Leirielämää Vierumäellä

Suomen triathlonliitto pyrkii kehittämään suomalaista ikäsarjalaisten (Masters-urheilun harrastajien) maajoukkuetoimintaa ja yhtenä osana sitä järjestettiin 29.11.-1.12.2019 leiriviikonloppu Vierumäellä. Pääsyvaatimuksena leirille ei ollut muuta kuin jäsenyys jossakin liiton alaisessa seurassa. Kun ajankohtakin tuntui sopivalta ja leiriä ohjaamassa vielä oli oma tuttu valmentajakaksikko, päätin lähteä mukaan. Eihän sekään hassummalta kuulostanut, että pääsee katsomaan ja kokeilemaan Age Group Team Finland -maajoukkueen touhua kokonaisen viikonlopun ajan.  

(https://www.triathlon.fi/maajoukkueet/age-group-team-finland/) 

Matka alkoi perjantaina iltapäivällä sankassa lumisateessa ja välillä ajeltiin jonossa 60 km/h vauhtia kohti määränpäätä. Loppumatkasta lumisade muuttui vesisateeksi ja marraskuinen maisema pimeni, sumu leijaili tien pinnalla. Olen käynyt Vierumäen urheiluopistolla kerran kesällä 2014 triathlonkisassa. Se ei nyt paljon auttanut, kun pimeässä sadesäässä piti yrittää suunnistaa autolla etsimään omaa kämppää sekä urheiluhallia. Arvelin varanneeni riittävästi aikaa matkantekoon, jotta ehtisin ennen leirin ensimmäistä treeniä käydä heittämässä laukun huoneeseen ja vaihtamassa samalla päälle treenivaatteet. Toisin kävi. Pyörittyäni jonkin aikaa oletettavasti oikealla suunnalla en onnistunut löytämään omaa kämppääni ennen kuin kello oli jo niin paljon, että oli pakko lähteä etsimään sen sijaan urheiluhallia. 

Halli oli kyllä ihan isokokoinen ja erottui hyvin muista rakennuksista, mutta eri asia olikin, miten autolla pääsisi mahdollisimman lähelle sisäänkäyntiä, jotta pyörän ja trainerin raahaaminen sisälle onnistuisi sujuvasti. Vihdoin löysin oikean ajoreitin ja parkkipaikan ja kävin vielä sisällä varmistamassa, että olen nyt ihan varmasti oikeassa paikassa. Urheiluhallista löytyi helposti nurkkaus, jossa näytti olevan porukkaa pyörien päällä- sinne siis. Ensin piti kuitenkin vielä onnistua ulkona pimeässä kaivelemaan melko isosta laukusta treenivaatteet. Lastasin ne pussukkaan ja nappasin pyörän ja trainerin mukaan. Vihdoin onnistuin pääsemään mukaan treeniin ja lopulta vain noin 10 minuuttia myöhässä. 

Illan treeni oli siis noin 90 min. pyörä-juoksu-yhdistelmä sisähallissa. Molemmissa lajeissa tehtiin lyhyitä vetoja/kiihdyttelyjä ja muuten ajeltiin ja juostiin rennosti. Sisäpyöräily+hallijuoksu on oikein kätevä treenimuoto leirillä, koska kukaan ei pääse kovin kauas karkaamaan ja kaikki voivat helposti toteuttaa treenin omalla tasollaan. Kaiken alkusähläyksen jälkeen illan treeni tuli lopulta tehtyä ja muuta ohjelmaa ei päivällisen lisäksi perjantaille ollutkaan. Pääsin myös vihdoin viimeinen majoittumaan ja se oma huonekin löytyi tällä toisella yrittämällä ihan helposti. Respan henkilö oli vain merkinnyt karttaani ihan väärän rakennuksen, joten ei ihme, että oikeaa ovea ei meinannut löytyä. Päivällisen jälkeen nautimme ansaituista irtokarkeista omassa huoneessa kahden seurakaverin kanssa, koska meillä kaikilla oli tietenkin perjantaipussit hankittuna. Samalla oli mukava jutella triathlonharrastuksesta ja kerrankin joku jaksoi kuunnella vaikka kuinka kauan, eikä ihmetellyt homman hulluutta ja rankkuutta ja ties mitä. Uni ei tullut ihan helposti, mutta muuten nukutti hyvin.

Lauantaina ohjelmassa oli aluksi kevyttä jumppaa ja liikkuvuusharjoittelua ennen aamupalaa. Aamupalan jälkeen aamupäivää jatkettiin uinnilla (90 min) ja pääsarjana uitiin 3x8x50m kovaa. Uinti sujui ihan tavanomaisesti. Ei ollut itselläni ehkä ihan huippupäivä, mutta ei huonokaan. Lounaan jälkeen oli aikaa hengähtää. Iltapäivällä oli myös yhteinen lyhyt rentoutushetki, jonka jälkeen pidin vähän palaveria valmentajan kanssa tulevista treenikuvioista. Päivän pitkä ja kova treeni oli klo 16 alkaen ja se oli jälleen pyörä-juoksu-yhdistelmää. Nyt vedettiin sitten vähän pidempiä kovia pätkiä kumpaakin lajia. Pyöräjalat olivat minulla yllättävän huonot heti alkuunsa enkä saanut oikein pidettyä tavoitetehoja. Hiki virtasi kiitettävästi pyörän päällä. Juoksu lähti loppua kohti sujumaan jo mukavasti ja kahden tunnin treenin jälkeen tämä päivä oli siinä. 

Sunnuntaina oli vielä aikaa treenata koko aamupäivä. Ensin oltiin altaassa taas reilu tunti ja uitiin mm. 8x100 m käsivetoja kovaa lättäreillä ja lopuksi vähän sukelleltiin altaan päästä päähän. Puolen tunnin tauon jälkeen jatkettiin hommia rennoilla juoksuharjoitteilla urheiluhallilla. Lounaan jälkeen oli aika lähteä ajamaan kotiin kroppa väsyneenä, mutta mieli virkistyneenä. 






Koska lapsille piti keksiä jotain tuliaisia, poikkesin kotimatkalla Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälässä. Saattoi sieltä itsellekin tarttua mukaan pientä matkaevästä.

Kymmenen kuukautta Kalmariin

Päädyin varaamaan paikan Kalmarin Ironman-kisaan ensi elokuulle. Muita vahvoja vaihtoehtoja, joita pyörittelin mielessä, olivat Köpeenhamina, Almere, Tallinna tai Tahko.Tahkosta nyt ei sitten olekaan kuulunut mitään ja Tallinna on toisaalta jo nähty. Muita kiinnostavia kisoja olisivat ainakin
- Barcelona (kuitenkin vähän myöhään Suomen kesän jälkeen)
- Hampuri (mutta 21.6. hieman aikaisin kesällä)
- Roth (salamannopeasti loppuunmyyty, mutta ehkä vielä joskus)
- Klagenfurt (ehkä liikaa nousumetrejä?)

Kalmarin lippuja alettiin myydä heti niin vauhdilla, että se oikeastaan ratkaisi asian. Olin kuullut kisasta paljon hyvää ja todisteena siitä, liput alkoivat tosiaan mennä kaupan niin kovaa vauhtia, että päätin tehdä oman ratkaisuni ja olla mukana. Plussaa on myös se, että kisapaikalle pääsee kohtuullisen helposti autolla, jolloin pyörän saa kokonaisena auton sisällä perille. Lisäksi paikalla on varmasti paljon muita suomalaisia.


Harjoittelu on ollut oikeasti kivaa taas viimeiset pari kolme viikkoa, koska nyt jaksaa taas. Treeniohjelma on kehittynyt juuri oikealla tavalla niin, että on ollut sopivasti haastetta. Olen pääasiassa pyöräillyt viime viikot ulkona maastopyörällä. Tällä viikolla tuli eteen syksyn ensimmäinen sisäpyöräily, joka vähän jännitti etukäteen, koska se piti tehdä pitkästä aikaa maksimitehoilla. Treenin toteutus oli ihan ok, mutta aikaansaamani maksimivetojen tehot olivat selvästi huonommat kuin kesäkuussa. No sen toki arvasinkin. Wattipolkimet eivät valehtele. Ne ovat aika armottomat, mutta talven mittaan varmasti myös palkitsevat.

