Ironman Kalmar - Race with a smile

Ennakkotunnelmat

Hotellihuone Scandic Kalmarissa oli varattuna jo kolme vuotta! Suunnitelmissa oli osallistua Kalmarin kisaan vuonna 2020, mutta korona siirsi tätä kahdella vuodella. Se on niin pitkä aika, että välillä on jo tuntunut siltä, ettei tämä koskaan onnistu, mutta roikkuu vaan kalenterissa. Kertaalleen jo vaihdoin kisan Tallinnan Ironmaniin 2020, mutta ostin sitten lipun seuraavalle kesälle heti kun niitä tuli myyntiin. Ja taas se siirtyi vuodella, mutta nyt vihdoin vuonna 2022 kisa taas järjestettiin ja pääsin mukaan kokemaan Kalmarin tunnelmaa, jota oli kovasti kehuttu. 

 

Kisavalmistelut

Torstaina saavuin Kalmariin ja ajoin ensin hotellille. Sitten kävin rekisteröitymässä saadakseni numerolaput, repun sun muut tarvittavat kamppeet. Ironman-tunnelma tempaisi heti mukaansa kisakeskuksessa. Lämmin sää, kesä vaan jatkuu ja jatkuu, kisajännitystä ja odotusta ilmassa. 

Keli oli kostea ja helteinen ja hiki valui kirjaimellisesti pelkästään paikallaan istuessa. En voinut kuvitellakaan sovittelevani mitään vaatteita tai lippiksiä Ironman-kaupassa. Lämpätila Kalmarissa oli torstaina ja perjantaina 28-29 astetta. Fiilistelin kuitenkin tapahtuman tunnelmaa ja odottelin avaisjuhlaa. Sen yhteydessä oli tarjolla kanasalaattia, josta nauttien seurasin tapahtuman juontajien tunnelmankohotusta. Jos kuulin oikein, kertoivat, että kisaan olisi ilmoittautunut yli 3000 osallistujaa. Tilaisuudessa haastateltiin myös muutamia pro-miehiä. Alistair Brownlee oli paikalla ja häneltä juontaja kyseli, mitä eroa hänen mielestään on olympiamatkalla (1500-40-10) ja täysmatkalla (3860-180-42,2). Brownlee vastasi, että paljonkin. Olympiamatkalla mennään täysillä alusta loppuun, mutta täysmatkassa on kyse enemmän siitä, että pitää itsestään huolta koko kisan ajan. Se on kyllä totta, ja vielä enemmän tällaiselle amatöörille, jolla päivä on pitkä. Pitää muistaa jatkuvasti juoda ja ottaa energiaa.

Yövyin Scandic Kalmarissa reilun 3 km päässä kisakeskuksesta. Harmillista, mutta hotellissa ei ollut ilmastointia huoneissa ja siellä oli kuuma. Ikkunan sai avattua, mutta kun ulkonakin oli kosteaa ja lämmintä ympäri vuorokauden, ei se paljon auttanut. Yöt tuli siis nukuttua huonosti ja hikisesti. Ei ihan optimaalista valmistautumista kisaan siis. Yritin edes vähän paikata tilannetta nauttimalla veden lisäksi urheilujuomaa. Muuten hotelli tarjosi loistavat oltavat kisaajille. Perjantaina siellä oli illalla pasta buffet, joten oli helppo pistäytyä syömässä tankkaussatsi lähtemättä sen kauemmas etsimään ruokaa. Lauantaina aamulla oli aamupala klo 4 alkaen ja lisäksi oli tarjolla banaania ja Snickers-patukoita, joita sai ottaa mukaansa starttiin lähtiessä.

Perjantaina ajelin aamupäivällä pienen pyörälenkin ihan vain tarkistellen, että kaikki on kunnossa ja saadakseni pientä verryttelyä jaloille pitkän matkustuksen jälkeen.  Tukholmasta kun on Kalmariin vielä vähintään viiden tunnin ajomatka, riippuu vähän ruuhkista. Huh, miten tuli hiki ihan vain kevyesti rullaillessakin. Niin kostea oli ilma. Lähdin sitten viemään pyörää katsastukseen ja vaihtoalueelle. Nyt pystyin jopa olemaan vähän aikaa Ironman-tuotteita shoppailemassa, vaikka kuuma päivä oli tulossa. Vietin kaupungilla lopulta melkein kolme tuntia. Pitihän uinnin lähtö ja loppu käydä katsomassa ja myös linnaa kävin vähän ihailemassa vastarannalta. Ajelin illalla pasta buffetin jälkeen vielä linnan luo uudestaan ja kävin puistossa pienellä iltakävelyllä.

Kisapäivänä heräsin klo 4 aamupalalle. Sitten latasin 15 geeliä yhteen juomapulloon ja toiseen elektrolyyttijuomaa. Lisäksi mukaan lähti geelikarkkeja sekä pyörä- että juoksuosuutta varten. Olo oli ihan rauhallinen ja luottavainen. Ulkona oli jo klo 5 niin lämmin, että tarkeni hyvin lyhythihaisessa odotella starttia. Vein juomapullot ja eväät paikalleen ja menin rantaa kohti odottamaan lähtöhetkeä, joka oli klo 7. Asetuin 1.10 -kyltin taakse ja löysin siitä muitakin suomalaisia, Nannan ja Petrin kannustusjoukkoineen, ja heidän kanssa vaihdettiin muutama sana. Ennen starttia soi Du gamla du fria ja sen jälkeen joku vanha ruotsalainen kesähitti, jonka kertosäkeessä todettiin: "Jag har väntat så länge på just den här dan." No niinpä niin, kolme vuotta! Ja sitten vihdoin se starttipamaus ja kohti ramppia.

Uinti (1:15)

Hyppy veteen laiturilta varovasti ettei osu muihin ja siitä ihmisvirran mukana matkaan. Vesi oli aika lämmintä, noin 20 astetta. Poijulta poijulle suunnistus onnistui hyvin enkä eksynyt missään vaiheessa. Onnistuin välttämään pahat osumat, mutta pari kertaa joku vähän painoi selästä tai jalasta alas. Kuuluu asiaan, kun etsitään paikkaa ja omaa linjaa. Pääosin matka eteni oikein sujuvasti ja sopuisasti. Pari siltaa alitettiin ja lopulta tultiin nousurampille. Välillä oli niin matalaa, että pohja näkyi selvästi. Välillä oli jotakin vesikasveja, jotka tarttuivat käsiin, ehkä muutaman meduustan näin myös kellumassa. Rannassa vilkaisu kelloon, että ihan meni odotusten mukaan. Ei huippukovaa, mutta aivan hyvä rento uinti. 

