Koronakevät

Vuokatin maisemia: Heikkilän taukopaikka

Maanantai 16.3.2020 piti olla se päivä, jona matkustan ensimmäistä kertaa ikinä ulkomaille pyöräleirille. Sen sijaan matkustin Vuokattiin ja kuuntelin siellä illalla epäuskoisena televisiosta, miten Suomen hallitus luetteli kokonaisen listan rajoitustoimia koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Edellisellä viikolla oli  alkanut kuulua uutisia Italiasta, missä koronavirus levisi yhtäkkiä kovaa vauhtia. Vielä viikkoa ennen lähtöpäivää kasasin vaatteita ja muita tavaroita ja suunnittelin, miten pyörän saa mahtumaan laukkuun. Loppuviikolla uutiset eri puolilta Eurooppa alkoivat kuitenkin olla yhä huonompia ja tunnelma epätodellinen. Lopulta oli selvää, että matka peruuntuu, koska Espanja julisti hätätilan ja ulkonaliikkumiskiellon. Onneksi toisaalta emme ehtineet sinne asti, vaan saimme seurata tilanteen kehittymistä kotona.

Koska lomaviikko töistä oli jo sovittu, pidin siitä kiinni ja päätin suunnata etelän sijaan kohti pohjoista. Pakkasin sukset autoon ja lähdin pariksi päiväksi Vuokattiin hiihtelemään. Maanantaina illalla soittelin kotiin ja kyselin, pärjäisikö muu perhe pari päivää ilman minua, vaikka lapset jäisivät suunnilleen saman tien kotiin etäopetukseen. Kyllähän he pärjäsivät, joten jäin vielä vähän urheilemaan. Vaikka leiri peruuntui, jotain uusia elämyksiä lomaan onnistuin järjestämään: Kokeilin mm. ensimmäistä kertaa läskipyöräilyä sekä uskalsin sujahtaa avantoon Katinkullan saunamaailmassa. Lämmin palju vieressä vei kyllä voiton avannosta! Pääsin vielä uimaankin altaaseen viimeisen kerran ennen kuin uimahallit lopulta suljettiin.

Arki muuttui rajoitustoimien myötä monella tavalla. Koko muu perhe jäi kotiin etätöihin ja etäkouluun. Piti suunnitella, miten lasten koulutyötä saa tuettua samalla kun hoitaa omat työnsä kuten ennenkin. Treeneistä uinti jäi nyt pois.  Alkusähläyksen jälkeen tämä uudenlainen päivärytmi on nyt lähtenyt jo sujumaan. Ruokaa saa olla kyllä laittamassa koko ajan.

Vaikka uinti jäi pois, juoksua ja pyöräilyä on päässyt tietenkin toteuttamaan ihan normaalisti ja se on hienoa. Kevään oli muutenkin tarkoitus olla enemmän juoksu-ja pyöräilypainotteinen, mutta on sinne halliin ollut vähän ikävä. Vähälumisen talven jälkeen tiet sulivat nopeasti maantieajoon sopiviksi, mutta kevään sää on ollut harmillisesti enimmäkseen koleaa. Pari lenkkiä olen ajellut jo maantien reunaa, vaikka ihan sitä parasta keväistä maantieajokeliä ei vielä ole osunut kohdalle.

Eniten on harmittanut voimatreenien muuttuminen kotitreeniksi. Ehkä siksi, että sain siitä kivasti kiinni syksyn ja talven mittaan uimahallin salilla ja maanataiaamujen salitreenistä tuli uusi hyvä rutiini ja mieluinen viikonaloitus. Toinen kuntosali meillä on ollut auki koko ajan ja kävin siellä kerran maaliskuussa kokeilemassa, olisiko tämä sali hyvä sijaistreenipaikka. En sitten kuitenkaan innostunut. Kotijumppailuun on tuonut vaihtelua kahvakuulailu, jota olen kokeillut muutaman kerran tehdä livelähetyksen mukana tai jälkeen päin videolta seuraten.

Kalmarin kisaa ei ole vielä peruttu, mutta en usko, että sinne pääsee. Tuskin rajat avautuvat elokuuhun mennessä niin, että kisamatkailu olisi mahdollista. Olisi kiva, jos jotain pieniä kotimaisia kisoja vielä voitaisiin järjestää, mutta mistään ei nyt ole mitään varmuutta. Jos ei voida, pitää keksiä ihan itse jotain kivaa kesäksi. Kalmarin kisan kohtalosta on luvattu ilmoittaa viimeistään 50 päivää ennen kisaa eli joskus kesäkuun lopulla. Siihen asti treenit jatkuvat suunnitelmien mukaan. Lahden puolimatka siirrettiin jo syyskuulle ja sen taidan jättää vielä sinne kalenteriin roikkumaan.

Kaiken muun hässäkän keskellä päätin vielä vaihtaa työpaikkaakin, joten hieman sekavia tunnelmia on ollut monella tapaa. Jotenkin ihmeesti olen silti saanut pidettyä treeniohjelmasta kiinni koko ajan, mutta tekemisen maku on ollut vähän vaisua. Nyt toivonkin, että se normaali hyvä tunne palaisi myös pään sisälle, kun kaikki alkaa asettua kohdilleen.