Höyryajot 26.5.2019

Facebook @hoyryajot

Hommasin syksyllä triathlonpyörän kaveriksi maantiepyörän, joten kalusto on kunnossa myös ryhmässä tapahtuviin maantieajoihin tälle kesälle. Niinpä sitten päätin osallistua Haapamäen Höyryajoihin (www.tahtisadeajot.fi). Valittavana oli kaksi sarjaa: kilpasarja 104 km ja kuntosarja 62 km. Totta kai ilmoittauduin sille pidemmälle matkalle. Kilpasarjan reitti kulki Haapamäeltä Kolhon ja Vilppulan kautta Ruovedelle, sieltä keskustan läpi Virroille päin ja edelleen takaisin Haapamäelle Salussärkän ja Riihon kautta. Reitti on mukavan vaihteleva ja se oli tuttukin minulle jo ennestään. Kuntosarjan reitti lähti samaan suuntaan, mutta poikkesi jo ennen Vilppulaa takaisin päin kohti Haapamäkeä.

Saavuin kisakeskukseen Höyryveturipuistoon noin tuntia ennen kisaa. Siellä oli mukavasti tuttuja sekä kilpailijoissa että talkoolaisissa. Sain  tutuilta toimitsijoilta mm. henkilökohtaista apua kisanumeron asentamisessa pyörään =). Vähän jännitti, miten startti menee siinä isossa laumassa. Matkaan oli nimittäin lähdössä noin 100 pyöräilijää. Suurin osa osallistujista oli Rynkeby -pyöräilijöitä valmistautumassa Pariisin reissuun ja heitä oli saapunut sekä Tampereen suunnalta että Jyväskylä/Kuopio -tiimistä. Rynkebyn tiimit osallistuvat hyväntekeväisyysprojektiin, jossa pyöräillään joka kesä Pariisiin ja kerätään rahaa sairaiden lasten hyväksi.

Lähtö lähenee ja vielä on poutaa. (Kuva: Päivi Heikkilä)

Etukäteen oli vähän vaikea arvioida, minkälainen matkasta muodostuisi vauhdiltaan ja sääolosuhteiltaan. Sateen uhka oli olemassa, mutta ei kuulemma pitänyt sataa ihan heti. En edes ollut päättänyt etukäteen, lähdenkö ajelemaan leppoisasti vai kovaa alusta alkaen. Treeniohjelmassa luki pk-lenkki ja edellisenä päivänä olin juossut pitkästä aikaa pitkän reippaan juoksun, jolle matkaa kertyi yli 17 km. Se tuntui jaloissa aamusta alkaen. En tiennyt, mitä vauhtia muut lähtisivät ajamaan, joten oli vaikea asettua oikeaan kohtaan lähtöviivalle. En ole siis koskaan ajanut maantiekisassa enkä juurikaan pyörälenkkejäkään ryhmässä. Yleensä ajan treenit aina yksin ja triathlonkisoissahan ei pääsääntöisesti saa ajaa 10 metriä lähempänä edellä ajavaa. Nyt saisi mennä lähes toisen takarenkaassa kiinni.

Päädyin lähtemään etummaisen ryhmän hänniltä. Rynkeby-ryhmät jäivät taaemmas ja tässä etummaisessa pääryhmässä olivat sekalaiset muut (kovat!) pyöräilijät. Matkaan lähdettiin klo 12 etuauton perässä ihan rauhassa. Kun auto poistui edestä ryhmä lähti kiitämään kovaa vauhtia. En ehtinyt ollenkaan reagoida sieltä jonon hänniltä, mutta en ehkä olisi pystynytkään. Jalat toimivat edellispäivän juoksusta huolimatta ihan hyvin, kunhan ensin vähän lämpenivät.
Pian huomasin, että ajan melko samaa vauhtia toisen naispyöräilijän kanssa, joten huikkasin hänelle, että ajetaan vuorovedolla. Näin sitten tehtiin. Ajoimme melko pitkiä vuoroja ja vaihdomme paikkaa noin 5 km välein. Mukavaa siellä peesissä oli lasketella menemään! Syke laski kivasti aina peesissä ja sai säästettyä hyvin voimia. Kuitenkin noin 15 km kohdalla yksi Rynkeby-ryhmä tuli ohi, mutta siitäpä sitten otimme peesin ja vauhtia tuli kivasti lisää. Alkoi sataa, aika kovastikin. Harmillisesti Rynkebyn porukkakin pian pysähtyi tien sivuun tauolle. Voi että olisi tehnyt mieli vain jäädä siihen ja odotella, että ryhmä jatkaa taas matkaa! Olimme saaneet ison ryhmän vedolla myös yhden yksin ajavan miehen kiinni. Hän oli kai tipahtanut sieltä edellä menevästä kovemmasta joukosta. Niinpä ajoimme nyt sitten kolmestaan kohti Ruovettä. Paitsi, että se mies vain roikkui jonon jatkona ja me tämän naisen kanssa vedimme vuoronperään. Alkoi olla vähän kylmä, ainakin sormia paleli, koska hanskat olivat läpimärät. Samoin sadesuojista huolimatta kengät kastuivat ja edellä ajavan takarenkaasta lensi kuravettä naamalle.