T1 (5:12)

Matka rannasta vaihtoalueelle oli vain yksi tienylitys. Ei siinä ehtinyt kuin avata märkkärin vetoketjun ja riisuminen jäi vaihtoalueelle. Vähän hidas vaihto tuli tehtyä. Laitoin kengätkin jalkaan valmiiksi ja niiden kanssa köpöttelin hiljaa pyörälle ja pyörän kanssa edelleen kohti pyöräreittiä. 

Pyörä (5:54)

Pyörällä lähdettiin kohti Öölannin saarta sillan yli. Siinä oli reitin kovin ylämäki mennen tullen eikä muita paljon ollutkaan. Helppoa tasaista maastoa siis. Kannustajia oli kivasti kerääntynyt reitin varrelle sinne tänne kyliin saaren puolelle. Matka taittui kivasti 60 km asti. Tuuli oli siihen asti myös myötäistä tai sivusta. Kovin tuulista ei ollutkaan eikä aiemmin viikolla luvattuja ukkoskuuroja onneksi osunut päivään yhtään. Aurinko alkoi tulla hieman esiin ja lämpö nousi. Sitten tuli vielä vastatuuliosuus ja minulla alkoi olla väsy. Niin pian ei pitäisi normaalisti väsyttää ja vähän huolestuin. Päätin varmuuden vuoksi ajaa sitten tuntemuksen mukaan maltillisesti ja nautin energiaa enemmän kuin koskaan, noin 20 min välein aina jotain. Ennen olen ottanut vain 30 min välein, mutta tämä tiheämpi energianotto oli ihan suunniteltu juttu jo etukäteen. Pari geeliä, yksi nosht karkki väliin (yksi tippui matkalle). Kun 90 km oli ohitettu vaihdoin kofeiinipitoisiin karkkeihin ja sain niistä aina hetkeksi virtaa. Niitä olisi vain tarvittu tällä kertaa paljon enemmän kuin yksi kolmen karkin paketti.

Matka jatkui takaisin mantereen puolelle, jossa reitti muuttui. Oli käännöstä ja kurvia toisensa perään, mutta oikeastaan se vain virkisti. Saaren puolella olisi voinut painaa aerossa menemään, jos olisi jaksanut eikä olisi tarvinnut koko ajan nostaa päätä ja huolehtia peesiväleistä, koska "kaikki" tulivat ohi. Ajoin melko rauhassa 150 km kyltille asti. Katsoin keskiwatteja pitkästä aikaa ja ne olivat surkeat. Päätin kokeilla, jos saisin edes 10-15 km ajettua edes lähelle tavoitetehoilla. Onnistuinkin nostamaan vauhtia ja siirryin ohituskaistalle. Enää ei tultu ohi, vaan minä ohittelin. Viimein vaihtoalue alkoi häämöttää ja olin saanut koko loppumatkan pidettyä siedettävät tehot. Ehkä olisin siis voinut vähän rohkeamminkin ajaa. Kokeilin varovasti, voisiko kumartua avamaan tarrat kengistä ja jättää ne pyörään, mutta ei mitään mahdollisuutta. Heti meinasi kylki krampata, kun teki tuollaisen liikkeen.

T2 (4.04)

Talutin pyörää telineelle kohti omaa paikkaa ja kun katsoin ympärilleni, ajattelin, että kaikki muut ovat jo tulleet vaihtoon. Vaihtoalue oli minusta jo ihan täynnä ja olin siis ihan häntäpäässä. Surkeaa. Oli sen verran kramppiherkät jalat, että lenkkarien laittaminen jalkaan oli vaikeaa. Tungin toisen jalan kenkään ja etureisi krampissa heti. Toisen kanssa sitten kiemurtelin varovaisemmin. Kävin vielä bajamajassa ennen kuin lähdin juoksuun.

Taistelu (=maratonjuoksu) (4:50)

Ajattelin juosta lopuksi elämäni maratonin, vaikka pyöräosuudella oli ollut jo väsymystä. Selvästi tässä kohtaa siis edelleen ajatukset olivat ihan positiivisia. Olin säästänyt voimia niin paljon, että pakkohan juoksun olisi kulkea ainakin paremmin kuin Tahkolla edellisvuonna.  Silloin jalat kramppailivat pyöräosuuden lopussa. Ensimmäinen kymppi menikin mukavasti. Ei ollut edes alkukankeutta, vaan heti rullasi ihan ok. Realiteetti valkeni kuitenkin aika äkkiä. Lämmintä oli ja kaadoin päähän vettä joka juomapisteellä ja lisäksi juoksin jokaisen mahdollisen suihkun alta, mitä matkalta löytyi. Niitä olikin kiitettävästi. Sieniä ei ollut yhtään. Varjopuolena itsensä kastelussa on se, että hiertymiä alkaa kertyä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Parempi pieni kirvely kuin ylikiehuminen. Vettä, elektrolyyttijuomaa, cokista, vettä. Kaikkea niin paljon kuin meni. Yritin edelleen myös saada otettua energiaa, vaikka se alkoi jo tökkiä. Juoksusssa mentiin 3x14 km lenkki. Söin joka kierroksella yhden kofeiinikarkin, mutta tosiaan, niitä olisi tarvitta paljon enemmän. Ehkä pitää kokeilla, kestääkö niitä syödä tiuhempaan, mutta kun en ollut koskaan niin tehnyt, en uskaltanut ottaa pelkästään niitä mukaan.

