Ironman lähetti tällä viikolla päivityksiä tulevista kisoista. Lahden (70.3)
puolimatkan kisa näyttää toteutuvan 3.7. Kisaa ei viime kesänä järjestetty ollenkaan ja osallistumisoikeus on minulla siirtynyt tälle vuodelle. Tällä viikolla julkaistiin Lahden athlete
guide. Siellä lukee, että päästäkseen rekisteröitymään kisaan jokaisella kilpailijalla on
oltava todistus negatiivisesta koronavirustestistä mukana. Se tuo vähän mutkia
matkaan, tai vähintäänkin saattaa jopa tuplata osallistusmiskustannukset, koska testi todistuksineen maksaa helposti 200-300 euroa. Vielä on viikon
verran aikaa pohdiskella, lähteäkö kisaan sillä uhalla, että todellakin tuo
testitodistus edellytetään kisapaikalla myös suomalaisilta osallistujilta vai
siirtääkö kisa edelleen ensi vuoteen.
Perjantaina tuli sitten huonoja uutisia Ruotsista.
Kalmarin Ironman kisaa ei voida järjestää tänäkään vuonna Ruotsin huonon
koronatilanteen vuoksi. Kisan saa siirtää suoraan ensi vuoteen tai ottaa vastaan
kupongin (voimassa 31.12.2024 asti), jolla voi ostaa myöhemmin lipun Kalmariin.
Viime vuonna kisan sai siirtää myös pariin vaihtoehtoiseen samana vuonna
pidettävään Ironman-tapahtumaan, mutta nyt ei ole tarjolla sellaista
vaihtoehtoa. Viime vuonna jo yritin päästä Kalmariin, mutta sen peruuntuessa vaihdoin Ironman Tallinnaan. Uusi päätös pitäisi nyt tehdä 24.6. mennessä. Jos ottaisi kupongin tuleville vuosille, voisi vielä ilmoittautua esim. Tahkon Ironman-kisaan tälle kesälle.
Pikonlinna swimrun
Pääsin lauantaina kuitenkin avaamaan kesän kisakauden kokeilumielellä, kun lähdin
testaamaan Kangasalan Pikonlinna swimrunia. Kisakeskuksena toimi Vallitun
leirikeskus. Matkoja oli tarjolla kaksi: kokeilumatka ja päämatka. Juoksu- ja
uintiosuudet vaihtelevat swimrunilla useaan otteeseen vuoron perään.
Kokeilumatkalla osuuksien yhteismitat olivat uinti 770 m ja juoksu 5400 m,
päämatkalla uinti 2160 m ja juoksu 10 km. Valitsin matkaksi kisan päämatkan ja
sain mukaan pariksi toisen Tripuusti-joukkuuen jäsenen Mikan. Parikisa on
swimrunin alkuperäisen idean mukainen, vaikkakin kisaan olisi voinut osallistua
myös yksilömatkoilla.
Swimrunissa mennään koko kisan ajan kengät jalassa, myös uidessa siis, ja uidessa saa käyttää käsissä lättäreitä ja pitää pullaria jalkojen välissä. Kisan voi mennä märkkärillä tai ilman, yleensä kaikilla on erityinen swimruniin suunniteltu märkäpuku. Koska minulla ei ole sellaista, menin vanhalla Lidlistä ostamallani lyhytlahkeisella ja -hihaisella muutaman kympin märkkärillä. Se oli ehkä vähän turhan paksu ja liian iso, mutta muuten ihan ok.
Kisareitti alkoi reilun 2 kilometrin juoksuosuudella polkuja pitkin kohti rantaa. Vaikka sää oli pilvinen ja lämpötila noin 20 astetta, märkäpuvussa juostessa tuli pian tosi kuuma. Odotin heti kovasti, että pääsee uimaan. Ensimmäisellä uintiosuudella kävi heti selväksi, että tuuli tekisi uintiosuuksista haastavia, sillä järven selältä tuli melkoinen aallokko, joka vaikeutti paitsi näkyvyyttä myös uintirytmin löytymistä. Ei siinä auttanut kuin yrittää pyrkiä kohti Santasaarta. Uintimatkaa oli aluksi 660 m. Lopulta saari tuli vastaan ja rantaankin päästiin, vaikka liukkaat rantakivet ja aallokossa uinnin jälkeinen huippaus vähän vaikeuttivat rantautumista.
Santasaari piti kiertää ensin kokonaan ja sitten vielä juosta uutta kierrosta noin 1/3 ennen kuin sai taas lähteä viilentävälle uinnille. Juoksumatkaa kertyi tässä välissä pisin osuus eli reilut 3 km. Nousuja ei saarella onneksi ollut, mutta polku oli paikoitellen hieman hidaskulkuista kokemattomalle polkujuoksijalle.
Uinti seuraavaan saareen, Pikonlinnaan, oli noin 500 m. Alku sujui ihan mukavasti, mutta pian aallot alkoivat keinuttaa ihan kunnolla ja tuntuivat välillä kääntävän melkein ympäri. Kyse ei siis ollut mistään pienestä terävästä aallokosta, vaan tällä kertaa oli ihan isoja keinuttavia aaltoja sivusta päin, joiden seassa ei auttanut kuin liu'uttaa pitkiä vetoja ja tunnustella, missä kohtaa käsiveto osuisi sopivasti veteen. Menomatkalla Pikonlinnaan aallokko oli kuitenkin jonkin verran myötäinen, joten matka sujui ihan mukavasti. Meillä ei ollut köyttä mukana, sellaistakin parit saavat kisassa käyttää, vaan menimme omaa uintia ja juoksua molemmat.
Pikonlinnassa oli luvassa jokin pieni yllätys, joka oli tällä kertaa...kettukarkki. Sepä maistuikin yllättävän hyvältä! Tällä saarella juostiin vai pieni koukkaus kallion päälle ja alas. Oli luvattu hienot maisemat, mutta en ehtinyt niitä katsella, koska piti vain katsoa eteensä. Sitten lähdettiin uimaan takaisin Santasaareen. Paluumatkalla aallokko löi enemmän vasten ja oli vielä vaikeampi uida kuin aikaisemmilla uintiosuuksilla. Tuntui, ettei matka etene ollenkaan, mutta tulihan se ranta vihdoin vastaan. Aikaa paluu-uintimatkaan kului 2,5 minuuttia kauemmin kuin menomatkaan.
Santasaaressa juostiin sitten jälleen saaren toiselle puolelle lähtöpisteeseen vajaa 2 km, jonka jälkeen oli edessä vielä viimeinen uintiosuus. Sen loppuosa oli sentään suojaisa pätkä ja ensimmäistä kertaa pääsi uimaan hetken matkaa ihan omalla hyvällä rytmillä. Vielä oli edessä viimeinen juoksupätkä takaisin kisakeskukseen. Se olikin monipuolista alustaa. Ensin lähdettiin nousemaan polkua pitkin, välillä mentiin metsäautotietä ja välillä rämmittiin kosteikossa niin, että kengät meinasivat jäädä matkan varrelle. Lopulta juostiin vielä sähkölinjaa seuraillen kohti viimeistä nousua ja lopulta alamäkeä maaliin. Olihan seikkailu!
Kisan jälkeen rantasaunan löylyt tekivät hyvää ja vielä oli pastaakin tarjolla ennen kotiin lähtöä. Oikein kiva kisapaketti kokonaisuudessaan.
