisi turhaan aikaa ja käydä bajamajassa ehkä myöhemmin, jos olisi ihan pakko. Kokonaisajassa olinkin tässä kohtaa vielä suunnilleen samassa vauhdissa kuin edellisvuonna Tallinnassa.

Juoksuun lähtö tönkköjaloilla on aina mielenkiintoista. Yleensä jalat alkava toimia jonkin ajan päästä, mutta nyt ei oikein tullut sellaista tunnetta. Oikeastaan oli vain kova jano ja tuntui, että energia on vähissä, vaikka olin noudattanut energiasuunnitelmaa ja ottanut geeliä tasaiseen tahtiin pyörän päällä. Kramppherkät reidet muistuttelivat itsestään aika pian. Siinä kohtaa mietitytti, mikä oli mennyt pyöräosuudella pieleen. Ajoinko liian kovaa mäet? Joinko liian vähän? Heti ensimmäiset kilometrit olivat siis tosi vaikeita ja kierroksen puolivälissä olin aivan varma, että joudun jättämään juoksun kesken. Mutta eihän niin voi tehdä, kesken kaiken, kun kaikki tutut ja tuntemattomat ovat Ironman-hengessä mukana paikanpäällä ja kotona ruutujen ääressä. Pakko oli löytää joku keino nousta kuopasta ja kammeta itsensä eteen päin. Onneksi oli mukana kofeiinipitoista geeliä ja elektrolyyttejä. Otin ne molemmat heikolla hetkellä ja parin kilometrin päästä alkoi kulkea. Join myös paljon. Joka huoltopisteeltä otin ihan rauhassa kaksi mukia juotavaa. Aikaahan näihin elvyttämistoimiin aina kuluu ihan liikaa ja kello käy, mutta pakko se oli tehdä. Juoksureitin loppuosa oli onneksi myös laskuvoittoista/tasaista pätkää ja pääsin kuin pääsinkin ensimmäisen kierroksen läpi. Jes! Homma jatkuu, voitin taas kerran tosi vaikean hetken. Olin ylpeä itsestäni ja sen ajatuksen voimalla jaksoin taas ainakin muutaman kilometrin. 

Oli hyviä hetkiä ja aurinko paistoi.

Juoksureitti piti kiertää neljä kertaa. Toisella kierroksella alkoi sataa ja jonkin aikaa vettä tuli ihan kaatamalla. Kannustusjoukot näkyivät sitkeästi seisovan reitin varrella sadetakeissaan huutamassa ja kilistämässä kelloja. Sade tuntui jonkin aikaa jopa mukavan viilentävältä. Vaikka päivä ei ollutkaan kuuma, silti sade helpotti jotenkin oloa. Hintana sitä olivat sitten kyllä jalkakrampit, joita alkoi olla jo etu- ja takareisissä sekä pohkeissa. Toinen kierros meni vielä kuitenkin ihan kohtuullisesti. Kolmannella kierroksella oli jo todella vaikea juosta rennosti yhtään missään, sillä krampit pahenivat ja rento juoksu alamäkeen oli oikeastaan vaikeampi toteuttaa kuin hiljainen ylämäkien kynytys. Kävelyksi meni aika paljon. Juoksureitti meni mm. golf-kentän ympäri ja sen takaosa oli aivan kamalaa nousua, nousua ja nousua. Vatsaakin väänsi tässä vaiheessa sen verran, että ajattelin varmuuden vuoksi pistäytyä seuraavassa bajamajassa. No, sielläpä oli kuitenkin jonoa, joten seisoskeltuani hetken nauttimassa huoltopisteen juomia päätin sittenkin jatkaa vain matkaa. Kyselin välillä suolaa huoltopisteiltä ja se auttoi aina hetkeksi, jotta en sentään joutunut ihan kävelemään. Sade oli onneksi taas loppunut eikä uusia kuuroja enää tullut.