Ruoveden keskustassa noin 60 km kohdalla oli huoltoteltta. Pysähdyimme kolmestaan siihen ja naispyöräilijä totesi saman tien, että nyt riittää. Hänellä olivat sormet niin jäässä ja kylmä muutenkin, että hän tilasi huoltoauton kyydin ja jätti leikin kesken. Nautin siinä teltalla pari minuuttia suolakekseistä ja Twix-patukasta. Sitten jatkoin matkaa kahdestaan sen miehen kanssa. Pyysin ystävällisesti, että hän voisi vetää myös välillä. Hän ottikin muutaman kilometrin päästä vetovastuun ja ajoi oikein mukavaa vauhtia. Reitin loppupätkä vain oli selkeästi mäkisempää kuin alku. Sade jatkui loppuun asti.

Omalla vetovuorollani huomasin jossain 70 km jälkeen, että mies on tippunut peesistä. Toiveikkaana vilkaisin taakseni ja meinasin kysyä, josko hän jaksaisi taas lisätä vauhtia vuorostaan, mutta ei siellä enää näkynytkään ketään - ei edes suoran päässä. Olisiko kuitenkin ajanut omalla vedollaan hieman liian kovaa vai eikö sitten vain jaksanut enää kivuta mäkiä. Eipä siinä auttanut muu kuin jatkaa yksin matkaa viimeiset noin 30 km. Alkoi jo tympäistä se vesisade ja märät vaatteet. Olisi ollut mukavampi, jos olisi ollut edes seuraa ja niitä vuorovetoja. Mutta loppu häämötti kuitenkin ja onneksi tie oli tuttu. Osasin siis odottaa jokaista ylä- ja alamäkeä, Salussärkän ja Riihon mukavia maisemia. Eihän sitä matkaa paljon enää olisi jäljellä. Vauhti alkoi kyllä hyytyä kylmässä kelissä ja tuulikin tuntui painavan ikävästi vähän sivusta siinä yksin ajaessa. Enkä edes ajanut kenenkään kanssa kilpaa, koska ketään ei näkynyt edessä eikä takana. Vihdoin 100 km kyltti. Enää muutama mutka ja sitten loppunousu. Maalissa!

Minulla kului lenkkiin aikaa 3:45. Ei ollut ihan pk-lenkki, enimmäkseen vk 1-2. Nousumetrejä reitillä oli Polarin (edit: V650) mukaan 550 m/104 km eli nousua oli, mutta ei mahdottomasti. (Edit/Lisäys: Sen sijaan Polar Vantage näyttää 825 nousumetriä.) Lahden IM-kisassa oli (oman V800 mukaan) suunnilleen 550 m 90 km matkalla, mutta toisaalta esim. Tallinnan Ironmanilla oli saman verran koko 180 km matkalla. Sykelukemiltaan tämä ajo asettui näiden väliin eli ei ihan yhtä kovaa menoa kuin puolimatkan kisassa tulee ajettua.

Toimitsijat sanoivat maalissa, että olin sijoittunut neljänneksi ja suosittelivat seuraavaksi saunaan menoa. Ihmettelin vähän, että niinkö vähän naisia on vasta tullut maaliin. Luulin, että joitakin enemmän oli siellä edellä. Maalilta koulunmäeltä piti vielä ajella pari kilometriä siirtymätaivalta takaisin Höyryveturipuistolle. Sinne päästyäni irrotin vain nopeasti numerolapun pyörästä (se piti ehdottomasti palauttaa 50 euron lisämaksun uhalla) ja lähdin kohti autoa. Koska kaikki kamppeet olivat ihan märkiä ja kuraisia, päätin ajaa suoraan kotiin enkä lähteä nauttimaan veturipuiston saunasta. Matka kotiin ei ollut pitkä. Soitin vain miehelle, että laittaisi heti saunan lämpiämään.