Uinti on ollut ihan syksyn parasta antia. Olen jaksanut pari viikkoa tehdä kovatkin treenit loppuun asti. Uimaseuran ohjatuissa treeneissä on syksyllä yleensä tapana keskittyä viikko kerrallaan eri uintilajien tekniikoihin. Niin on nytkin ollut. Näissä ohjatuissa treeneissä on sekin jännää, ettei koskaan tiedä, mitä kokonaisuus pitää sisällään. Seuraava setti kerrotaan vasta kun edellinen on uitu. Mutta se tunne, kun koko kova treeni on tehty, on vaan niin hieno! Vastapainoksi minulla on myös ollut tilaisuus uida rauhassa omaa uintiani kahtena lauantaina, kun treenikaverit ovat olleet uintikisoissa. Kerran oli jopa koko allas vain minun käytössäni koko treenin ajan.

Juoksu, no aika hidasta on ollut. Ei ole tehnyt mieli mihinkään juoksutapahtumiin, koska sen verran on vielä vauhti hukassa. Kiva kuitenkin on ollut päästä tekemään vähän jo vetoja. Tällä viikolla satoi jo ensilumi meillekin, muuta äkkiä se katosi. Toivottavasti vielä ei ihan talvi tule, jotta ehtii vielä juosta jonkin aikaa pitävällä alustalla.

Voimaharjoittelua on nyt ollut kaksi kertaa viikossa ja olen oppinut hyödyntämään aamuja salilla käyntiin. Silloin siellä on rauhallista. Saattaapa olla, että aamusali tulee ihan tavaksi, vaikka muuten olen aika huono tekemään mitään treeniä heti aamulla. Polar Vantage kävi jo huollossa. Sen kanssa pelaaminen alkoi todella ärsyttää, kun takaisin/pysäytys-painike ei toiminut, joten laitoin sen takuuhuoltoon menemään. Huolto pelasikin hyvin ja nyt kello taas pelittää, kuten pitää.

Projekti IM Kalmar 2020: Salitreenit kuntoon

Kuntosalitreeni ei ole oikein koskaan ollut mun juttu. Olen käynyt vuosien varrella erilaisilla ohjatuilla tunneilla, joissa tutuksi on tullut kuntopiiri/circuit-harjoittelu,pace, kahvakuulailu, hiit jne. Olen joskus kokeillut sen tyyppistä ohjattua kuntosaliharjoittelua, jossa treeni on tehty kiertoharjoitteluna laitteelta toiselle. Triathlontreeniohelmaan kuuluu myös voimaharjoittelua, jota olen toteuttanut vaihtelevasti eri muodoissa: kotona käsipainojen, kahvakuulan ja kuminauhan avulla tai salilla kuntosalilaitteilla, kahvakuulilla ym. Kuitenkin aina tangot ja levypainot ovat saaneet olla lähes koskematta, koska ne vain ovat todella vieraita.

Tässä sairastelun jälkeen on pitänyt palailla varovasti treenien pariin, joten ajattelin, että saman tien olisi ihan mainio paikka myös keskittyä oikeasti opettelemaan kuntosalilla käymistä ja vieläpä tehdä siellä asioita oikein. Otin yhteyttä pt Miiaan, joka lupasi mielellään auttaa minua tutustumaan oikeanlaiseen salitreeniin ja katsoa lähtötasoani sekä ohjata oikeaan suuntaan nimenomaan triathlonin näkökulmasta.

Sovimme kaksi tunnin salikäyntiä. Ensimmäisellä kerralla aktivoitiin ensin vähän pakaroita ja selkää. Sitten alettiin tositoimiin: takakyykky levytangon ja -painojen avulla. Näitä olen siis todella vierastanut tähän saakka. Jalkaprässi ja kahvakuulan kanssa kyykkääminen ym. ovat ihan ok, mutta että olisin kokeillut yksinäni tankoa ja levypainoa, ei ei. No nyt lähdettiin kesyttämään sitä tankoa. Oli vähän yllätys, miten paljon tangon kanssa kyykkääminen tuntui hartioissa ja yläselässä. Reidet kyllä jaksoivat tehdä töitä, mutta tangon piteleminen alkoi äkkiseltään tuntua nopeasti.

Seuraavaksi harjoiteltiin mave. Yksinkertainen liike periaatteessa, mutta ei se toteutus kunnon painojen kanssa sitä ihan heti ollut. Pitää vielä harjoitella, jotta liike lähtee oikein ja paketti pysyy kasassa. Lopuksi haettiin ylätaljalla oikeanlaista liikettä selkälihaksille. Sekään ei ollut ihan yksinkertaista ja vaatii myös lisää treeniä.

Toisella salikäynnillä jatkettiin harjoituksia lämmittelyn jälkeen smithillä. Siinä tein ensin taas takakyykkyä ja sitten yhden jalan bulgarialaista kyykkyä penkin avulla. Vähän oli aluksi kireyttä lonkankoukistajissa, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi sujua paremmin. Pakarat olisivat mielellään ruvenneet laiskottelemaan, kun painoa lisättiin. Piti siis olla tarkkana, että liike jatkuu tarpeeksi alas. Viimeinen sarja tuntui jo kivalta. Seuraavaksi kokeiltiin selkälihaksille vähän erilaista versiota kuin viimeksi eli nyt tein selkäliikkeen taljassa alasoutuna pikkukahvoilla. Harjoitteluun lisättiin vielä rintalihastreeniä rintaprässillä ja vipunosto käsipainoilla. Lopuksi tein keskivartalolle kaksi liikettä:  käänteistä halonhakkuuta alataljalla eli reipas tempaisu alhaalta yläviistoon vastakkaiselle puolelle sekä vatsarutistusta taljan avulla (vähän jännä liike, joka vaatii vielä harjoittelua).

Luulenpa, että ensi viikolla on aika paljon helpompi mennä sinne ihan oikealle kuntosalille ja alkaa toteuttaa voimatreeniä. Sopivat painotkin ovat nyt selvillä.  Niin ja laitoin tosiaan ilmoittautumisen sisään IM Kalmariin 2020, joten sitä kohti mennään.       

Loppukesän tunnelmia

Tämä kesä ei mennyt ihan putkeen. Kisaohjelmassani oli suunniteltuna kaksi perusmatkaa ja kaksi puolimatkaa ja tavoitteena oli saada selkeä puolimatkan ennätys aikaan. Lopulta toteutuikin vain kaksi perusmatkaa alkukesästä. Ehdin tosin osallistua kokeilumielessä myös SM-duathlonille sekä Höyryajot-pyöräilytapahtumaan tuokokuussa.

Antibioottikuurin sain heinäkuun puolivälin jälkeen ja sen ajan oli suositeltavaa olla tässä tapauksessa kokonaan treenaamatta. Aika kului yllättävän nopeasti ja helposti. Aluksi olo oli sen verran sairas nielutulehduksen ja lämpöilyn takia, ettei tehnyt mielikään tehdä mitään muuta kuin levätä ja oleskella. Sitten sattui vielä tulemaan ihanan lämmin, jopa hellesää, kokonaiseksi viikoksi. Rennosta olemisesta pystyi nauttimaan mainiosti mm. uimarannalla. Oikeastaan onnistuin hyvin rentoutumaan ja ottamaan myös henkisesti pienen tauon harjoittelusta. Ajatukset alkoivat kääntyä jo seuraavan kesän kisasuunnitelmiin. Aloin toisaalta myös harkita kisakauden jatkamista vielä Vierumäen perusmatkalla, joka olisi 24.8.

Lääkekuurin aikana ilmeni jo uusia oireita ja ääni oli vähän poissa. Yritin silti vielä valmistautua Challenge Turun puolimatkalle, mutta lopulta oli pakko myöntää, että nyt iski kunnon sairastelukierre. Oli haudattava saman tien myös haaveet Vierumäen kisasta, koska treeneihin tuli toinen yli viikon tauko. Joku sitkeä virustauti - tai varmaan kaksikin peräkkäin - pakottivat lepäämään ja parantelemaan oloa ihan rauhassa. Ääni palasi, mutta kurkkukipua, yskää, nuhaa yms. tuntui jatkuvan ja jatkuvan.

