Sovimme kaksi tunnin salikäyntiä. Ensimmäisellä kerralla aktivoitiin ensin vähän pakaroita ja selkää. Sitten alettiin tositoimiin: takakyykky levytangon ja -painojen avulla. Näitä olen siis todella vierastanut tähän saakka. Jalkaprässi ja kahvakuulan kanssa kyykkääminen ym. ovat ihan ok, mutta että olisin kokeillut yksinäni tankoa ja levypainoa, ei ei. No nyt lähdettiin kesyttämään sitä tankoa. Oli vähän yllätys, miten paljon tangon kanssa kyykkääminen tuntui hartioissa ja yläselässä. Reidet kyllä jaksoivat tehdä töitä, mutta tangon piteleminen alkoi äkkiseltään tuntua nopeasti.
Seuraavaksi harjoiteltiin mave. Yksinkertainen liike periaatteessa, mutta ei se toteutus kunnon painojen kanssa sitä ihan heti ollut. Pitää vielä harjoitella, jotta liike lähtee oikein ja paketti pysyy kasassa. Lopuksi haettiin ylätaljalla oikeanlaista liikettä selkälihaksille. Sekään ei ollut ihan yksinkertaista ja vaatii myös lisää treeniä.
Toisella salikäynnillä jatkettiin harjoituksia lämmittelyn jälkeen smithillä. Siinä tein ensin taas takakyykkyä ja sitten yhden jalan bulgarialaista kyykkyä penkin avulla. Vähän oli aluksi kireyttä lonkankoukistajissa, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi sujua paremmin. Pakarat olisivat mielellään ruvenneet laiskottelemaan, kun painoa lisättiin. Piti siis olla tarkkana, että liike jatkuu tarpeeksi alas. Viimeinen sarja tuntui jo kivalta. Seuraavaksi kokeiltiin selkälihaksille vähän erilaista versiota kuin viimeksi eli nyt tein selkäliikkeen taljassa alasoutuna pikkukahvoilla. Harjoitteluun lisättiin vielä rintalihastreeniä rintaprässillä ja vipunosto käsipainoilla. Lopuksi tein keskivartalolle kaksi liikettä: käänteistä halonhakkuuta alataljalla eli reipas tempaisu alhaalta yläviistoon vastakkaiselle puolelle sekä vatsarutistusta taljan avulla (vähän jännä liike, joka vaatii vielä harjoittelua).
Luulenpa, että ensi viikolla on aika paljon helpompi mennä sinne ihan oikealle kuntosalille ja alkaa toteuttaa voimatreeniä. Sopivat painotkin ovat nyt selvillä. Niin ja laitoin tosiaan ilmoittautumisen sisään IM Kalmariin 2020, joten sitä kohti mennään.