Juoksu alkoi siis painaa jo ensimmäisen kierroksen lopulla ja vielä piti jaksaa kaksi. Siinä vaiheessa, kun oli selvää, että ennätys jää tällä kertaa tekemättä, oli kyse enää siitä, että jaksaa silti oman päänsä kanssa taistella koko matkan loppuun asti. Se on pitkä matka juosta lähes 30 km, kun askel painaa, ei ole enää mitään muuta tavoitetta kuin selvitä jotenkin pois ja maaliviivalle. Kun tätä pitää kestää yli kolme tuntia, kyse on henkisesti erittäin raskaasta matkasta. Pettymys omaan suorituskykyyn valtasi mielen kesken kisan eikä oikein millään ollut mitään väliä. Vauhti tippui ja tippui ja tippui. En käy yleensä koskaan vessassa kesken juoksun, mutta nyt kävin huvikseni myös bajamassa, koska vähän tuntui, että olisi ehkä tarvetta. Olisi voinut jättää väliin. Joku siirtyi sivuun tyhjentämään vatsan sisältöä, toinen nilkutti ohi kramppijaloilla ja jäi hetken päästä taas jälkeen. Sitä on Ironman-matkanteko. Minulla oli vain vähän vatsalihakset ja kädet (!) kramppailevat. Jalat toimivat ihmeen hyvin - löntystelyvauhdilla.

Yleisö oli aivan huikea ja kannusti kaikkia loppuun saakka. Yleisöä oli paljon lähes koko reitin varrella, mutta erityisesti tietysti kaupungin keskustassa. Oli Abba-henkistä pukeutumista ja tanssia, oli rock-klassikkoja soittavia porukoita (Highway to hell!!), oli perheitä talojen pihoilla, pikkulapsia kädet ojossa valmiina antamaan voimaläpsyjä, powertap- kylttejä ja vaikka mitä. Siellä sai kannustushuutoja: Hyvä Suomi, heja Finland, kämpa kämpa, bra jobbat, bra Heta jne. Aivan mahtava meininki! Viimeisillä kilometreillä yritin vielä muistaa, että Kalmarissa kisataan hymy huulilla. Race with a smile on kisan tunnuslause ja sitä toitotettiin etukäteen niin, että tein parhaani, vaikka vaikeaa se oli. Sain kuin sainkin viriteltyä jonkinlaisen loppukirin ehkä kilometrin mittaisen.

Maalisuoralla juontaja kyseli numerolappuani kuuluttaakseen minutkin maaliin. Se lappu oli jo jäänyt jonnekin matkan varrelle, mutta väliäkö sillä. Johan ne sanat "Heta, you are an Ironman" on sanottu ennenkin kolme kertaa. Ei tässä nyt mitään uutta ja ihmeellistä ollut.  Sammutin kellon, 4.50. Ei voi olla totta, miten kauan se kesti!!! Hitaampi kuin ensimmäisellä täysmatkalla neljä vuotta sitten. Surkea esitys.

Aamulla ennen uintistarttia oli kerrottu, että matkaan oli lähdössä yli 2100 osallistujaa. Ei siis 3000, mutta yli 2000 kuitenkin. Loppuun asti sieltä tuli 1790 Ironmania. Olisiko noin monella jäänyt matka kesken? Ehkä niin. 

Maalissa oli helppo hymyillä. Olin hyvissä voimissa ja nautin pari mukia colaa. Liisa oli maaliviivan takana ja sai minusta napattua kuvankin. Hienoa, että oli joitakin tuttuja paikanpäällä, sillä olin reissussa ihan itsekseni. Sitten siirryin kohti suihkua toteamaan päivän vauriot (muutama melko paha hiertymä ja yksi verinen varvas) ja edelleen pizzapalaa nauttimaan. Kamat mukaan ja hotellia kohti. En meinannut löytää enää autoani, koska suuntavaisto hieman petti tässä vaiheessa. 

 

 

Jälkitunnelmat

Muutaman tunnin huonojen unien jälkeen pääsi vielä kerran nauttimaan hotelliaamiasta, jonka jälkeen pari tuntia lähinnä itkin yksin huoneessa huonoa suoritustani. Kyllä. Urheilu ja ne suuret tunteet. Sehän se on se koko homman suola. Ai ehkä vähän väsynyt myös. Joskus onnistuu paremmin ja joskus huonommin. Tällä kertaa käteen jäi valtava pettymys siitä, etten päässyt lähellekään sitä aikaa, mitä lähdin hakemaan tai saanut edes ennätystä aikaan. Ulkoilmaurheilussa olosuhteet ovat vaihtelevat, mutta niitä on vaikea arvioida. On mahdotonta laskea millään kaavalla, kuinka paljon vaikuttaa tekemiseen se, että on kärsinyt kuumasta jo pari päivää kisaa odotellessa ja lisäksi joutunut suoriutumaan koko päivästä painostavassa kostessa helteisessä säässä. Sitä voi pyöritellä mielessään loputtomasti ja miettiä toisaalta, onko se pelkkää selittelyä. Ehkä hyvistä treeneistä huolimatta kunto oli nyt tuo ja ehkä tämä on se, mihin minä pystyn. Ehkä en koskaan pysty tämän parempaan. Tai ehkä pystynkin. Seuraava kisa on jo valittu ja maksettu. Ehkä menen sinne tai ehkä en.

Nyt on Kalmar vihdoin nähty ja koettu - ja mikä tapahtuma se olikaan. Suolavettä, pyöräilyä ruotsalaisissa maalaismaisemissa ja Öölannin sillan yli mennen tullen, kosteaa lämmintä keliä, taistelua väsymystä vastaan, huikeaa kannustustusta joka osuudella, mutta erityisesti juoksussa, hiertymiä, kipua, selviytymistä, iloa siitä, että pystyy, myös pettymystä ja toistaalta riemua maaliin pääsystä. Sellainen oli Ironman Ruotsissa.

Challenge Turku 2022

 Viime vuonna päätin hyvissä ajoin ilmoittautu mukaan Turun puolimatkalle. Olen siellä käynyt kaksi kertaa ennenkin, mutta edellisestä kerrasta ehti kulua jo viisi vuotta. Reitti oli siis ennalta tuttu ja niinpä uutta ennätystä hakemaan. Kivasti oli tuttuja paikalla ja kuulumisia tuli vaihdettua sekä ennen kisaa että sen jälkeen.