Nyt olen taas päässyt viikon ajan kevyesti aloittelemaan liikkumista. Kuukausi siinä vierähti enemmän tai vähemmän sairaana. Kisakausi Suomessa on niin lyhyt, että näin pitkä sairastelu heinä-elokuussa väistämättä tarkoittaa, että kisakauteni päättyi 6.7. Voimarinteen perusmatkan kisaan. Sitä kisaa piti sulatella jonkin aikaa ennen kuin lopulta olin kuitenkin ihan tyytyväinen suoritukseeni. En ole lähdössä ulkomaille jatkamaan kisakautta, vaan suuntaan katseen ensi kauteen. Syksyllä on tietenkin tarjolla vielä useampia juoksutapahtumia, joista voi poimia pari, jos siltä tuntuu.

Odottelen nyt uutta treeniohjelmaa syyskuulle ja jo sitä ennen pääsen aloittamaan ohjatut uintitreenit hallissa. Odotan jo innolla sitä päivää, kun pääsen taas tekemään kunnon tehotreeniä. Niistä voi parhaimmillaan nauttia yhtä paljon kuin onnistuneesta kisasta. Muistan vieläkin tämän kesän juhannusviikolta tehopyöräilyn, jota tein ulkona kotipihassa. Oli lämmin ilma ja mäkäräiset parveilivat ympärillä, mihin tahansa pysähtyi. Ohjelmassa oli 2-3 x 4x3min maksimivetoja trainerilla. Ohjelmoin treenin etukäteen Polariini siten, että kolme settiä menee vaikka väkisin. Kahden setin jälkeen tuntui jo pahalta, mutta kun kello piippasi ja käski aloittaa uutta vetoa, kyllä se sieltä tuli ja sain taisteltua kaikki vedot loppuun asti. Ihan huippua! Tuossa kohtaa kesää meno alkoi olla parhaimmillaan. Mutta oliko koko yhtälössä sitten jotakin liikaa?

Oliko sairastuminen keskellä kesälomaa vain sattumaa? Tosiasia on, että toukokuu oli kova, koska oli paljon hyvää treeniä, ftp-testi, oli viikonloppuleiriä ja sen perään duathlonkisaa ja Höyryajoa. Näitä edelsi myös useampi kova treeniviikko, koska mm. ihan itsenäisesti hiihtelin melko monta tuntia Lapin keväthangilla huhtikuun loppupuolella. Kun yhdistetään tähän muutokset työtehtävissä huhtikuun alusta alkaen - lisää vastuuta ja lisää töitä, paljon uutta opeteltavaa - oliko kokonaiskuormitus liian iso tällä kertaa? Toukokuun lopussa väsytti kyllä. Kesäkuussa sen sijaan ei ollut mitään ongelmia, olo oli hyvä ja treenejä kiva tehdä. Oli vain yksi perusmatkan kisa ja lisäksi hyvää treenijaksoa. Mutta silti. Kesäloma tuli ja oli tilaisuus hengähtää ja silloin tuli myös sairastuminen, joka vielä kesti ja kesti. Sattumaa tai ei, ensi kevään kuviot voisi suunnitella vähän paremmin varman päälle.

Tälle kesälle nyt ei onneksi sattunut olemaan mitään suuren suurta tapahtumaa tai erityislaatuista kisaa. Olen ehtinyt aiempina vuosina jo käydä kuusi kertaa puolimatkalla ja kokeilla kaikkia matkoja sprintistä täysmatkaan. Ilman tämän kesän puolimatkan kisasuorituksiakin uskon vahvasti, että se ennätys sieltä olisi tullut, jos vain olisin pysynyt terveenä. Ensi kauden suunnitelmat ovat nyt hyvää vauhtia hahmottumassa ja niihin sisältyy ainakin täysmatka ja selkeästi kovemmalla loppuajalla kuin viimeksi 2018.

Kun kisa jää välistä

Heinäkuu on jo yli puolivälissä ja kesä sekä kisakausi tuntuu etenevän todella nopeasti. Minulla piti olla tässä välissä ensimmäinen puolimatkan kisa Joroisissa, mutta tosin kävi. Sairastumisen takia se jäikin nyt välistä.

Kaikki näytti hyvältä vielä viikkoa ennen Joroista. Kävin juoksemassa yhden varttimaratonin juoksun Keuruun Yömaratonilla. En juossut sitä ihan maksimitehoilla, vaan rennon reippaasti ja se tuntui todella hyvältä ja helpolta. Tästä juoksusta jäi siis todella hyvä maku ja odotin innolla Joroisten kisaa. Tuntui siltä, että kunto on hyvä juuri oikealla hetkellä. Kisaviikon alussakin kaikki oli vielä hyvin, mutta keskiviikkona alkoi yhtäkkiä nousta kuume. Kun olo ei helpottanut vielä perjantainakaan, oli ihan selvää, että kisa on jätettävä väliin ja mentävä sen sijaan terveyskeskukseen. Sieltä sain onneksi lääkkeet taudin taltuttamiseen, mutta harmilliseen väliin tämä sairastuminen osui. Joskus käy näin.

Finntriathlon Joroinen jäi minulla väliin sairastumisen takia myös vuonna 2014. Silloin harmitti todella paljon, koska kyseessä oli ensimmäinen puolimatkan kisani. Olin silloin kuitenkin ostanut peruutusturvan ja sain siirrettyä osallistumisoikeuden Tahkon kisaan. Se osoittautuikin niin kivaksi kisapaikaksi myös perheen kannustusjoukoille, että lähdin sinne vielä uudestaan seuraavana vuonna.

Tällä kertaa koko perheen osalta viikonloppu oli suunniteltu minun Joroisten kisani ympärille. Meillä oli majoitus varattuna Varkaudessa ja sitä ei voinut enää maksutta perua perjantaina. Lisäksi mies oli löytänyt ostettavaa omiin harrastuksiinsa liittyen sopivasti Varkaudesta, joten päätimme lähteä joka tapauksessa ajelemaan sinne perjantaina. Päivällä vielä toivoin, että illalla ehkä saattaisin jaksaa käydä Joroisissa valmennustiimin tapaamisessa, mutta Varkauteen päästyämme olo oli sen verran huono, että oli pakko vain jäädä lepäämään.

Lauantaina kuume oli poissa ja yhden särkylääkkeen jälkeen päänsärkykin hallinnassa. Niinpä kävimme tutustumassa Varkauden museotarjontaan ja vierailimme ensin Taipaleen kanavalla kanavamuseossa. Iltapäivällä menimme vielä mekaanisen musiikin museoon. Siellä ei ollut yhtään kivaa. Museossa ei ollut mitään vikaa, mutta oma oloni meni aika huonoksi ja jouduin istumaan aina kun vain löysin tuolin. Museossa oli siis opastettu kierros enkä kehdannut kuitenkaan poistua kesken. Kaukana kisakunnosta siis tämä olotila, kun ei jaksanut edes seistä tuntia putkeen pyörtymättä. Myöhäinen lounas Varkauden Rossossa auttoi kuitenkin asiaa.

Syömisen jälkeen haettiin peräkärryn täytteeksi jokin käytetty perämoottori, Mercury-merkkinen (jos tämä on tärkeä tieto) ja matka jatkui. Oloni tosiaan koheni syömisen jälkeen niin paljon, että halusin poiketa matkan varrella vielä katsomassa, kun "kaikki muut" siellä juoksevat ihanassa auringonpaisteessa ja nauttivat kisasta. Olimme joka tapauksessa ajamassa Joroisten ohi kohti Etelä-Savoa.

Oli tosi kiva päästä edes reitin varrelle kannustamaan ja sillä tavalla vähän osallistumaan tapahtumaan. Se, että yksi tämän kisakauden tärkeä kisa jäi välistä harmittaa tietenkin. Eniten sairastumisessa harmittaa kuitenkin itse sairaus ja se, ettei ole normaali hyvä olo. Eniten sitä toivoo, että saisi vain olla taas terve ja liikkua ja jaksaisi tehdä ihan mitä tahansa tavallisia asioita. Loppujen lopuksi kisat ovat vain pieni osa tätä harrastusta. Tärkeä osa, mutta kuitenkin vain se kirsikka kakussa. Parasta on treeni 😍 Se on vähän harmillista, ettei ole nyt kisan jälkeen sitä omaa tulosta puitavaksi, kun some on täynnä muiden hienoja kokemuksia - toki myös epäonnistumisia - ja sitä Joroisten kisatunnelmaa. Ja voi vain arvailla, mikä olisi ollut oma päivän kunto. Kyllä - on tässä tullut analysoitua tarkkaan muiden menoa, varsinkin esimerkiksi niiden, jotka olivat juuri kaksi viikkoa sitten samassa Voimarinteen kisassa mukana. 