Oli huonojakin hetkiä ja väsytti

Vielä viimeinen kierros olisi edessä, mutta silloin toki jo tiesin, että maaliin pääsen varmasti, olipa se kierros sitten miten hidas vain. Kolmas kierros oli jo ollut niin hidas, että päätin yrittää sinnillä juosta vähän enemmän ja viettää vähän vähemmän aika huoltopisteillä. Yritin ennemmin juosta edes hitaasti kuin kävellä, mutta lopputulos ei tainnut olla yhtään sen nopeampi kuin edelliskierroksen juoksu-kävely-vuorottelu. Vatsa oli onneksi rauhoittunut eivätkä jalatkaan totaalisesti vaatineet pysähtymään, vaan pääsin nyt etenemään hitaasti mutta varmasti kohti maalia. Tulihan se silta vielä viimeisen kerran vastaan, sitten enää yksi paha nousu ja sai kääntyä maalisuoralle. Siellä maaliviivan päässä se taas sanottiin, "Heta you are an Ironman". Juoksuaika painui 4.30 paikkeille ja kokonaisaika oli 12.01. 

En lopulta jäänyt Tallinnan ennätyksestäni kuin 3-4 minuuttia, vaikka Tahkolla sekä pyörä- että juoksureitti olivat selkeästi raskaammat eikä reitti kokonaisudessaan ollut ainakaan lyhyempi kuin Tallinnassa. Toiveena oli etukäteen, että saisin jopa ennätystä hieman parannettua, mutta tällä kertaa tällä reitillä näillä kramppiongelmilla se ei ollut mahdollista. Eikä se tarkoita tosiaankaan, etteikö päivä olisi ollut onnistunut. Sitä se ihan varmasti oli!  

Maaliin päästyäni suuntasin pian toipumistelttaan, josta sai juotavaa, mitalin ja finisher-paidan. Otin mukaan take away-aterian ja suuntasin kämpille saunaan. Kannustusjoukkojen kanssa siinä vähän vielä kippisteltiin kuohuviiniä juhlapäivän kunniaksi. Melkein jo unohtui, että pyöräkin pitäisi vielä käydä hakemassa pois vaihtoalueelta. Lähdimme sitten klo 23 aikoihin Marjan kanssa vielä iltakävelylle. Samalla näimme kuinka viimeisetkin reitillä olevat todelliset teräsmiehet ja -naiset tulivat maaliin pimeällä musiikin pauhatessa ja kuuluttajan pitäessä tunnelmaa yllä viimeiseen asti. Näin sujui tämä juhlapäivä.

Ironman 70.3 Lahti 2021

Kauan odotettu, viime vuodelta siirtynyt Lahden puolikas on nyt kisattu. Päivä oli helteinen, eikä siten ihan sitä, mitä olisin toivonut.

Ajelin jo torstaina mökille Etelä-Savoon, josta on kätevä tunnin ajomatka Lahteen. Kävin perjantaina Sibeliustalolla kisatoimistossa rekisteröitymässä ja sain mukaani repun sekä vaihtopussukat ja numerolaput yms. Olin varannut etukäteen ajankohdaksi klo 16-17 sillä ajatuksella, että pakkaan saman tien kamat pusseihin ja käyn tsekkaamassa ne pyörän kanssa vaihtoalueelle. Tämä onnistui suunnitelmien mukaan ja sitten ajelin illaksi takaisin majapaikalle.

Lauantaina kun heräsin, oli jo valmiiksi päänsärky ja ajattelin,  etten oikeasti halua lähteä hirveään helteeseen kisaamaan. Mutta eipä sitä kauan odotettua kisaa tietenkään oikeasti halunnut väliin jättää. Aina on joka tapauksessa kiva nähdä tuttuja ja nauttia kisatunnelmasta. Saavuin hieman ennen kahta kisakeskukseen. Klo 14 tavattiin pikaisesti muun TRIBase porukan kanssa sen verran, että saatiin yhteiskuva, mutta äkkiä kaikki lähtivät taas etsimään varjoisaa paikkaa. Ruuhkien välttämiseksi sisätiloihin ei päässyt ennen kuin oli aika viedä valkoinen vaihtovaatepussukka säilytykseen hieman ennen omaa starttia. Kilpailijat oli jaettu arvioidun oman uintiajan perusteella neljään lähtöryhmään.

