Vuoden ensimmäinen treeni oli noin tunnin hiihto räntäsateessa. Kävin heti tammikuun alussa myös kerran vierailemassa triathlonseuran Stamina TC:n lauantain uintitreeneissä Jyväskylässä. Kuukauden treeneistä suurin osa oli muutenkin uintia ja hiihtoa. Tammikuussa treenitunteja kertyi kivasti 35 h.
Joskus on huono keli |
Huhtikuulle ajoittui taas tuttuun tapaan hiihtoviikko Lapissa ja sen myötä hiihto nousi jälleen ykköseksi treenitunneissa, joita huhtikuussa tuli yhteensä 37 h. Huhtikuussa pääsin pari kertaa ajelemaan myös maantiepyörällä. Juoksu ei oikein tuntunut sujuvan keväällä.
Joskus on hiihtokelit kohdillaan. Kulmakuru. |
Kisakausi: touko-elokuu
Toukokuussa harjoittelun teho nousi selkeästi alkukevääseen verrattuna. Treenitunteja kertyi silloinkin 37 h, lajeista eniten oli maantiepyöräilyä. Toukokuun alussa heti oli Tribase-tiimin viikonloppuleiri Kuortaneella. Menomatkalla satoi vähän lunta, mutta selvisin ehjänä perille kesärenkailla eikä viileä kevätsää leirielämää haitannut. Leiriä seuraavana viikonloppuna kävin sm-duathlonkisassa Tikkakoskella. Leiri ei ehkä ollut ihan optimaalinen valmistamaan kisaviikonloppuun, mutta kiva siellä silti oli aloitella kisakautta. Duathlonkisan jälkeen juoksu alkoi onneksi tuntua paremmalta. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin vielä Haapamäellä Höyryajoihin eli maantiepyöräilykisaan (104 km). Edelleen kaikki näytti oikein hyvältä varsinaisen triathlonkisakauden lähestyessä kovaa vauhtia.
Kuortane toukokuun alussa |
Kesäkuussa jatkui pyöräilypainotteinen harjoittelu, tunteja yhteensä 36 h. Avovesiuinti tuli myös mukaan harjoitteluun ja loppukuusta uimahalli olikin jo kiinni. Kesäkuun alkupuolella osallistuin myös ensimmäiseen triathlonkisaan Alajärven Paaljärvellä. Matkana siellä oli noin perusmatka hieman lyhyellä uintiosuudella ja pitkällä juoksuosuudella. Polar Flown mukaan tämä oli koko vuoden kovin suoritus keskisykkeellä mitattuna (keskisyke 169/min; kisan loppuaika 2:42 h). Lisäksi osallistuin kirkkovenesoututapahtumaan, jossa matka oli kyllä lyhyt, vain 5 km, eli kovaa piti jaksaa alusta loppuun.
Paalijärven kisakeskus |
Heinäkuun alussa harjoittelu sujui edelleen mainiosti ja ehdin käydä 6.7. Voimarinteen perusmatkalla, josta olen kirjannut kommentit näin: "Hieno sää, kylmä vesi, uinti tuntui pitkältä ja pyöräily ei lähtenyt sellaiseen lentoon kuin piti. Juoksu meni hyvin ja jaksoin sen ehkä paremmin kuin koskaan. Kiva tapahtuma! " Viikkoa myöhemmin kävin juoksemassa rennon reippaasti varttimaratonin, joka sujui todella hyvin. Sitten piti enää kevennellä ja valmistautua kesän pääkisaan, joka oli Joroisten puolimatka. Kisaa edeltävänä keskiviikkona minulle nousikin kuume ja jouduin perjantaina hakemaan antibioottikuurin. Kisa peruuntui, mutta kävin paikanpäällä kannustamassa tuttuja. Loppukuukausi oli lepoa sairastelun jatkuessa ja treenitunnit jäivät yhteensä 19 tuntiin.
Elokuussa oli tarkoitus mennä vielä Challenge Turkuun puolimatkalle myös, mutta sekin jäi välistä. Välillä kokeilin kevyttä pyöräilyä, mutta jouduin toteamaan, että ihan kunnon sairastelukierre iski päälle eikä auttanut muu kuin levätä. Harmitti ihan todella paljon, että kevään ja alkukesän hyvä kunto jäi mittaamatta kisoissa. Elokuussa sain kasaan noin 16 h kevyttä harjoittelua. Päästyäni taas hieman jaloilleni kävin kaksi kertaa salilla pt Miian kanssa ja sain häneltä vinkkejä sekä rutkasti varmuutta omaan saliharjoitteluun. Ilmoittauduin Ironman Kalmariin 2020.
Syksy/talvikausi
Syyskuussa jouduin aloittamaan sitten uuden nousun kevyehkön perusharjoittelun kautta. Jouduin mm. seuran uintitreeneissä keventämään treeniä ja uimaan välillä omia juttuja toisten tehdessä kovia vetoja. Treenitunteja kertyi jo 33 h, enimmäkseen uintia, pyöräilyä ja voimaharjoittelua, jota oli poikkeuksellisesi nyt kaksi kertaa viikossa. Syyskuun loppupuolella kovakin uinti alkoi vihdoin tuntua hyvältä.
Lokakuun alussa olin jo päässyt hyvään vauhtiin treeneissä ja jaksaminen oli taas normaalilla tasolla. Kävin Puuppolassa kokeilemassa maastoratsastusta islanninhevosella, koska siihen tarjotui järjestetty tilaisuus. Syyslomaviikolla oli hieman treenitaukoa mm. perheen lomamatkan takia. Silloin meinasi taas pieni flunssakin häiritä, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Pyöräblokkia sisäpyöräilynä aloittelin sitten lokakuun loppupuolella. Treenituneja tuli yhteensä 27,5 h (ratsastusta ei lasketa).
Joulukuussa harjoittelu sujui taas jo pirteämmin. Treenitunteja kertyi jälleen kivasti, noin 37 h, josta eniten uintia ja sisäpyöräilyä. Pyöräblokki päättyi ja FTP-testi kertoi, että olin päässyt pyöräilyssä suunnilleen samalle tasolle, jossa olin toukokuussa eli hyvin se kunto on kehittymässä kesää kohti.
24 h-uinti alkamassa |
Jouluviikolla oli vähän kevyempää harjoittelua ja pääsi taas hiihtämäänkin. Hiihtokeli loppuvuodesta oli valitettavan vaihtelevaa, kun välillä satoi lunta ja ladut saatiin kuntoon, mutta sitten tuli taas vesikeli ja pakkanen vuorotellen. Laduista ei enää ole paljonkaan jäljellä. Vuoden lopun viimeisenä tempauksena päätimme treenikavereiden kanssa käydä vähän sulattelemassa jouluruokia (=suklaata) uima-altaassa. Tavoitteeksi otettiin uida ainakin 5000 m ja lopulta jaksoimme ja ehdimme ennen hallin sulkeutumista vielä 2000 m enemmäkin. Ensi kerralla pitää aloittaa aikaisemmin, että ehditään uida 10 km täyteen! Vuoden viimeinen treeni oli 40 minuutin pk-juoksu.