Sillä välin kun olin jo kotona saunassa, minulle oli soiteltu kisajärjestäjän toimesta. Sain kuulla, että olin sittenkin sijoittunut kolmanneksi naisten sarjassa ja palkinto olisi tulossa. Lupasivat, että palkinto toimitetaan pian kotiovelle  - siellä kun tosiaan oli niitä tuttuja toimitsijoita.

Maantiekisa oli aika erilainen ja mielenkiintoinen kokemus triathlonin pyöräosuuteen verrattuna. Kisassa oli hyvin erilaisia vaiheita, kun muista pyöräilijöistä sai apuja välillä enemmän ja välillä vähemmän. Voin lähteä uudestaankin ja ensi kerralla ehkä vähän rohkeammalla taktiikalla.

SM-duathlon Tikkakoskella

Oma triathlonseurani Stamina TC pääsi järjestämään duathlonin SM-kisat Tikkakoskella. Ajattelin heti, että sinne on lähdettävä mukaan, sillä olisi hienoa käydä pitkästä aikaa Tikkakoskella. Muutama vuosi sitten olin nimittäin töissä siellä ilmavoimissa. Liikunnallisesta näkökulmasta voisi todeta, että oi niitä aikoja, kun saattoi lähteä viettämään työpäivää jalkamarssille tai sai tehdä Cooperin testit ja lihaskuntotestit sekä Inbody-mittaukset töiden lomassa. Lisäksi saattoi nauttia kahden tunnin viikkoliikuntaoikeudesta ohjatuilla kahvakuulatunneilla tai vaikka juosten ihan itsekseen. Näissä muistojen sävyttämissä tunnelmissa lähdin siis kokeilemaan, mikä kunto on tässä vaiheessa kevättä. Tikkakoskella on järjestetty aikaisemmin myös Tikkatriathlonia, jonka myötä myös kisakeskus, Tikkakosken koulu, oli jo ennestään tuttu.

Ajoreitti kotoa Tikkakosken jäähallin p-paikalle löytyi siis hyvin takaraivosta. Parkkipaikka olikin jo melkein täyttynyt kisaajien autoista, mutta löysin vielä itsellenikin kolon jostakin. Pääsin perille siinä vaiheessa kun yleisen sarjan kisaajat olivat jo ensimmäisellä juoksuosuudella. Ilmoittautuminen kansliassa sujui nopeasti ilman jonotusta ja menin sen jälkeen hetkeksi katsomaan ja ottamaan mallia yleisen sarjan kilpailijoiden vaihtosuorituksista.

Edessä oli duathlonin sprinttimatka, jossa juostaan ensin 5 km, sitten pyöräillään 20 km ja lopuksi juostaan vielä 2,5 km. Koko homma on niin lyhyt, että saa mennä aikalailla täysillä alusta loppuun. Sain vietyä pyörän vaihtoalueelle ja tavarat järjestykseen. Sitten oli vielä kisainfo. Miten siinä tulikin taas sellainen olo, että onpa paljon sääntöjä ja olikos se kisaaminen tosiaan näin vaikeaa. Todellisuudessa kaikki on hyvin yksinkertaista: muista varoa ja kunnioittaa muita kilpailijoita, älä roskaa äläkä peesaa, käänny rauhassa kääntöpaikalla ja pidä kypärä päässä aina kun olet kosketuksissa pyörän kanssa. Näillä selviää pitkälle. Kävin vielä vähän verryttelyhölkällä juoksureitin alkuosassa, joka olikin tuttu niiltä omilta juoksulenkeiltä sekä Tikkatriathlonilta.

Vihdoin starttiviivalle! Eri sarjojen lähtö tapahtui porrastetusti siten, että kaikilla oli varmasti hyvin tilaa. Torvi soi ja lähdettiin matkaan. Hirveää vauhtia lähtivät naiset juoksemaan. Vilkuilin kellosta, että paras lähteä ihan omaa vauhtia etenemään. Oikea etureisi vähän ilmoitteli heti alkuun, ettei ole aivan yhteistyökykyinen. Siinä oli jotain tuntemuksia myös keskiviikon uinnissa. Siitä se reisi kuitenkin vertyi pikkuhiljaa eikä onneksi vaivannut pahemmin matkalla. Juoksureitti ei ollut ihan tasainen, vaan jokunen terävä nousu oli mukana. Sain pidettyä ihan mukavaa vauhtia yllä, parasta pitkään aikaan. Viiden kilometrin matkaan kului minulla 25:12. En sitä kyllä katsonut kesken kisan ollenkaan. Oikeastaan unohdin kokonaan painaa kellosta nappia vaihtoon tullessa, joten vaihto tallentui kellossa myös juoksuosuuteen. Eipä se haittaa, koska kisajärjestäjä toki huolehtii osuuksien kellotukset.