Kävin täyttämässä torpedon kylmällä vedellä ja vein sen sekä muut eväät pyörälle. Istuin hetkeksi vaihtoalueen viereiselle nurmikolle varjoon, kunnes oli aika lähteä viemään pussukka Sibeliustalolle. Siinä joutui väkisin jonkin aikaa jonottamaan auringonpaahteessa. Sisällä kiskoin märkkärin alaosan päälle ja lähdin ulos uintiverryttelyä tekemään. Vähän hirvitti, miten kuumasta päivästä mahtaisi selvitä.

Kävin lopulta vain nopeasti vedessä kastautumassa, koska kärki oli jo lähdössä uimaan ja oman 2 ryhmäni vuoro oli pian. Oli ihana kastautua, se viilensi oloa edes hetkeksi. Etukäteen jännitti se, joutuuko rannassa kauankin odottelemaan märkkäri päällä omaa lähtöä, mutta onneksi näin ei käynyt. Heti kun lähestyin karsinassa lähtöaluetta, tuli kuulutus, että sinne vaan kohti rantaa ja uimaan.

Pääsin sujuvasti veteen ja lähdin rennosti liikkeelle. Ei ollut aaltoja ennen kuin ihan vähän kauempana rannasta. En löytänyt peesiapua, mutta oli hyvin tilaa uida. Ohittelin aika paljon porukkaa ja päättelin siitä, että vauhti on ok. Nyt oli hyvät isot poijut reitillä ja niitä oli helppo seurata. Rannassa kello näytti 35 min ja risat. Ihan perushyvä uinti minulle.

Vaihtoon kului noin 5 min, otin siinä heti geeliä ja laitoin sukat. Lähdin ajelemaan ulos kaupungista ja hörpätessäni vettä totesin sen olevan lähes kuin keitettyä! Jo noin 10 km kohdalla, kun oli tarkoitus päästä kunnon ajorytmiin kiinni, jouduin toteamaan, että nyt se kuuma vesi ei imeydy, vaan jää ikävästi vatsaan kellumaan. Kokeilin ottaa geeliä sekaan, mutta se vain pahensi olotilaa. Jatkoin juomista, mutta hyvin pienin hörpyin, koska suu oli kuiva koko ajan. Päätin kokeilla seuraavaksi elektrolyyttikapselia. Se tuntui auttavan ja olo alkoi vähitellen helpottaa. Jouduin ajamaan kuitenkin puolet pyöräosuudesta maltilla ja tunnustellen, uppoaako geeliä ja nestettä. Toinen puolikas oli paljon parempi ja pääsin ajorytmiin kiinni. Olo alkoi olla hyvä ja vahva, mutta en lähtenyt metsästämään puuttuvia keskiwatteja, vaan ajoin järkevästi loppuun asti. Koko loppuosuus tuli hyvin ja pääsin hyvävoimaisena vaihtoon. Vettä kului yhteensä viisi pullollista, joista osa meni kyllä niskaan. Pyöräaika oli 2.55 ja T2 2.41.

Juoksu lähti mukavasti liikkeelle ja ilahduin, kun sai aika pitkään juosta varjossa. Rannassa kohti kisakeskusta palatessa ja sen ohi oli sitten aukeaa ja kamala paahde useamman kilometrin. Huoltopisteillä joutui keskittymään kropan jäähdyttämiseen kippaamalla vettä päähän ja juoksemalla vesisuihkujen alta. Lisäksi piti yrittää juoda niin paljon kuin pystyi ja silti jo hetken päästä taas oli kova jano. Selviytymistä huoltopisteeltä toiselle jo eka kierros ja vielä olisi toinen jäljellä. Varjoisa pätkä sujui taas ihan hyvää vauhtia ja kaiken kaikkiaan juoksu meni kohtuullisen hyvin 16 kilometriin asti. Sitten viimeiset 5 km olivat tosi vaikeat, mutta kyllähän niistä jotenkin selvisi, kun niin vähän oli enää jäljellä. Maali tuli vastaan ajassa 5.38.56, juoksuun meni tasan 2 tuntia.  

Maalisuora oli perjantaina vielä tyhjä, mutta kisassa sai mukavasti kannustusta.

Parannusta vuoden 2018 Lahden kisaan samalla reitillä tuli noin 19 min helteestä huolimatta. Päivä oli raskas ja meni vähän sellaiseksi varman päälle tekemiseksi, mutta lopputulos oli hyvä ja siihen voi olla tyytyväinen.