 

Uinti

Uinti Aurajoessa ei ole ihan lempijuttujani, vaikka kokemus sinänsä. En käynyt lainkaan vedessä verryttelemässä ennen starttia. Lähtöviivalle pyrin asettumaan melko alkupäähän, jotta pääsisin hyvää vauhtia uimaan ilman ruuhkia. Laiturilta hyppy jokeen ja menoksi. Vesi tuntui aluksi tosi kylmältä, mutta siihen tottui äkkiä ja oli ihan hyvin tilaa uida - rolling start toimi jälleen kerran mainiosti. Lähtösuora sujui ihan ok muutenkin ja ensimmäinen poiju tuli pian vastaan. Käännös takaisin päin ja pitkää pitkää suoraa kohti toista kääntöpaikkaa. Tämä tuntuikin loputtoman pitkältä ja oli henkisesti hieman vaikeuksia saada pidettyä hyvää rytmiä yllä. Kun ei ollut mitään välipoijujakaan merkkinä siitä, miten matka etenee, alkoi jopa se kevyessä aallokossa uiminen kyllästyttää. 

Kello ei halunnut löytää gps-signaalia ennen uintia, vaikka laitoin sen monta minuuttia etukäteen päälle. Ei siis ole tietoa, tuliko miten tarkkaan uitua 1900 m vaiko enemmän. Ainakin kiersin poijut niin läheltä kuin vain voi. Vihdoin sai kääntyä takaisin päin, vielä piti ohittaa pari laivaa, kuten Suomen Joutsen, ja sitten ramppia kohti rantaan. Olipas ramppi jyrkkä, mutta onneksi oli toimitsijoita taas kiskomassa kädestä, jotta pääsi ylös. Aikaa oli kulunut reilut 37 min, vähän alakanttiin. No, olihan se paremmin kuin viimeksi Aurajoessa, joten päivä pääsi jatkumaan mukavissa tunnelmissa.

Pyörä

Pyörällä lähdettiin aluksi melko kapeaakin reittiä pois kaupungista ja kohti Helsingin moottoritietä. Otin alun varovasti, koska oli aika paljon porukkaa liikkeellä samaan aikaan ja käännöksiäkin riitti. Vihdoin päästiin moottoritiekierrokselle ja kellon gps oli sekin herännyt alkupätkän aikana henkiin. Kokeilin sitten aluksi saada omat tavoitetehot esiin jaloista. Sinne päin ne löytyivätkin. Porukkaa oli kuitenkin siinä kohtaa melko paljon ja loppujen lopuksi vain samat tyypit ohittelivat vuoron perään toisiaan, minä myös. Päätin sitten vain jäädä jonoon ajamaan ja olla tuhlaamatta turhaan voimia ohituksiin. Jos joku tuntui liikaa hidastelevan, pyrin lähtemään jonkun sopivan paikan tullen ohi tai löytämään seuraavan ajoporukan takaatulevista. Tällä tavalla eteni ensimmäinen motarikierros. Olipa muuten töyssyt sillan kohdalla paluumatkalla! Siinä saattoi jokunen rengasrikko sattua ja ainakin juomapulloja sekä eväskarkkeja oli joltaiin pudonnut tielle. 

Toista kierrosta myötätuulessa kohti kääntöpaikkaa, jossa oli huoltopiste. Vaihdoin siinä yhden vanhan vesipullon uuteen ihan vain huvin vuoksi. Omia pulloja oli riittävästi mukana, mutta matkamuistoja on mukava keräillä aina näiltä reissuilta vanhojen kuluneiden juomapullojen tilalle. Matka jatkui edelleen vastatuuleen takaisin päin. Katsoin kääntöpaikalla eli puolivälissä kellosta, että aikaa oli kulunut 45 km kohdalla 1.18 ja olin siihen vauhtiin ihan tyytyväinen. Vielä kolmas kierros moottoritietä. Tuuli tuntui päivän mittaan yltyvän jonkin verran. Viimeisellä kierroksella alkoi olla selvästi vähemmän kisaajia enää tien päällä. Nopeimmat olivat tietysti jo poistuneet vaihtoon ja ajokavereita oli vaikeampi löytää. Sain vauhtia pidettyä ihan mukavasti kuitenkin, vaikka ihan yksin joutui puskemaan viimeisen kerran vastatuuliosuuden. Siirtymäosuuden 8 km kohti kisakeskusta otin taan rauhallisesti. Hieman se toinen puolisko oli hitaampi kuin ensimmän, mutta oli siinä enemmän vastatuultakin. Pyörän osuusaika oli 2.39, mikä on selkeästi paras puolimatkan aika koskaan. Se oli ihan odotettavissakin tällä tasaisella nopealla reitillä.

Juoksu

Pyöräilyn loppupuolella jo olin huomannut, että päivä alkaa lämmetä oikein kesäiseksi. Juostessa se lämpö sitten alkoikin tuntua heti. Juoksu mentiin neljänä kierroksena joen molemmin puolin. Ensimmäinen reilu vitonen lähti kulkemaan oikein mukavasti. Jalat toimivat hyvin heti alusta alkaen ja vauhti oli tavoitteen mukaista. Toisella kierroksella alkoi jo lämpö uuvuttaa, vaikka kuinka yritin juoda ja kaataa vettä päähän. Vauhti pysyi vielä siedettävänä, mutta selvästi alkoi lämpö väsyttää. Kaksi viimeistä kierrosta olikin sitten jo hidasta menoa. Myös oikean jalan nilkkaan alkoi sattua koko ajan enemmän. Vauhti putosi tasaisesti koko ajan eikä mitään loppukiriäkään enää irronnut, vaikka vähän yritin sellaista jostain kaivaa esiin. Tästä tuli aika samanlainen juoksu kuin viime vuonna Lahdessa ja aika oli nytkin tasa 2 tuntia. Tavoitteena oli muutaman minuutin kovempi juoksu, joten eihän se nyt ihan huono kuitenkaan ollut.