Ensi viikko menee vielä levätessä ja sitten onkin enää kaksi viikkoa Turun puolimatkan kisaan. Katsotaan, mitä saadaan aikaan siihen mennessä. Turussa on myös hieno yleisö ja kannustus sekä nopea reitti. Ennätystä hakemaan sinne pitää siis ilman muuta lähteä.

Mikähän siinä sitten on, että Joroisten kisan aikaan pitää sairastaa? Tärkeät kisat minun on kai paras sijoittaa muuhun kuin kesäloma-aikaan eli (lyhyemmät) kesäkuulle ja (pidemmät) elokuulle. Silloin startit ovat aina onnistuneet.

Voimarinteen teräsmieskisat

Edellisestä kisasta on kulunut jo neljä viikkoa, mutta tänään vihdoin pääsin taas starttaamaan. Ilmoittauduin jo hyvissä ajoin keväällä Voimarinteen perusmatkalle (1500-40-10), koska halusin mennä tuttuun kisaan ja tutulle reitille. Silloin voi ainakin jossain määrin vertailla omia suorituksiaan, vaikka ulkoilmaurheilussa kelikin aiheuttaa omat muuttujansa. Kävin ensimmäisen kerran Voimarinteen perusmatkalla jo 2013, jolloin se oli oikeastaan ensimmäinen oikea triathlonkisani. Sitä ennen kävin vain kokeilumielessä Heinolassa pikamatkalla, jossa uinti oli hallissa. Voimarinteen kisa on kivan kokoinen tapahtuma ja hyvin järjestetty, joten siksikin teki mieli mennä sinne pitkästä aikaa. Kaksi kesää on tässä jäänyt väliin.

No nyt kävi kuitenkin niin, että perusmatkan pyöräreittiä oli muutettu aika paljonkin aikaisemmista vuosista. Reitillä oli edelleen mäkiä, mutta nyt myös U-käännöksiä oli kolme sillä 40 km matkalla, joten ei se kovin nopea reitti ollut nytkään. Uinti oli kuitenkin tutussa järvessä ja juoksureitti sama vanha. Lähdin tavoittelemaan selkeästi ennätystä edelliseen kertaan.

Uinti oli tällä kertaa vastapäivään ja kahtena kierroksena kuten ennenkin. Lähtö tapahtui vähän yllättäen enkä ehtinyt kuin varpaat kastella rantaveteen kun torvi jo soi. Vesi oli aluksi kylmää ja ruuhkaa oli jonkin verran. Miehiä oli mukana 33 ja naisia 25 kilpailijaa ja kun kaikki lähtevät yhtäaikaa kauhomaan, pientä hässäkkää siinä on alussa. Sain kuitenkin aika hyvän linjan alusta alkaen. Etusuora tuntui jatkuvan ja jatkuvan eikä ensimmäinen poiju meinannut tulla vastaan sitten millään. Takaisin päin käännöksen jälkeen tuntui jonkin verran allokkoa, joten etsin peesiä. Tulin rantaan muutaman uimarin ryhmässä ja lähdimme rantapusikon kiertämisen jälkeen uudelle kierrokselle. Yritin seurata koko matkan edellä menevää naista ja onnistuinkin aika hyvin. Toinen kierros oli silti hieman ensimmäistä hitaampi. Kellon mukaan uintimatkaa kertyi 1599 m eli vähän meni ehkä pitkäksi, vaikka en mielestäni missään eksynyt ja poijut ohitin ihan vierestä. Aikaa oli kulunut rannassa vajaat 29 min ja se vähän harmitti, mutta tuo hieman pitkä uintimatka selittää ajan. Rannasta oli juostava (tai käveltävä) rinne ylös vaihtopaikalle. Siihen kului noin 2 minuuttia ja vaihto päälle, joten 3.30 kului vaihtoon kaikkiaan.

Pyöräreitti (40,1 km) lähti ensin rinteen alta oikealle ja pienen pätkän jälkeen käännyttiin takaisin, ajettiin Karkun keskustan läpi pientä mutkaista tietä kohti pohjoista ja isolle tielle. Risteyksestä käännös vasemmalle kohti Vammalaa. Tässä oli ainut pitkä ajettava pätkä, jossa oli myös tasaista osuutta. Sivutuulta oli jonkin verran, mutta ehkä hieman sivumyötäistä, koska se ei haitannut ja keskinopeus alkoi nousta. Vihdoin seurava U-käännös takaisin päin. Tässä vaiheessa tuuli taisi sitten olla enemmän vastainen, koska se häiritsi enemmän ja ylämäissä vauhti tuntui tyssäävän kokonaan. Vielä piti koukata sivutielle ja tehdä taas yksi U-käännös, sitten takaisin isolle tielle ja kohti Karkun risteystä, josta pääsi takaisin Voimarinnettä kohti. Nousumetrejä oli Polarin mukaan yhteensä 385m. Vaikka pyöräilyni ei edelleenkään ole vahvaa, ohitin pyörällä kaksi naista. (Vai oliko se vain huono uintipäivä?) Kivaa on se, etten jää enää pyörällä  muiden jalkoihin ollenkaan niin kuin alkuvuosina. Silloin vuonna 2013 pyöräilyaikani cyclocrossilla oli noin 1:33/40 km ja nyt se oli 1:18. Silti paras nainen ajoi 9 minuuttia kovempaa. Olisi tässä siis edelleen kehitettävää. Jostain syystä syke jäi pyöräosuudella vähän matalaksi verrattuna esim. Paalijärven kisaan ja olisin toivonut pari minuuttia nopeampaa pyöräilyä, mutta ei se tällä kertaa onnistunut.

Juoksuosuudella (10,2 km) lähdettiin pururataa alas ja kierrettiin kaksi 5 km lenkkiä vaihtelevalla alustalla. Juoksen pääasiassa lenkit päällystetyllä tiellä, joten pururata, hiekka, polku yms. tuntuvat aina vähän vaikeilta ja hitailta edetä. Tykkään kyllä Voimarinteen juoksureitistä. Se on myös aurinkoisella kelillä osittain suojaisa. Tällekin päivälle tuli lopulta aika lämmin keli, noin 20 astetta, vaikka ennuste pitkin viikkoa näytti muutaman asteen viileämpää.  Ikävin osuus juoksureitillä on se, kun pitää lenkin lopussa jaksaa kivuta takaisin rinteen päälle. Jaksoin juosta kaksi hyvin tasavauhtista kierrosta ja juoksuaika olikin ainut, mikä osui ennalta kaavailemaani vauhtiin. Juoksussakin keskisyke jäi matalammaksi kuin Paalijärvellä. Siellä oli muutaman asteen kuumempi keli, joten ehkä se vaikutti.

Loppuaika oli 2:46:50 ja se on (vain/jopa?) kolme minuuttia nopeampi kuin edellinen Voimarinteen perusmatka (2016). (Silloin ensimmäisellä kerralla vuonna 2013 loppuaika oli 3:05.) Olin kisan jälkeen vähän pettynyt sekä uintiin että pyöräilyyn, mutta kotona kun katselin Polarin dataa ei ehkä ole sittenkään syytä olla. Pyöräilyssä (neutralisoitu) poljinteho oli kuitenkin hieman parempi kuin Paalijärvellä ja uintivauhti vain 2sek/100m hitaampi, jos mittarin mittaamiin matkoihin voi luottaa.

Jännä juttu, mutta joskus sitä vaan osaa olla heti kisan jälkeen tyytyväinen ja toisinaan ei niinkään. Loppujen lopuksi pääasia on se, että sai taas kerran kokeilla, mihin oma kunto riittää ja mitä parhaimman lajin parissa. Oli nimittäin ihan mieletön kannustus taas reitin varrella nimenomaan toisilta kilpailijoilta. Varsinkin naiset tuntuivat tsemppaavan toisiaan. Aikamoisen hienoa! Voimarinteellä oli vielä kisan jälkeen tarjolla rantasaunaa ja lihakeittoa. Näiden kahden perusmatkan harjoituskisan jälkeen hyvillä mielin kohti Joroisten puolimatkaa.