Pikonlinna swimrun ja viikon Ironman-uutiset

Ironman-uutiset 

 Ironman lähetti tällä viikolla päivityksiä tulevista kisoista. Lahden (70.3) puolimatkan kisa näyttää toteutuvan 3.7. Kisaa ei viime kesänä järjestetty ollenkaan ja osallistumisoikeus on minulla siirtynyt tälle vuodelle.  Tällä viikolla julkaistiin Lahden athlete guide. Siellä lukee, että päästäkseen rekisteröitymään kisaan jokaisella kilpailijalla on oltava todistus negatiivisesta koronavirustestistä mukana. Se tuo vähän mutkia matkaan, tai vähintäänkin saattaa jopa tuplata osallistusmiskustannukset, koska testi todistuksineen maksaa helposti 200-300 euroa. Vielä on viikon verran aikaa pohdiskella, lähteäkö kisaan sillä uhalla, että todellakin tuo testitodistus edellytetään kisapaikalla myös suomalaisilta osallistujilta vai siirtääkö kisa edelleen ensi vuoteen.  

Perjantaina tuli sitten huonoja uutisia Ruotsista. Kalmarin Ironman kisaa ei voida järjestää tänäkään vuonna Ruotsin huonon koronatilanteen vuoksi. Kisan saa siirtää suoraan ensi vuoteen tai ottaa vastaan kupongin (voimassa 31.12.2024 asti), jolla voi ostaa myöhemmin lipun Kalmariin. Viime vuonna kisan sai siirtää myös pariin vaihtoehtoiseen samana vuonna pidettävään Ironman-tapahtumaan, mutta nyt ei ole tarjolla sellaista vaihtoehtoa. Viime vuonna jo yritin päästä Kalmariin, mutta sen peruuntuessa vaihdoin Ironman Tallinnaan. Uusi päätös pitäisi nyt tehdä 24.6. mennessä. Jos ottaisi kupongin tuleville vuosille, voisi vielä ilmoittautua esim. Tahkon Ironman-kisaan tälle kesälle.

Pikonlinna swimrun 

Pääsin lauantaina kuitenkin avaamaan kesän kisakauden kokeilumielellä, kun lähdin testaamaan Kangasalan Pikonlinna swimrunia. Kisakeskuksena toimi Vallitun leirikeskus. Matkoja oli tarjolla kaksi: kokeilumatka ja päämatka. Juoksu- ja uintiosuudet vaihtelevat swimrunilla useaan otteeseen vuoron perään. Kokeilumatkalla osuuksien yhteismitat olivat uinti 770 m ja juoksu 5400 m, päämatkalla uinti 2160 m ja juoksu 10 km. Valitsin matkaksi kisan päämatkan ja sain mukaan pariksi toisen Tripuusti-joukkuuen jäsenen Mikan. Parikisa on swimrunin alkuperäisen idean mukainen, vaikkakin kisaan olisi voinut osallistua myös yksilömatkoilla. 

Swimrunissa mennään koko kisan ajan kengät jalassa, myös uidessa siis, ja uidessa saa käyttää käsissä lättäreitä ja pitää pullaria jalkojen välissä. Kisan voi mennä märkkärillä tai ilman, yleensä kaikilla on erityinen swimruniin suunniteltu märkäpuku. Koska minulla ei ole sellaista, menin vanhalla Lidlistä ostamallani lyhytlahkeisella ja -hihaisella muutaman kympin märkkärillä. Se oli ehkä vähän turhan paksu ja liian iso, mutta muuten ihan ok. 

Kisareitti alkoi reilun 2 kilometrin juoksuosuudella polkuja pitkin kohti rantaa. Vaikka sää oli pilvinen ja lämpötila noin 20 astetta, märkäpuvussa juostessa tuli pian tosi kuuma. Odotin heti kovasti, että pääsee uimaan. Ensimmäisellä uintiosuudella kävi heti selväksi, että tuuli tekisi uintiosuuksista haastavia, sillä järven selältä tuli melkoinen aallokko, joka vaikeutti paitsi näkyvyyttä myös uintirytmin löytymistä. Ei siinä auttanut kuin yrittää pyrkiä kohti Santasaarta. Uintimatkaa oli aluksi 660 m. Lopulta saari tuli vastaan ja rantaankin päästiin, vaikka liukkaat rantakivet ja aallokossa uinnin jälkeinen huippaus vähän vaikeuttivat rantautumista. 