On mielenkiintoista katsoa aina myös sijoitukset eri osuuksilla omassa sarjassa. Minun sijoitukseni uintiosuusella oli sarjani 7., pyöräilyssä 10. ja juoksussa 11. Ensimmäinen vaihto oli hidas ja se olikin päivän huonoin suoritus suhteessa muihin, sija 14., mutta T2 oli päivän paras osuus eli sija 6. 😀  

 

Puolimatkan ennätystä lähdin hakemaan ja se sieltä tulikin muutamalla minuutilla. Loppuaika oli 5.24 ja sillä tuli N40-44-sarjan sijoitus 8/21 eli ihan ok kokonaisuutena. Parasta oli pyöräosuus sekä se, että en menettänyt lopulta yhtään sijaa juoksussa, vaikka olikin vaikeaa. Taisi olla muillakin vaikeaa siinä vaiheessa. Tavoitteena oli kyllä 5-10 minuutta nopeampi suoritus, mutta kun ei ihan nappiin kaikki mennyt, tämä meni nyt kuitenkin sinne päin.

Seuraavaksi sitten taas tuplataan kaikki matkat ja kokeillaan, miten täysmatka kulkee Kalmarissa vajaan kolmen viikon päästä.

Pirkkala Triathlon - sprinttimatka

 

Suomen kesä tarjoili tämän kesän ensimmäiseen kisastarttiin reipasta sadetta lähdöstä maaliin saakka. Saavuin kisakeskukseen Pirkkalan urheilukeskukseen klo 13 ja sain tarvittavat varusteet. Saman tien kilpailunjohtaja Simo tuli sanomaan, että pyritään aikaistamaan lähtöä ainakin 10 minuuttia. Jaaha, nyt tulikin vähän jo kiire saada kaikki kamat paikalleen ja märkäpukua päälle, sillä startin piti olla klo 14, mutta se olisikin jo vähän ennemmin. Jos aamupäivällä kotona jännittikin kovasti, nyt ei enää ehtinyt. Etsin naisten pukuhuoneen ja jätin kuivat vaatteet äkkiä sinne, jotta olisi lämmintä päälle laitettavaa sadekisan jälkeen. Sitten vein pyörän ja muut tavarat vaihtoalueelle, heitin pyyhkeen koko kasan päälle ja lähdin sisätiloihin vetämään märkäpukua päälle. Sateessa sen kiskominen ei niin sujuvaa olisi.

Ehdin kuin ehdinkin 13.30 alkavaan kisainfoon ja kuulin tärkeimmän vinkit ja ohjeet vaihtoihin ym. Sitten lähdettiin saman tien valumaan kohti rantaa. Kävin nopeasti kokeilemassa miltä vesi tuntuu. Se oli ihan jo mukavan lämmintä. Näin pieni matala järvi oli lämmennyt nopeammin kuin se järvi, jossa kävin torstaina ensimmäisellä avovesiuinnilla. Se kokeilu oli ollut aivan hirveä. Tuntui silloin, että otsa ja hampaat jäätyvät eikä uinti sujunut yhtään, mutta Vähäjärvi tarjosi lukuisia lumpeenlehtiä lukuunottamatta mukavat uintiolosuhteet.

Sprintti oli tällä kertaa peesivapaa ja ajettiin siis maantiepyörällä. Taktiikka lähtöön oli siten selvä: Kärkijoukoissa uimaan, jotta saa pyörällä mahdolliset peesit hyödynnettyä parhaiten. Etsin sopivan paikan ja sitten jo yhtäkkiä mentiin! Infossa oli sanottu, että lähetetään 2-3 uimaria kerrallaan jonossa, mutta lopulta sinne vain rynnättiin omatoimisissa laumoissa. Suuntasin kärkilauman perään nopeasti. Hirveä alkukiihdytys ja ehkä sadan metrin jälkeen olin jo ihan hapoilla. Oli siis pakko rauhoittua. Säädin uintirytmiä rauhallisemmaksi ja suuntasin ensimmäistä poijua kohti. Alkoi helpottaa ja loppumatka sujui ihan mukavasti. Kädet eivät väsyneet, vaikka märkkäriuinti usein alkukesästä tuntuu hartioissa ennen kuin on tottunut uuteen liikerataan. Uinti (750m) meni aikaan 13.24 ja se oli oman sarjani nopein aika.

Pyöräily jännitti jotenkin erityisen paljon sadesäässä ja peesivapaana kisana. Miehet ja naiset lähtivät uimaan samaan aikaan. Ajattelin, että jos uin kärkipäässä, voi pyörällä odotella sopivaa peesiä, koska aina riittää vähintäänkin ohi tulevia miehiä. Näin kävi tälläkin kertaa. Olin ajanut kyllä jo jokusen kilometrin ennen kuin kukaan tuli ohi. Alku olikin hidasta pyörätieajoa, jossa piti pujotella suojatiellä, alikulkutunnelissa jne. ennen kuin pääsi vihdoin ajamaan autotien laitaa. Heti kun joku yritti tulla ohi nappasin peesistä kiinni ja siinä oli mukava roikkua. Sai hengitystä tasattua. Hetken päästä tuli seuraava mies meidän kahden rinnalle, mutta hän lähti saman tien ohi mentyään kurvaamaan oikealle risteyksestä, vaikkei siinä ollut mitään reittimerkintöjä. Toinen mies lähti hänen peräänsä, samoin yksi nainen, jonka olimme juuri ajaneet kiinni. Minä jatkoin suoraan, koska suoraan mennään niin kauan kuin muuta ohjataan tekemään. Pian näkyikin toimitsija keltaliivissään ja ohjasi vasemmalle. Kadotin siinä heti peesin, jonka olin juuri taas saanut, koska en uskaltanut kurvata yhtä rohkeasti tiukkaa kaarrosta varsinkaan sateessa. Seuraava peesi tuli kuitenkin taas kohta. Tätä jatkui aika monta kilometriä. Välillä joku tuli ohi, mutta aina tipahdin tiukoissa käännöksissä, joita reitillä riitti paljon. Vihdoin pääsin paloaseman käännökseen eikä enää ollut kuin muutama kilometri jäljellä. Jouduin ajamaan viimeiset kilsat aikalailla yksin. Loppumatkalla sain vielä kiinni naisen, joka oli hetkeä aiemmin mennyt ohi. Hän ajoi vielä hieman harhaan pyörätieosuudella, pääsin siinä ohi ja tulimme peräkanaa vaihtoon. Taisi olla N40-sarjan voittaja siinä eli T2:een tulimme vielä ihan yhtä aikaa. Pyöräosuuteen (20 km) meni 38.29. Olin tosi iloinen, että pyöräosuus oli sujunut ilman ongelmia. Pitäisi vain treenata rohkeampia käännöksiä. Pyöräosuudella syke pysyi hyvin yli anakynnyksen suurimman osan matkaa ja ehkä vain jossain peesissä laski välillä hieman. Tehomittausta minulla ei nyt ollutkaan käytössä, koska en tullut vaihtaneeksi wattipolkimia maantiepyörään.