 

Kesän ensimmäinen triathlonstartti - Paalijärvi

Paalijärven kyläkoululla järjestettiin heti kesän alkuun 8.6. Paalijärven pikatriathlon. Nimestä huolimatta kilpailumatkana oli sprintin lisäksi tarjolla perusmatka ja päätin valita sen. Viime kesänä kokeilin jo Paalijärven sprinttiä. Vaikka kesä onkin vasta aluillaan, ei ollut pelkoa kylmästä vedestä, sillä muutaman päivän ennen kisaa ehti helteinen sää hyvin lämmittää pienen järven. Lämpöä oli luvassa myös kisapäivälle noin 28 astetta.

Matka Soinin kautta Alajärvelle taittui puolessatoista tunnissa. Sellainen on ihan sopiva matka kisapaikalle. Numerolapun haku kävi sujuvasti ja Tribase-tiimiläisiä löytyi muitakin heti paikan päältä. Reitissä oli pieniä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Mitään eksymisen vaaraa ei ollut, koska jokaisella kääntöpaikalla oli joku opastamassa oikeaan suuntaan. Tai no, uidessa piti ihan itse osata suunnistaa poijulta toiselle. Sprinttimatkalaiset kiersivät reitin kaikki osuudet yhteen kertaan ja perusmatkalaiset kahteen kertaan. Uintiosuus oli perusmatkalla noin 1300 m, pyöräosuus oli oman mittarini mukaan noin 39 km ja juoksu 11 km. Virallisesti perusmatkalla pituudet ovat 1500-40-10.

Äkkiä se odotusaika kului taas kerran. Tällaiset pienemmän kisat ovat siitä mainioita, että paikanpäälle ei tarvitse saapua tuntikausia ennen kisaa. Auton saa parkkiin lähelle kisakeskusta ja kaikki sujuu joutuisasti. Ennen kuin huomaakaan, on jo aika pukea märkäpukua päälle ja siirtyä rantaan. Kävin pikaisesti järvessä ennen starttia ja vesi tuntui oikein sopivalta. Lumpeita oli jonkun verran rannan tuntumassa ja vähän muuallakin reitillä.

Perusmatkan kisaajat päästettiin uimaan 5 minuuttia ennen sprintti- ja kokeilusarjalaisia. Paalijärvellä oli siis mahdollista rakentaa myös ihan omannäköinen kisa valtisemalla kokeilusarja ja liikkumalla jokaista lajia sen verran pitkään kuin itselle sopi. Aika hienoa! Kisaajia oli kaikkiaan tullut Paalijärvelle reilut 50, mutta omassa sarjassani oli lopulta vain neljä naista kilpailemassa.

Startti tapahtui klo 11. Otin ihan kunnon lähtökiihdytyksen uintiin ja pääsin kärkiryhmän matkaan. Yritin löytää sopivaa peesiä ja sainkin yhtä miesuimaria hyödynnettyä. Aika usein vain edellä menevä tuntui minun mielestäni kiemurtelevan sinne tänne, joten jättäydyin ensimmäisen kierroksen jälkeen omalle linjalleni. Jäin sitten vähän jälkeen, mutta ikävää sekin on, jos toinen ui koko ajan vähän viistosti eteen ja sekoittaa hyvä rytmin. Toisen kierroksen uin sitten ihan omaa uintiani. Taisin lähteä hyvää vauhtia liikkelle, koska lopussa alkoi ihan oikeasti jo hyydyttää ja oli pakko yrittää vähän pidentää liukua. Toinen kierros näyttääkin olleen noin puoli minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen.  Aika rannassa 24:28.

Vaihto-osuuteen sisältyi pieni juoksu rannasta ylös koulun pihaan, jossa pyörä odotti. Juostessa märkkärin yläosa pois ja pyörän luona loput puvusta pois päältä, aurinkolasit ja kypärä päähän, jalkojen kuivaus ja sukat jalkaan, pyörä matkaan ja menoksi. T1: 2:30. Pyöräkengät olin jättänyt polkimiin valmiiksi ja kiinnittänyt kuminauhoilla sopivaan asentoon. Pyörälle nousu onnistui tällä kertaa ilman ongelmia. Olin lähdössä vaihdosta ihan samaan aikaan toisen naiskilpailijan kanssa, joka kyllä pääsi hieman karkaamaan siinä kun laittelin vauhdissa kenkien tarroja kiinni. Noin kahden kilometrin ajon jälkeen ohitin hänet sitten. En ollut varma, mutta arvelin, että yksi nainen olisi vielä edellä. Ohittelin joitakin sprinttimatkalaisia, jotka nyt olivat samaan aikaan reitillä. Minun ohitseni puolestaan tuli miehiä yksi toisensa jälkeen varsinkin ensimmäisellä kierroksella. Toista kierrosta saikin ajaa aikalailla omassa rauhassa, koska sprinttimatkalaiset lähtivät jo juoksemaan ja reitillä olivatkin olivat löytäneet oman paikkansa. Reitillä menomatka koululta poispäin oli myötätuulivoittoista ja paluumatkalla sai tehdä enemmän töitä, että välillä kovissakin tuulenpuuskissa pääsi eteenpäin kelvollista vauhtia. Toisella kierrokella varmistui, että yksi nainen on edelläni, mutta hän vain meni pikkuhiljaa minusta karkuun. Vilkuilin välillä, miltä keskiteho näyttää ja se oli ihan ok (normalisoitu teho koko pyöräilystä oli lopulta noin 90,3% FTP:stä). Sykettä en seurannut koko ajon aikana ollenkaan. Pyöräosuuden aika oli noin 1:14.

Vaihdossa pyörä piti taluttaa koko vaihtopaikan ympäri. Kengät muistin jättää kiinni polkimiin ja hipsuttelin sukkasiltaan omaan pilttuuseeni, siellä taas kypärä pois päästä ja lenkkarit jalkaan. Sekunnin mietin, että tässäkö se oli, eikö muuta? Olin unohtanut aurinkolipan kotiin. T2: 1.09.

Kuva: S-L Koivisto

Odotetusti oli todella kuuma juosta. Oli jo iltapäivä ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Onneksi reitille oli lisätty toinen juottopiste. Otin silti lisäksi yhden oman pienen pullon matkaan ja hörpin siitä välillä, jotta sain suuta kasteltua. Reitti oli siis noin 5,5 km pitkä ja kaksi juottopistettä siinä oli, mutta silti oma pullo tyhjeni pian sekin. Juottopisteillä oli ihanan kylmää vettä, jota lähinnä kaadoin päälleni. Otin aina huikan urheilujuomaa ja toisella kierroksella täytin kerran omaa pulloa vedellä. Geeliä meni päivän mittaan muutama pussi. Ensimmäisen kierroksen lopulla saavutin kaksi miestä ja menin heistä ohi toisen kierroksen alussa. Toinen jäi roikkumaan peesiin. Alkoi olla tosi kuuma ja raskas juosta. Alkuosa reitistä on laskuvoittoista ja se vielä meni, mutta heti kun tuli vähänkin ylämäkeä, vauhti tuntui hyytyvän ihan väkisin. Puolivälissä toista kierrosta mies tipahti kyydistä. Oli kuulemma Pietarsaaresta eikä ollut tottunut sellaiseen mäkiseen reittiin. En viitsinyt itse paljon katsella, kuinka hidas juoksuvauhti oli. Vähän yllätyin jälkeen päin, että toinen kierros oli kuitenkin vain reilun minuutin hitaampi kuin ensimmäinen.

Vielä alle kilometri ennen maalia otin juottopisteeltä juotavaa ja kaadoin mukillisen vettä päälle. Loppumatka oli nimittäin pelkkää ylämäkeä eikä siinä enää mitään kiriä irronnut ei sitten millään. Koulun pihallakin piti vielä kiertää taas koko vaihtoalue läpi ennen kuin maaliviiva tuli vastaan. Kuuluttaja kuulutti minut saapuneeksi sijalla 2. Tuuletukset sen kunniaksi! Juoksuaika oli 1:00:17. Olin jo juostessa ajatellut, että onneksi pian pääsee viileään suihkuun ja sinne menin. Pukuhuoneesta tultiin jonkin ajan päästä kyselemään palkintojen jakoon. Pokaalin kanssa sitten kotimatkalle. Loppuaikaan 2:42:32 olen tosi tyytyväinen.