Santasaari piti kiertää ensin kokonaan ja sitten vielä juosta uutta kierrosta noin 1/3 ennen kuin sai taas lähteä viilentävälle uinnille. Juoksumatkaa kertyi tässä välissä pisin osuus eli reilut 3 km. Nousuja ei saarella onneksi ollut, mutta polku oli paikoitellen hieman hidaskulkuista kokemattomalle polkujuoksijalle. 

Uinti seuraavaan saareen, Pikonlinnaan, oli noin 500 m. Alku sujui ihan mukavasti, mutta pian aallot alkoivat keinuttaa ihan kunnolla ja tuntuivat välillä kääntävän melkein ympäri. Kyse ei siis ollut mistään pienestä terävästä aallokosta, vaan tällä kertaa oli ihan isoja keinuttavia aaltoja sivusta päin, joiden seassa ei auttanut kuin liu'uttaa pitkiä vetoja ja tunnustella, missä kohtaa käsiveto osuisi sopivasti veteen. Menomatkalla Pikonlinnaan aallokko oli kuitenkin jonkin verran myötäinen, joten matka sujui ihan mukavasti. Meillä ei ollut köyttä mukana, sellaistakin parit saavat kisassa käyttää, vaan menimme omaa uintia ja juoksua molemmat. 

Pikonlinnassa oli luvassa jokin pieni yllätys, joka oli tällä kertaa...kettukarkki. Sepä maistuikin yllättävän hyvältä! Tällä saarella juostiin vai pieni koukkaus kallion päälle ja alas. Oli luvattu hienot maisemat, mutta en ehtinyt niitä katsella, koska piti vain katsoa eteensä. Sitten lähdettiin uimaan takaisin Santasaareen. Paluumatkalla aallokko löi enemmän vasten ja oli vielä vaikeampi uida kuin aikaisemmilla uintiosuuksilla. Tuntui, ettei matka etene ollenkaan, mutta tulihan se ranta vihdoin vastaan. Aikaa paluu-uintimatkaan kului 2,5 minuuttia kauemmin kuin menomatkaan. 

Santasaaressa juostiin sitten jälleen saaren toiselle puolelle lähtöpisteeseen vajaa 2 km, jonka jälkeen oli edessä vielä viimeinen uintiosuus. Sen loppuosa oli sentään suojaisa pätkä ja ensimmäistä kertaa pääsi uimaan hetken matkaa ihan omalla hyvällä rytmillä. Vielä oli edessä viimeinen juoksupätkä takaisin kisakeskukseen. Se olikin monipuolista alustaa. Ensin lähdettiin nousemaan polkua pitkin, välillä mentiin metsäautotietä ja välillä rämmittiin kosteikossa niin, että kengät meinasivat jäädä matkan varrelle. Lopulta juostiin vielä sähkölinjaa seuraillen kohti viimeistä nousua ja lopulta alamäkeä maaliin. Olihan seikkailu! 

Kisan jälkeen rantasaunan löylyt tekivät hyvää ja vielä oli pastaakin tarjolla ennen kotiin lähtöä. Oikein kiva kisapaketti kokonaisuudessaan. 

Kisakauden kynnyksellä

 Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo puoli vuotta. Talvi Vierumäen leirin jälkeen sujui tuttuun tapaan pyöräblokkipainotteisesti. Kuuden viikon pyöräblokkeja tuli talven mittaan yhteensä kolme: ensimmäinen marras-joulukuussa, toinen tammi-helmikuussa ja kolmas maalis-huhtikuussa. Nämä sisälsivät aina 2-3 tehopyöräiliyä/viikko. Jotkut treenit olivat niin pahoja, ettei vaan pystynyt pysymään tavoitetehoissa. Blokkien välissä oli aina pari viikkoa kevyempää treeniä tai hiihtolomailua Lapissa yms. 