Olin jättänyt kengät kiinni polkimiin valmiiksi harjoitellakseni nopeaa vaihtoa. Vaihtoaika näyttääkin olleen muihin verrattuna ihan hyvä. Ikävää oli se, että juoksun aikana alkoi pian sataa. Maa oli siis kastunut ja sukat kastuivat myös siinä pyörää taluttaessa. Onneksi sade ei kestänyt kovin kauaa, mutta tien se kasteli. Pyöräreitti oli hyvinkin kumpuileva ja tasaista ajettavaa pätkää oli vain hieman Ilmasotakoulun kohdalla. Pyöräosuudella oma vauhti oli vähän hakemista. Olinkin ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulkona triathlonpyörän kanssa. En ehkä myöskään ihan saanut rytmistä kiinni siinä maastossa. Pitäisi harjoitella esimerkiksi sitä, miten mäen päältä lähdetään heti kunnon vauhtiin, kun se taittuu alamäeksi. Jäin tällaisissa kohdissa selvästi edellä ajavasta naisesta. Kaksi kierrosta ajeltiin ja sitten taas vaihtoon. Nyt irrotin jalat kenkineen polkimista, mikä oli virhe. Oli ihan hirveää köpötellä jäykillä jaloilla klossien kanssa hyvin hyvin hitaasti pyörää taluttaen kohti vaihtopaikkaa. Siinä meni varmaan yksi ylimääräinen minuutti ihan turhaan. Tämän köpöttelyn kanssa 20  km pyöräilyyn kului 40:51.

Vielä yksi pieni juoksulenkki loppuun. Se 2,5 km meni yllättävän nopeasti. Kävin kovaa kamppailua kaksi minuuttia minua ennen lähteneiden vanhempien herrojen kanssa. Olivat kyllä varmasti molemmat M65 sarjassa, mutta sama kai se, kenestä sitä kiriapua saa. =) Vauhti ei oikeastaan hyytynytkään tässä verrattuna ensimmäiseen juoksuosuuteen. Ihan lenkin alussa jalat olivat vähän kankeat, mutta muutaman sadan metrin jälkeen juoksu alkoi taas tuntua ihan hyvältä. Juoksureitin varrella kuului monessa kohtaa kannustusta ihan omalla nimellä. Toimitsijapuolella olikin tällä kertaa paljon tuttuja triathlonisteja. Aikaa tähän juoksuun meni 12:12 ja loppuaika oli 1:19:35. Olin maalissa ihan tyytyväinen ennen kaikkea omaan jaksamiseeni juoksuosuuksilla ja koko kisan läpi. Se oikea etureisi oli kyllä kisan jälkeen taas kipeän oloinen. Pitää nyt olla sen kanssa vähän varovainen. Linkki tuloksiin täältä: https://www.staminatc.fi/sm-duathlon-11-5-2019/


 

Tribase-leiri Kuortaneella 3.-5.5.2019

Talvi on jo kääntynyt kevääksi, sukset on laitettu varastoon ja maantielle on jo päässyt jonkin verran pyöräilemään. Kisakausikaan ei ole enää kaukana. Tähän väliin osui juuri sopivasti valmennustiimin viikonloppuleiri Kuortaneen Urheiluopistolla. Leirille osallistujia oli yhteensä vajaa 30 eri puolilta Suomea - siis ainakin Vantaalta Rovaniemelle ja Vaasasta Kuopioon ulottui tiimiläisten edustus.

Rauhalan majoitustilat

Kuortaneen Urheiluopisto oli minulle uusi leiripaikka. Sinne oli oikein sopivan mittainen ajomatka kotoa, vain noin 1,5 tuntia. Juuri tälle viikonlopulle sattunut takatalvi aiheutti tosin sen, että tuon matkan aikana ehti olla jo monenlaista ajokeliä. Välillä lunta tuiskutti sakeastikin, mutta kesärenkailla selvisin perille asti.  Majoitustilat olivat myös mukavat, tilavat ja hyvin varustellut, esim. kuivauskaappi oli oiva varuste verrattuna Pajulahden huoneisiin.