Juoksuun tuntui olevan voimia hyvin jäljellä, mutta jalat eivät vain oikein liikahtaneet toivottua vauhtia. Ehkä oli vähän kankeaa menoa sadesäässä ja toisaalta en ole ollenkaan juossut nopeita juoksuvetoja viime viikkoina, joten ei kai voinut odottaakaan, että kovin herkkää menoa olisi. Enemmän on tullut pitkää juoksutreeniä tehtyä ja ylipäänsä pk:ta. Eipä se muutenkaan ollut yllätys, että naisia alkoi pikkuhiljaa tulla ohi juoksuosuudella. Juoksuosuus kulki kahtena kierroksena Vähäjärven ympäri. Toisen kierroksen puolivälissä tuli mieleen ajatus, että niin tosiaan, tämä onkin hyvin lyhyt juoksu. Sehän siis oikeasti loppuu jo ihan kohta! Syke näytti olevan vain nelosalueella/vk2-tasoa. Olisi saanut olla koko matkan punaisella. Lisää vauhtia siis ja pitkää kiriä virittämään. Sain sentään hieman nostettua vauhtia ja sykettä loppua kohti. Pian saikin jo kaartaa urheilukentälle ja kohti maalia. Aikaa juoksuun, joka oli lopulta vain 4,5 km, meni 23.27. Kävin vilkaisemassa tulosmonitorista, mikä oli sijoitus. Se oli tällä kertaa 4. N40-49 sarjassa. Aikaa koko kisaan kului yhteensä 1.18.07.

Nyt on ensimmäinen kisastartti pois alta ja kahden viikon päästä sitten matkat tuplaantuvat, kun vuorossa on perusmatkan kisa Kiskossa. Ehkä sitä ei tarvitse enää niin paljon jännittää kuin tätä ensimmäistä.

Taas yksi paita kokoelmiin.

Matkapäiväkirja: TRIBase-leiri @Torrevieja

Vihdoin koitti se päivä, kun pääsimme Espanjaan leireilemään! Tätä oli odotettu jo reilut kaksi vuotta sen jälkeen, kun korona tuli sotkemaan alkuperäiset matkasuunnitelmat keväällä 2020. Matkaan valmistautuminen alkoi hyvissä ajoin pääsiäisen pyhinä, jolloin kaivelin esiin pyörälaukun ja ryhdyin asettelemaan omaa pyörää sinne. Pakkasin pyörälaukkuun myös hieman muuta tavaraa ja loput reppuun käsimatkatavaraan.

Lähtöpäivä oli perjantai 22.4. ja lento lähti illalla Helsingistä kohti Alicantea. Helsinki-Vantaalla oli hyvinkin rauhallista ja pyörälaukun sai sujuvasti ilman jonottamista vietyä erilliseen pieneen huoneeseen, jonne se jäi odottelemaan muita laukkuja ja kuljetusta koneeseen. Turvatarkastuksessa oltiin tarkkana tutkimassa sisäkumit ja hiidioksidiopatruunat, mutta kaikki tavarat pääsivät lopulta mukaan koneeseen. Lentomatka kului torkkuessa ja aamuyöllä päästiin viimein perille majoittumaan.

Majapaikan maisemat

 

Lauantai 

Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli aika kasata pyörät ja tarkistaa, että kaikki toimii. Onneksi kämppäkaveri Tuija oli kuljettanut mukavasti evästä Juhlamokasta lähtien kotoa asti mukanaan, joten meillä ei ollut heti kiire kauppaan. Huomasin siinä pyörän kasattuani, että takavaihtaja ei toiminut kunnolla. Pyörä pääsikin sitten heti alkuun tutustumaan paikalliseen huoltoliikeeseen, jossa sille tehtiin jotain pientä ohjelmistopäivitystä sekä ketjujen vaihto. Näiden toimenpiteiden jälkeen vaihtaja lähti vihdoin toimimaan normaalisti ja toimikin ihan moitteettomasti koko viikon. Kaupassakin käytiin hakemassa perustarvikkeet seuraaville päiville ennen kuin hypättiin pyörän satulaan.

Ensimmäisenä päivänä ajeltiin auringonpaisteessa kevyttä pyörälenkkiä tutustuen lähiseutuun.Tuuli oli melkoisen kova ja tuntui varsinkin alkumatkasta tarttuvan kiekkoihin samalla kun laskettelimme majapaikasta kohti alempana olevaa pyörätietä. Ajelimme koko porukalla Rojalesin suuntaan ja edelleen Almoradiin, jossa pysähdyimme kahvilaan nauttimaan kakkukahvit. 

 

 

Matka jatkui Orihuelan kautta takaisin Torreviejaan. Paluumatkalla ajeltiin pieni pätkä vähän reippaampaa vauhtia omaan tahtiin, jotta saatiin vähän jalkoja virkistettyä matkapäivän jälkeen. Matkaa kertyi noin 72 km.

 

Sunnuntai

Seuraavana päivänä ajelimme verryttelylenkin kautta kohti Algorfan kylää, jonka suunnalla lähdimme tekemään vetoja. Vedon alkuosa oli tasaista tempopätkää ja loppupuolella oli nousuosuus. Vedon jälkeen palasimme aina samaa reittiä lähtöpisteeseen. Yhteensä yksi veto kesti minulla noin 14 minuuttia ja tein yhteensä kolme vetoa kuten suurin osa porukasta. Ideana oli päästä joka kerta vähän nopeammin perille ja se onnistuikin hyvin. Vetoreitillä oli yksi liikennevaloristeys, jossa sai huonon näkyvyyden takia olla varovainen, ettei törmännyt autojen kanssa. Jonkin verran siinä joutui siis välillä hidastamaan tai jopa pysähtymään ennen kuin pääsi jatkamaan vetoa ylämäkeen. Lopuksi käytiin mäen päällä kaupassa täyttämässä juomapullot ja syömässä jäätelöt. Paluumatkalla poikettiin vielä huoltoasemalla vessapysähdyksellä ja tarvittaessa ostamassa lisää energiaa ja ajeltiin riittävät kiemurat, jotta saatiin päivälle 100 km täyteen. 