24h-hiidossa oli rapsakka pakkasyö

 Pitkät pk-lenkit sai kivasti tehtyä suksilla aina huhtikuulle saakka, sillä lunta riitti tänä talvena. Hiihtoladuilla oli välillä paljonkin muita ulkoilijoita. Osallistuin muun muassa 24 h-hiihtotapahtumaan, jossa oma osuuteni oli kaksi tuntia iltahiihtoa. Kävin möys Keuruu-Multia laturetkellä maaliskuun alussa, mutta sille päivälle sattui sellainen tuuli ja tuisku, että latu oli varsinkin peltoaukeilla hukassa, joten luovutin ja käännyin kotia kohtia noin 5 km ennen Multian kääntöpaikkaa. Olin toisaalta juuri koko edeltävän viikon hiihdellyt Saariselällä, joten hiihto tuntui muutenkin sille viikolle jo riittävän. Viimeisen kerran hiihtelin 11. huhtikuuta. 

 Osallistuin kevättalvella myös muutamaan Staminan Winter virtual cup -osakilpailuun Tripuusti-joukkueessa. Yhtenä lajina siinäkin oli hiihto (Touruvuoren 5 km: aika 19:11) sekä uutena lajikokeiluna 1000 m sisäsoutu (aika 3:54). Varsinkin soutu aiheutti jonkinlaisia reaktioita keuhkoputkissa, koska yskitti aika paljon tuollaisen lyhyen maksimivedon jälkeen, mutta ei siellä Touruvuoren mäissäkään ihan helpolla päässyt.

Juoksua oli talvikaudella vain kerran viikossa, mutta uimaan pääsin kotihallissa ihan koko talven kaksi kertaa viikossa, mikä olikin aika poikkeuksellista koronan sulkiessa lähes kaikki hallit ympäri maan. Jos tuijottaa vain FTP-testiä, pyöräkunto tuntui junnaavan paikallaan samoissa missä se on ollut jo pari vuotta, kunnes kolmannen pyöräblokin jälkeen vihdoin sain nostettua testituloksen omaan uuteen ennätyslukemaan. Vaikkei harjoittelua tuon testin takia tehdäkään, onhan se palkitsevaa huomata, että tehotreeneistä on jotain tarttunut matkaan. Lisäksi siitä saa tietenkin uudet kovemmat tavoitetehot seuraaviin treeneihin ja ksioihin.

Aprillipäivänä oli vielä järvi jäässä, mutta maantie sula.

 

Pyöräblokkien ja hiihtokauden päätyttyä on ollut aika siirtyä etsimään juoksuvauhtia ja totuttelemaan maantiellä pyöräilyyn. Juoksuharjoituksissa olen koko treenikauden pyrkinyt pikkuhiljaa nostamaan peruslenkkien perusvauhtia viime kesästä. Muutaman kerran olen nyt käynyt urheilukentällä tekemässä juoksuvetoja ja pyörälläkin pääsin vähän kokeilemaan puolimatkan kisatehojen etsimistä viime viikonloppuna.  Vesi on vielä niin kylmää, että avoveteen en ole pitänyt kiirettä. Kohta sitäkin pitäisi käydä kokeilemassa.

Ensimmäisen kisa odottaa kalenterissa vasta heinäkuun alussa, jolloin toivottavasti päästään vihdoin Lahden IM 70.3-matkalle. Olin siellä viimeksi kolme vuotta sitten ja nyt olisi kauan odotettu uuden kokeilun paikka sillä reitillä. Vuonna 2018 kisa ei mennyt ihan putkeen. Silloin ajelin kisapaikalle hakemaan numerolaput yms. suoraan töistä tehtyäni töissä "koko maailman valmiiksi" ennen kesälomia, kävin nukkumassa majapaikassa 80 km päässä yön, söin liian vähän lounasta ja otin liian vähän evästä kispaikalle mukaan. Kisaan lähtiessä oli sitten jo valmiiksi nälkä. Uinti meni pieleen, kun eksyin paluumatkalla jonnekin matalikolle, jossa sai uida käsipohjaa ja rannalla nähtyäni uintiajan kellossa menetin parhaan kisatunnelman. Pyöräosuudella meni hirvittävän kauan aikaa ja juoksukin notkahti jossain puolivälin jälkeen. Nyt olisi tarkoitus tehdä kaikki vähän paremmin kuin viimeksi. Kisaan on enää muutama viikko aikaa eli kisakuntoa aletaan kaivella esiin tulevian viikkoina.