Kuortaneella lunta satoi koko perjantai-illan aika mukavasti. Siellä sitä raahattiin pyörät ja vastukset autosta Kuortanehalliin ihan kunnon tuulessa ja tuiskussa. Kaikki pyörä- ja juoksutreenit tehtiin näissä oloissa siis sisällä. Perjantain treeni oli pyörä-juoksu-yhdistelmä (minulla noin 1h 40 min). Aluksi pyöriteltiin pitkään kevyttä verryttelyä ja lopuksi tehtiin kovia minuutin vetoja.  Pyöräilyn jälkeen juostiin rennon reippaita rullauksia juoksuradalla ja loppuverryttelyt juosten päälle. Perjantain treenin oli (kai) tarkoitus edistää suorituskykyä seuraavan päivän kovaa yhdistelmäsettiä varten, mutta ainakin minun tuli tehtyä minuutin vedot pyörällä sen verran kovaa, että aika raskaalta alkoivat jalat tuntua jo tämän ensimmäisen treenin jälkeen. Ajoin tosin jo keskiviikkona FTP-testin eli maksimitestin pyörällä ja saattoi sekin vähän vielä painaa jaloissa.  Nälkäkin oli jo kova tässä vaiheessa. Leirillähän onneksi on se kivaa, että pääsee heti pian valmiiseen ruokapöytään täyttämään energiavarastoja. Päivällisen jälkeen oli mentävä aika pian nukkumaan, sillä aamulla oli tarkoitus olla jo aikaisin reippaana altaan reunalla.

Lauantaina herätys oli klo 6.15 ja altaalla oltiin valmiina aamu-uinnille klo 7. Siitä lähti päivän ensimmäinen  treeni ensin verrytellen ja vähän tekniikkaa hakien. Pian kuitenkin aloitettiin jo reipasta lämmittelysarjaa potkuja ja käsivetoja ja siitä edelleen vauhti kiihtyi pääsarjaan, jossa uitiin kovia 50 metrisiä apuvälineillä ja ilman. Huhhuh, aika kova päivän aloitus ja vielä ennen aamupalaa. Yksin en juuri koskaan käy aamulla uimassa, mutta leiriporukan kanssa tämä sujui ihan mainiosti. Vihdoin kuitenkin aamupalalle!

Aamupäivällä ehdittiin vielä tekemään Lotan johdolla monipuolista kehonhuoltojumppaa. Tämä sessio kesti tunnin (tai ehkä 1,5h) ja sitten olikin pian jo kiire lounaalle. Ehdin tässä välissä käydä vielä vähän juttelemassa Panu valmentajan kanssa menneestä ja tulevasta treenistä.

Lounaan jälkeen oli hyvin aikaa hengähtää ja kerätä voimia iltapäivää varten. Seuraavaksi oli ohjelmassa toinen pyörä-juoksu-yhdistelmä Kuortanehallissa. Tällä kertaa tehtiin vähän useampi vaihto harjoituksen kuluessa. Koko hommaan kului noin kaksi tuntia. Pyörällä ajettiin vk- ja mk-alueella ja juostiin välillä reippaasti, mutta ei liian kovaa. Pyöräilyyn oli hahmoteltu sopivat tehot Panun kanssa, mutta en oikein saanut niitä pidettyä. Ihan tarpeeksi raskas kokonaisuus oli silti. Treenin jälkeen tietysti taas syömään. Illalla ei meinannut uni tulla kovin helposti, mutta silti herätyskello asetettiin taas soittamaan 6.15.


Lauantai-iltana parvekkeellekin uskalsi jo kurkistaa, kun lumipyry oli vihdoin hellittänyt.

Sunnuntai alkoi jälleen uinnilla klo 7. Tunnelma altaanreunalla oli tässä vaiheessa porukalla jostain syystä jo vähän väsyneen oloinen. Kevyt aamu-uinti teki kuitenkin hyvää ja päivä lähti kivasti käyntiin. Nyt ei uitu enää kovilla tehoilla  - paitsi ihan muutamia 25 metrisiä totta kai. Lopuksi vähän sukelleltiin ja uitiin yksi viestikisa. Aamupalalle, pieni lepo, kamat kassiin ja kohti viimeistä treeniä, joka oli kuntopiiri. Se oli sellainen ihan perinteinen vanha kunnon kuntopiiri sisältäen selkää, vatsaa, etunojaa, hyppyjä, dippiä jne. Neljä kovaa kierrosta. Tätä meidän iloista tekemistä Krista Pärmäkoski sai ihailla vieressä samalla kun polki kevyesti pyörää siinä juoksuradan toisella puolella.

 Leirin jälkeen saa nyt rauhassa palautella ja odotella lauantain duathlonkisaa. Lisää tarinaa varmaankin luvassa siis viikon päästä.