   

Ihan tavallinen keskiviikko

Tavallinen toimistotyöpäivä ja illalla urheiluseuran kokous. Sen jälkeen mietintään, mikä treeni tähän iltaan sopisi jäljellä olevista, koska halliuinti jäi aamulla tekemättä ja iltaisin halli on jo kiinni. Viestittelen samalla vähän Mesellä toisen triathlonistin kanssa treeneistä, menneistä ja tulevista. Kello on jo yli 19. Ohjelmasta löytyy juoksu+avovesiuinti yhdistelmä. Ilma on äkkiä lämmennyt hellelukemiin eikä ihan hirveästi huvittaisi juosta ja ajatuksen tasolla siihen perään avovesiuinti märkäpuvun pukemisineen tuntuu työläältä. Vaihdan lenkkikamat päälle ja lähden kevyelle juoksulle. Ajattelen, että juoksen tänään ja uin huomenna. Kilometrin päässä ohitan uimarannan ja siellä on vielä mukavasti ihmisiä nauttimassa lämmöstä. Jospa sittenkin juoksen vain vähän ja käyn vaihtamassa kotona märkkärin päälle. Juoksu tuntuu ihan mukavalta ja kevyeltä, vaikka onkin lämmin. Syke nousee lämmön takia vähän tavallista helpommin, mutta muuten tunne on hyvä. Kylläpäs menen vielä uimaan!

Märkäpuvun kaivelin esille edellisenä päivänä. Vielä pitää löytää neopreenisukat, koska vesi on varmasti vielä kylmää. En ole vielä ollenkaan käynyt järvessä tänä kesänä. Saan puvun kiskottua päälle, huh tuleepa siinä hiki juoksun päälle. Sukat vielä jalkaan, pyyhe, lakki, lasit ja uintipoiju mukaan ja rannalle. Rannalla kiittelen märkäpuvun antamaa hyvää suojaa, sillä mäkäräisiä on ihan valtavasti. Lapsia on edelleen rannassa ja hyppytornilla ja joku pariskunta on onkimassa laiturin päässä. Kahlaan veteen ja kylmä vesi täyttää pikkuhiljaa märkäpuvun. Naama veteen kokeeksi, vähän on kylmää, mutta ei kovin paha. Lähden rauhassa uimaan ja hetken päästä vesi tuntuu jo ihan mukavalta. Miten ihanan kevyesti märkäpuku liukuukaan vedessä! En muistanutkaan, miltä sen kanssa uiminen tuntuu. Uin lyhyttä pätkää edes takaisin. Mietin, että eipä pelota enää ollenkaan niin kuin silloin kun aloitin triathlonharrastusta. Alkuvuosina tummassa vedessä uiminen pelotti aina alkukesästä niin paljon, että uin usein ensimmäisillä kerroilla jonkun matkaa silmät kiinni ennen kuin totuin vedessä olemiseen. En tiedä, mitä pelkäsin tulevan vastaan, mutta joku siinä kammotti. Nyt järvi tuntuu heti tutulta. Vilkaisen kelloa ja totean, että gps ei pysy yhtään menossa mukana, mutta se ei haittaa. Katsotaan lauantaina kisassa, mikä on kesän uintivauhti.

Uin reilut 20 minuuttia ja nousen vedestä. Rannalla uintitreeneistä tuttu mies tulee vielä juttelemaan. Hän toteaa, että hurahdit sitten siihen triathloniin ihan tosissaan. No niin tein. Juttelemme hetken treeneistä ja kisoista kaikenlaista. Kello lähestyy jo iltayhdeksää. Vähän tekisi mieli mennä uudestaan uimaan, mutta lähden kotiin katsomaan, mitä muulle perheelle kuuluu. Pääseehän seuraavana päivänä taas uimaan, jos siltä tuntuu. Kotona pesen suihkussa märkäpukua ja siitä tulee kiva kesäfiilis ja kisafiilis. Kaikki on valmista lauantain kisaan.

Höyryajot 26.5.2019

Facebook @hoyryajot

Hommasin syksyllä triathlonpyörän kaveriksi maantiepyörän, joten kalusto on kunnossa myös ryhmässä tapahtuviin maantieajoihin tälle kesälle. Niinpä sitten päätin osallistua Haapamäen Höyryajoihin (www.tahtisadeajot.fi). Valittavana oli kaksi sarjaa: kilpasarja 104 km ja kuntosarja 62 km. Totta kai ilmoittauduin sille pidemmälle matkalle. Kilpasarjan reitti kulki Haapamäeltä Kolhon ja Vilppulan kautta Ruovedelle, sieltä keskustan läpi Virroille päin ja edelleen takaisin Haapamäelle Salussärkän ja Riihon kautta. Reitti on mukavan vaihteleva ja se oli tuttukin minulle jo ennestään. Kuntosarjan reitti lähti samaan suuntaan, mutta poikkesi jo ennen Vilppulaa takaisin päin kohti Haapamäkeä.

Saavuin kisakeskukseen Höyryveturipuistoon noin tuntia ennen kisaa. Siellä oli mukavasti tuttuja sekä kilpailijoissa että talkoolaisissa. Sain  tutuilta toimitsijoilta mm. henkilökohtaista apua kisanumeron asentamisessa pyörään =). Vähän jännitti, miten startti menee siinä isossa laumassa. Matkaan oli nimittäin lähdössä noin 100 pyöräilijää. Suurin osa osallistujista oli Rynkeby -pyöräilijöitä valmistautumassa Pariisin reissuun ja heitä oli saapunut sekä Tampereen suunnalta että Jyväskylä/Kuopio -tiimistä. Rynkebyn tiimit osallistuvat hyväntekeväisyysprojektiin, jossa pyöräillään joka kesä Pariisiin ja kerätään rahaa sairaiden lasten hyväksi.

Lähtö lähenee ja vielä on poutaa. (Kuva: Päivi Heikkilä)

Etukäteen oli vähän vaikea arvioida, minkälainen matkasta muodostuisi vauhdiltaan ja sääolosuhteiltaan. Sateen uhka oli olemassa, mutta ei kuulemma pitänyt sataa ihan heti. En edes ollut päättänyt etukäteen, lähdenkö ajelemaan leppoisasti vai kovaa alusta alkaen. Treeniohjelmassa luki pk-lenkki ja edellisenä päivänä olin juossut pitkästä aikaa pitkän reippaan juoksun, jolle matkaa kertyi yli 17 km. Se tuntui jaloissa aamusta alkaen. En tiennyt, mitä vauhtia muut lähtisivät ajamaan, joten oli vaikea asettua oikeaan kohtaan lähtöviivalle. En ole siis koskaan ajanut maantiekisassa enkä juurikaan pyörälenkkejäkään ryhmässä. Yleensä ajan treenit aina yksin ja triathlonkisoissahan ei pääsääntöisesti saa ajaa 10 metriä lähempänä edellä ajavaa. Nyt saisi mennä lähes toisen takarenkaassa kiinni.

Päädyin lähtemään etummaisen ryhmän hänniltä. Rynkeby-ryhmät jäivät taaemmas ja tässä etummaisessa pääryhmässä olivat sekalaiset muut (kovat!) pyöräilijät. Matkaan lähdettiin klo 12 etuauton perässä ihan rauhassa. Kun auto poistui edestä ryhmä lähti kiitämään kovaa vauhtia. En ehtinyt ollenkaan reagoida sieltä jonon hänniltä, mutta en ehkä olisi pystynytkään. Jalat toimivat edellispäivän juoksusta huolimatta ihan hyvin, kunhan ensin vähän lämpenivät.
Pian huomasin, että ajan melko samaa vauhtia toisen naispyöräilijän kanssa, joten huikkasin hänelle, että ajetaan vuorovedolla. Näin sitten tehtiin. Ajoimme melko pitkiä vuoroja ja vaihdomme paikkaa noin 5 km välein. Mukavaa siellä peesissä oli lasketella menemään! Syke laski kivasti aina peesissä ja sai säästettyä hyvin voimia. Kuitenkin noin 15 km kohdalla yksi Rynkeby-ryhmä tuli ohi, mutta siitäpä sitten otimme peesin ja vauhtia tuli kivasti lisää. Alkoi sataa, aika kovastikin. Harmillisesti Rynkebyn porukkakin pian pysähtyi tien sivuun tauolle. Voi että olisi tehnyt mieli vain jäädä siihen ja odotella, että ryhmä jatkaa taas matkaa! Olimme saaneet ison ryhmän vedolla myös yhden yksin ajavan miehen kiinni. Hän oli kai tipahtanut sieltä edellä menevästä kovemmasta joukosta. Niinpä ajoimme nyt sitten kolmestaan kohti Ruovettä. Paitsi, että se mies vain roikkui jonon jatkona ja me tämän naisen kanssa vedimme vuoronperään. Alkoi olla vähän kylmä, ainakin sormia paleli, koska hanskat olivat läpimärät. Samoin sadesuojista huolimatta kengät kastuivat ja edellä ajavan takarenkaasta lensi kuravettä naamalle.