Tempo+mäkivedot tehty ja jäätelöt nautittu.

 

Lenkin päätteeksi pyörät jätettiin kämpille ja saman tien suurin osa porukasta lähti vielä pienelle juoksulle majapaikan lähistölle. Koska majoitus sijaitsi mäen päällä, etsimme sieltä sopivan tasaisen lyhyen 800 m pätkän, jota juoksimme edestakaisin 2-3 kertaa. Keli oli iltapäivällä hyvinkin lämmin ja juoksu tuntui sen takia raskaalta.

Illalla selvisi, että lähistöllä olevat ruokakaupat eivät ole sunnuntaisin auki ollenkaan. Myös maanantaina olisi Espanjassa jokin juhlapyhä ja kaupat kiinni. Koska oli tarvetta täydentää jo ruokavarastoja, piti lähteä käymään porukalla Jussin pienellä vuokra-autolla automarketissa muutaman kilometrin päässä. Matkaan lähti lopulta viisi henkilö täydentämään ruoka- ja vesivarastoja ja tunnelma takapenkillä oli tiivis. Asunnossa oli kyllä vesihana, johon vesi tuli suodattimen kautta, mutta maku oli sen verran hirveä, ettei siitä oikein juomavedeksi ollut. Automarketista kaikki löysivät lopulta kaiken tarvitsemansa, vaikka muun muassa kaurahiutaleita jonkin aikaa metsästettiin. Sitten vain tungettiin ostokset pienen auton vielä pienempään takaluukkuun ja äkkiä luukku kiinni. Loput tavarat syliin ja hienosti saatiin kaikille taas lisää evästä, vessapaperia ym. tarpeellista.   

Maanantai

Naiset valmiina lähtöön, miehiä sai aina odotella.

 

Maanantaina pääryhmä ajeli hieman lyhyemmän lenkin, noin 64 km. Osa porukasta kierteli vähän kauempaa meno- ja paluumatkalla. Kaikkien reitti suuntautui tekojärvelle, jonne menomatka sujui leppoisasti Bigastron kylässä sijaitsevan kahvilan kautta. Menomatkan loppupätkällä tien pinta oli huonossa kunnossa ja päädyimme lopulta kantamaan pyöriä oikaisten pusikoiden poikki isommalle tielle. Maisemakuvaukset sekä energia- ja nestetankkaukset perillä ja sitten toista puolen järveä takain päin kohti Torreviejaa. 

 

Paluumatkalla ajoin muutaman muun kanssa pientä tempopätkää vuorovedolla. Se olikin ihan piristävä loppupyräys ennen kuin palailtiin taas tutulle pyörätielle. Kävin pyöräilyn päälle vielä juoksemassa noin 5 km omaa rauhallista vauhtia.

Koska ruokaa ei ollut valmiina, päätimme lähteä tällä kertaa ulos syömään. Saimmekin kasaan mukavan kokoisen porukan ja nautimme ruuat auringonpaisteessa ravintolan terassilla. Siinä se päivä taas kului nopeasti.

 

Tiistai

Edelleen saatiin nauttia aurinkoisesta säästä ja tällä kertaa lähdettiin Panun johdolla kiertelemään Murcian suuntaan ja tavoitteena oli taas ajella noin satasen lenkki. Aluksi ajeltiin jälleen yhdessä letkassa ja kahvitauon lähestyessä päästeltiin loppumatka omaan tahtiin kohti Torremendoa. Kylässä saatiin juomapullot täytettyä ja tankattua vähän energiaa rauhassa ennen paluumatkaa. 

 

Paluumatkalla koukattiin Rebaten nousun kautta ja lasketeltiin mutkaista tietä takaisin alas. Ihan pieni sakkolenkki piti ajaa majapaikan nurkilla, jotta saatiin 100 km täyteen. Lähdin jälleen heti pyörälenkin perään vielä lyhyelle juoksulle ja sain Tuijan kaveriksi.

 

Keskiviikko

Torreviejan uimahallilla

Tähän väliin osui sadepäivä. Aamupäivällä suunnattiinkin sitten pyörälenkin sijaan Torreviejan uimahalliin. Varasimme sieltä yhden radan (50 m allas) koko porukan käyttöön ja kyllä siihen juuri ja juuri mahtui uimaan. Ohjelmassa oli pääasiassa käsivetoja lättäreillä, joita minulla ei ollut mukana, mutta kun otti sopivan peesin, hyvin pysyi mukana ilmankin. Uin verryttelyn jälkeen alkuun käsivetoja 3x400m, sitten edellen käsivetoja 2x200m ja lopuksi normiuintia 6x100 m. Uinnin jälkeen olikin jo sopivasti lounasaika.

Lounaan jälkeen oli sovittu, että lähdetään klo 13 vielä pienelle palauttavalle noin 90 min pyörälenkille. Juuri kun kokoonnuimme lähtöportille alkoikin sataa sen verran, että yhteislenkki peruttiin. Lopulta kaikki muut päättivät jättää lenkin väliin, mutta minä ja Tuija lähdimme kuitenkin kahdestaan vähän ajelemaan. Päästyämme noin 10 km päähän sade loppuikin ja tiet olivat Los Montesinosin suunnalla kuivat. Emme kuitenkaan lähteneet kovin kauas, vaan ajelimme sen noin 90 min.

Illalla lähdimme Minnan ja Tuijan kanssa kävelylle merenrantaan ja samalla etsimään ruokapaikkaa. Mukava ravintola löytyikin rannan tuntumasta. Suurin osa porukasta vietti sadepäivän iltapäivää ostoskeskuksessa, mutta meitä ei huvittanut lähteä sinne. (Saatoimme myös tehdä pienen pilan ja piilottaa muutamat kengät, josta meidät palkittiin pokaalilla heti seuraavan päivänä.)