Ruoveden keskustassa noin 60 km kohdalla oli huoltoteltta. Pysähdyimme kolmestaan siihen ja naispyöräilijä totesi saman tien, että nyt riittää. Hänellä olivat sormet niin jäässä ja kylmä muutenkin, että hän tilasi huoltoauton kyydin ja jätti leikin kesken. Nautin siinä teltalla pari minuuttia suolakekseistä ja Twix-patukasta. Sitten jatkoin matkaa kahdestaan sen miehen kanssa. Pyysin ystävällisesti, että hän voisi vetää myös välillä. Hän ottikin muutaman kilometrin päästä vetovastuun ja ajoi oikein mukavaa vauhtia. Reitin loppupätkä vain oli selkeästi mäkisempää kuin alku. Sade jatkui loppuun asti.

Omalla vetovuorollani huomasin jossain 70 km jälkeen, että mies on tippunut peesistä. Toiveikkaana vilkaisin taakseni ja meinasin kysyä, josko hän jaksaisi taas lisätä vauhtia vuorostaan, mutta ei siellä enää näkynytkään ketään - ei edes suoran päässä. Olisiko kuitenkin ajanut omalla vedollaan hieman liian kovaa vai eikö sitten vain jaksanut enää kivuta mäkiä. Eipä siinä auttanut muu kuin jatkaa yksin matkaa viimeiset noin 30 km. Alkoi jo tympäistä se vesisade ja märät vaatteet. Olisi ollut mukavampi, jos olisi ollut edes seuraa ja niitä vuorovetoja. Mutta loppu häämötti kuitenkin ja onneksi tie oli tuttu. Osasin siis odottaa jokaista ylä- ja alamäkeä, Salussärkän ja Riihon mukavia maisemia. Eihän sitä matkaa paljon enää olisi jäljellä. Vauhti alkoi kyllä hyytyä kylmässä kelissä ja tuulikin tuntui painavan ikävästi vähän sivusta siinä yksin ajaessa. Enkä edes ajanut kenenkään kanssa kilpaa, koska ketään ei näkynyt edessä eikä takana. Vihdoin 100 km kyltti. Enää muutama mutka ja sitten loppunousu. Maalissa!

Minulla kului lenkkiin aikaa 3:45. Ei ollut ihan pk-lenkki, enimmäkseen vk 1-2. Nousumetrejä reitillä oli Polarin (edit: V650) mukaan 550 m/104 km eli nousua oli, mutta ei mahdottomasti. (Edit/Lisäys: Sen sijaan Polar Vantage näyttää 825 nousumetriä.) Lahden IM-kisassa oli (oman V800 mukaan) suunnilleen 550 m 90 km matkalla, mutta toisaalta esim. Tallinnan Ironmanilla oli saman verran koko 180 km matkalla. Sykelukemiltaan tämä ajo asettui näiden väliin eli ei ihan yhtä kovaa menoa kuin puolimatkan kisassa tulee ajettua.

Toimitsijat sanoivat maalissa, että olin sijoittunut neljänneksi ja suosittelivat seuraavaksi saunaan menoa. Ihmettelin vähän, että niinkö vähän naisia on vasta tullut maaliin. Luulin, että joitakin enemmän oli siellä edellä. Maalilta koulunmäeltä piti vielä ajella pari kilometriä siirtymätaivalta takaisin Höyryveturipuistolle. Sinne päästyäni irrotin vain nopeasti numerolapun pyörästä (se piti ehdottomasti palauttaa 50 euron lisämaksun uhalla) ja lähdin kohti autoa. Koska kaikki kamppeet olivat ihan märkiä ja kuraisia, päätin ajaa suoraan kotiin enkä lähteä nauttimaan veturipuiston saunasta. Matka kotiin ei ollut pitkä. Soitin vain miehelle, että laittaisi heti saunan lämpiämään.

Sillä välin kun olin jo kotona saunassa, minulle oli soiteltu kisajärjestäjän toimesta. Sain kuulla, että olin sittenkin sijoittunut kolmanneksi naisten sarjassa ja palkinto olisi tulossa. Lupasivat, että palkinto toimitetaan pian kotiovelle  - siellä kun tosiaan oli niitä tuttuja toimitsijoita.

Maantiekisa oli aika erilainen ja mielenkiintoinen kokemus triathlonin pyöräosuuteen verrattuna. Kisassa oli hyvin erilaisia vaiheita, kun muista pyöräilijöistä sai apuja välillä enemmän ja välillä vähemmän. Voin lähteä uudestaankin ja ensi kerralla ehkä vähän rohkeammalla taktiikalla.

SM-duathlon Tikkakoskella

Oma triathlonseurani Stamina TC pääsi järjestämään duathlonin SM-kisat Tikkakoskella. Ajattelin heti, että sinne on lähdettävä mukaan, sillä olisi hienoa käydä pitkästä aikaa Tikkakoskella. Muutama vuosi sitten olin nimittäin töissä siellä ilmavoimissa. Liikunnallisesta näkökulmasta voisi todeta, että oi niitä aikoja, kun saattoi lähteä viettämään työpäivää jalkamarssille tai sai tehdä Cooperin testit ja lihaskuntotestit sekä Inbody-mittaukset töiden lomassa. Lisäksi saattoi nauttia kahden tunnin viikkoliikuntaoikeudesta ohjatuilla kahvakuulatunneilla tai vaikka juosten ihan itsekseen. Näissä muistojen sävyttämissä tunnelmissa lähdin siis kokeilemaan, mikä kunto on tässä vaiheessa kevättä. Tikkakoskella on järjestetty aikaisemmin myös Tikkatriathlonia, jonka myötä myös kisakeskus, Tikkakosken koulu, oli jo ennestään tuttu.

Ajoreitti kotoa Tikkakosken jäähallin p-paikalle löytyi siis hyvin takaraivosta. Parkkipaikka olikin jo melkein täyttynyt kisaajien autoista, mutta löysin vielä itsellenikin kolon jostakin. Pääsin perille siinä vaiheessa kun yleisen sarjan kisaajat olivat jo ensimmäisellä juoksuosuudella. Ilmoittautuminen kansliassa sujui nopeasti ilman jonotusta ja menin sen jälkeen hetkeksi katsomaan ja ottamaan mallia yleisen sarjan kilpailijoiden vaihtosuorituksista.

Edessä oli duathlonin sprinttimatka, jossa juostaan ensin 5 km, sitten pyöräillään 20 km ja lopuksi juostaan vielä 2,5 km. Koko homma on niin lyhyt, että saa mennä aikalailla täysillä alusta loppuun. Sain vietyä pyörän vaihtoalueelle ja tavarat järjestykseen. Sitten oli vielä kisainfo. Miten siinä tulikin taas sellainen olo, että onpa paljon sääntöjä ja olikos se kisaaminen tosiaan näin vaikeaa. Todellisuudessa kaikki on hyvin yksinkertaista: muista varoa ja kunnioittaa muita kilpailijoita, älä roskaa äläkä peesaa, käänny rauhassa kääntöpaikalla ja pidä kypärä päässä aina kun olet kosketuksissa pyörän kanssa. Näillä selviää pitkälle. Kävin vielä vähän verryttelyhölkällä juoksureitin alkuosassa, joka olikin tuttu niiltä omilta juoksulenkeiltä sekä Tikkatriathlonilta.