 

Torstai

Aamulla klo 8 kokoonnuimme lyhyesti venyttely-/herättelytuokiolle ennen aamupalaa. 

 

Edelleen satoi sen verran, että päätettiin ajaa vain lyhyt pyörälenkki, johon sisältyisi yksi kovempi veto. Ajelimme samaan tuttuun paikkaan Algorfaan päin, jossa tehtiin vetoja jo aikaisemmin. Menomatkalla sade yltyi niin kovaksi, että aika moni päätti palata saman tien lyhintä reittiä takaisin kämpille. Osa porukasta, minä mukaan lukien, lähti kuitenkin ajamaan tempopätkää, jotkut menivät kaksikin vetoa. Minulle riitti yksi veto, jonka jäkeen ajelin muutaman muun kanssa vähän eri kautta takaisin Torreviejaan. Satoi niin paljon, että alkoi olla kylmä varsinkin alamäessä.

Iltapäivällä pidin Panun kanssa palaveria tulevien viikkojen treeniohjelman suunnittelua varten. Totesimme siinä, että kovin montaa perusmatkan kisaa ei Suomessa näytä tulevana kesänä olevan tarjolla. Jos joku sopiva vielä ilmaantuu, sellainen olisi kiva saada mukaan kisakaudelle, mutta katsotaan. 

Päätimme myöhemmin lähteä vielä Minnan, Hennan ja Tuijan kanssa uimahalliin, koska sadesää ei houkutellut oikein juoksemaankaan. Jotkut kävivät uinnin sijaan juoksemassa. Illalla kävimme koko porukka yhdessä syömässä ravintola Da Gigissä.

 

Perjantai

Aurinkoinen sää palasi onneksi viimeiselle leiripäivälle kruunaamaan Hondonin nousulle suuntautuvan pyörälenkin. Lähdimme koko porukka liikkeelle jo ennen kello kymmentä, jotta ehtisimme nauttia viimeisen leiripäivän pitkästä lenkistä jokainen sopivan mittaisen matkan. Ajoimme kaikki yhdessä kohti Albateraa ja nousun lähtöpistettä. Nousun juurella pidettiin pieni tankkaustauko ja odoteltiin samalla porukka kasaan, koska menomatkalle osui yksi rengasrikkokin. Tästä noususta oli puhuttu jo moneen kertaan ennen lenkkiä. Edessä olisi noin 10 km lähes pelkkää ylämäkeä ja loput 2,5 km todella jyrkkää nousua. Alku menikin ihan mukavasti, reitillä oli pari pientä alamäkeäkin, joissa sai hetken huilata. Loppuosa oli tosiaan melkoisen jyrkkää melkoisen yhtäjaksoisesti. Aurinko paahtoi eikä minkäänlaista viilentävää tuulta tuntunut olevan, taisi olla myötäinen tuuli. Yhdessä jyrkässä kohdassa usko loppui ja hyppäsin hetkeksi pyörän päältä. Nousin kuitenkin takaisin heti kun vaan pystyin. Onneksi jyrkkien osuuksien välissä oli pieniä tasaisempia kohtia ja ihan loppu ei sitten enää niin paha ollutkaan. Kovasti olisin kaivannut pari pienempää vaihdetta lisää.  Kun pääsin mäen päälle, reidet tärisivät hetken mukavasti ja oli tosi kuuma. 

 

Mäen päällä odottelimme, että kaikki, jotka olivat sinne asti tulossa, pääsivät perille ja jakauduimme sitten heti kahteen ryhmään. Osa palasi samaa reittiä alas päin ja osa lähti laskemaan mäen toiselle puolelle. Lähdin itse jatkamaan matkaa pidemmän lenkin kautta. Muutaman kilometrin päässä päätimme vielä jakaantua kahteen eri ryhmään, jotta loppupäivän ajelut olisivat kaikille sopivan vauhtisia. Mikael lähti ystävällisesti meidän naisporukalle oppaaksi ja opasti meidät mukavia pikkuteitä hienoihin maisemiin. Löysimme jälleen matkan varrelta sopivan kaupan, josta saatiin juomapullot täytettyä ja ostettua cokista, jäätelöä ym. evästä. Sitten navigoimme reitin kohti Orihuelaa ja sieltä suunnalta alkoikin löytyä tutumpia kyliä ja teitä, joista valita paluureitti. Päädyimme lopulta ajelemaan vielä kerran tutun tempomäen Algorfasta ja palailimme sitten jo tuttuja teitä kohti Torreviejaa. Viimeiselle lenkille tuli pituutta 120 km.

Selfie-tuokio

 

 

Saimme Minnan ja Tuijan kanssa kaikki tavarat pakattua hyvissä ajoin ja päätimme lähteä viimeisen illan kunniaksi käymään vielä ravintolassa vähän iltaa istumassa. Muutama muu lähti myös mukaan. Auringon jo laskiessa päädyimme pikkuisen baarin terassille. Jotain pientä teki vielä mieli syödä. Valikoimaa ei kovin paljon ollut, mutta pizzahan maistuu aina. Valikoimmme listalta muutamat (pakaste)pizzat ja jäimme odottelemaan. Baarimikko, joka osasi hienosti sanoa suomeksi "no niin" (sillä tavalla sopivan masentuneella äänensävyllä), tuli pian kertomaan, että jotain pizzaa ei löytynyt. Ja sitten ei löytynyt juuri muitakaan...Jotakin pizzoja pakasteesta saatiin lopulta uuniin asti. Jossain välissä lautaset pääsivät loppumaan ja tyhjät piti antaa äkkiä takaisin, jotta seurueen muuta jäsenet saisivat vielä omat pizzansa uunista lautaselle. No, tämä pikku sählinki ei tunnelmaa haitannut. Olimmehan saaneet siinä vaiheessa myös baarimikolta tabletin käyttöön ja saimme sieltä valita oman soittolistan tuttua suomipoppia soimaan. Lopulta kaikki varmasti saivat riittävästi pizzaa ja pääsimme vielä hyvissä ajoin palailemaan kämpille nukkumaan ja valmistautumaan kotimatkaan.