Vihdoin starttiviivalle! Eri sarjojen lähtö tapahtui porrastetusti siten, että kaikilla oli varmasti hyvin tilaa. Torvi soi ja lähdettiin matkaan. Hirveää vauhtia lähtivät naiset juoksemaan. Vilkuilin kellosta, että paras lähteä ihan omaa vauhtia etenemään. Oikea etureisi vähän ilmoitteli heti alkuun, ettei ole aivan yhteistyökykyinen. Siinä oli jotain tuntemuksia myös keskiviikon uinnissa. Siitä se reisi kuitenkin vertyi pikkuhiljaa eikä onneksi vaivannut pahemmin matkalla. Juoksureitti ei ollut ihan tasainen, vaan jokunen terävä nousu oli mukana. Sain pidettyä ihan mukavaa vauhtia yllä, parasta pitkään aikaan. Viiden kilometrin matkaan kului minulla 25:12. En sitä kyllä katsonut kesken kisan ollenkaan. Oikeastaan unohdin kokonaan painaa kellosta nappia vaihtoon tullessa, joten vaihto tallentui kellossa myös juoksuosuuteen. Eipä se haittaa, koska kisajärjestäjä toki huolehtii osuuksien kellotukset.

Olin jättänyt kengät kiinni polkimiin valmiiksi harjoitellakseni nopeaa vaihtoa. Vaihtoaika näyttääkin olleen muihin verrattuna ihan hyvä. Ikävää oli se, että juoksun aikana alkoi pian sataa. Maa oli siis kastunut ja sukat kastuivat myös siinä pyörää taluttaessa. Onneksi sade ei kestänyt kovin kauaa, mutta tien se kasteli. Pyöräreitti oli hyvinkin kumpuileva ja tasaista ajettavaa pätkää oli vain hieman Ilmasotakoulun kohdalla. Pyöräosuudella oma vauhti oli vähän hakemista. Olinkin ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulkona triathlonpyörän kanssa. En ehkä myöskään ihan saanut rytmistä kiinni siinä maastossa. Pitäisi harjoitella esimerkiksi sitä, miten mäen päältä lähdetään heti kunnon vauhtiin, kun se taittuu alamäeksi. Jäin tällaisissa kohdissa selvästi edellä ajavasta naisesta. Kaksi kierrosta ajeltiin ja sitten taas vaihtoon. Nyt irrotin jalat kenkineen polkimista, mikä oli virhe. Oli ihan hirveää köpötellä jäykillä jaloilla klossien kanssa hyvin hyvin hitaasti pyörää taluttaen kohti vaihtopaikkaa. Siinä meni varmaan yksi ylimääräinen minuutti ihan turhaan. Tämän köpöttelyn kanssa 20  km pyöräilyyn kului 40:51.

Vielä yksi pieni juoksulenkki loppuun. Se 2,5 km meni yllättävän nopeasti. Kävin kovaa kamppailua kaksi minuuttia minua ennen lähteneiden vanhempien herrojen kanssa. Olivat kyllä varmasti molemmat M65 sarjassa, mutta sama kai se, kenestä sitä kiriapua saa. =) Vauhti ei oikeastaan hyytynytkään tässä verrattuna ensimmäiseen juoksuosuuteen. Ihan lenkin alussa jalat olivat vähän kankeat, mutta muutaman sadan metrin jälkeen juoksu alkoi taas tuntua ihan hyvältä. Juoksureitin varrella kuului monessa kohtaa kannustusta ihan omalla nimellä. Toimitsijapuolella olikin tällä kertaa paljon tuttuja triathlonisteja. Aikaa tähän juoksuun meni 12:12 ja loppuaika oli 1:19:35. Olin maalissa ihan tyytyväinen ennen kaikkea omaan jaksamiseeni juoksuosuuksilla ja koko kisan läpi. Se oikea etureisi oli kyllä kisan jälkeen taas kipeän oloinen. Pitää nyt olla sen kanssa vähän varovainen. Linkki tuloksiin täältä: https://www.staminatc.fi/sm-duathlon-11-5-2019/


 

Tribase-leiri Kuortaneella 3.-5.5.2019

Talvi on jo kääntynyt kevääksi, sukset on laitettu varastoon ja maantielle on jo päässyt jonkin verran pyöräilemään. Kisakausikaan ei ole enää kaukana. Tähän väliin osui juuri sopivasti valmennustiimin viikonloppuleiri Kuortaneen Urheiluopistolla. Leirille osallistujia oli yhteensä vajaa 30 eri puolilta Suomea - siis ainakin Vantaalta Rovaniemelle ja Vaasasta Kuopioon ulottui tiimiläisten edustus.

Rauhalan majoitustilat

Kuortaneen Urheiluopisto oli minulle uusi leiripaikka. Sinne oli oikein sopivan mittainen ajomatka kotoa, vain noin 1,5 tuntia. Juuri tälle viikonlopulle sattunut takatalvi aiheutti tosin sen, että tuon matkan aikana ehti olla jo monenlaista ajokeliä. Välillä lunta tuiskutti sakeastikin, mutta kesärenkailla selvisin perille asti.  Majoitustilat olivat myös mukavat, tilavat ja hyvin varustellut, esim. kuivauskaappi oli oiva varuste verrattuna Pajulahden huoneisiin.







Kuortaneella lunta satoi koko perjantai-illan aika mukavasti. Siellä sitä raahattiin pyörät ja vastukset autosta Kuortanehalliin ihan kunnon tuulessa ja tuiskussa. Kaikki pyörä- ja juoksutreenit tehtiin näissä oloissa siis sisällä. Perjantain treeni oli pyörä-juoksu-yhdistelmä (minulla noin 1h 40 min). Aluksi pyöriteltiin pitkään kevyttä verryttelyä ja lopuksi tehtiin kovia minuutin vetoja.  Pyöräilyn jälkeen juostiin rennon reippaita rullauksia juoksuradalla ja loppuverryttelyt juosten päälle. Perjantain treenin oli (kai) tarkoitus edistää suorituskykyä seuraavan päivän kovaa yhdistelmäsettiä varten, mutta ainakin minun tuli tehtyä minuutin vedot pyörällä sen verran kovaa, että aika raskaalta alkoivat jalat tuntua jo tämän ensimmäisen treenin jälkeen. Ajoin tosin jo keskiviikkona FTP-testin eli maksimitestin pyörällä ja saattoi sekin vähän vielä painaa jaloissa.  Nälkäkin oli jo kova tässä vaiheessa. Leirillähän onneksi on se kivaa, että pääsee heti pian valmiiseen ruokapöytään täyttämään energiavarastoja. Päivällisen jälkeen oli mentävä aika pian nukkumaan, sillä aamulla oli tarkoitus olla jo aikaisin reippaana altaan reunalla.

Lauantaina herätys oli klo 6.15 ja altaalla oltiin valmiina aamu-uinnille klo 7. Siitä lähti päivän ensimmäinen  treeni ensin verrytellen ja vähän tekniikkaa hakien. Pian kuitenkin aloitettiin jo reipasta lämmittelysarjaa potkuja ja käsivetoja ja siitä edelleen vauhti kiihtyi pääsarjaan, jossa uitiin kovia 50 metrisiä apuvälineillä ja ilman. Huhhuh, aika kova päivän aloitus ja vielä ennen aamupalaa. Yksin en juuri koskaan käy aamulla uimassa, mutta leiriporukan kanssa tämä sujui ihan mainiosti. Vihdoin kuitenkin aamupalalle!

Aamupäivällä ehdittiin vielä tekemään Lotan johdolla monipuolista kehonhuoltojumppaa. Tämä sessio kesti tunnin (tai ehkä 1,5h) ja sitten olikin pian jo kiire lounaalle. Ehdin tässä välissä käydä vielä vähän juttelemassa Panu valmentajan kanssa menneestä ja tulevasta treenistä.

Lounaan jälkeen oli hyvin aikaa hengähtää ja kerätä voimia iltapäivää varten. Seuraavaksi oli ohjelmassa toinen pyörä-juoksu-yhdistelmä Kuortanehallissa. Tällä kertaa tehtiin vähän useampi vaihto harjoituksen kuluessa. Koko hommaan kului noin kaksi tuntia. Pyörällä ajettiin vk- ja mk-alueella ja juostiin välillä reippaasti, mutta ei liian kovaa. Pyöräilyyn oli hahmoteltu sopivat tehot Panun kanssa, mutta en oikein saanut niitä pidettyä. Ihan tarpeeksi raskas kokonaisuus oli silti. Treenin jälkeen tietysti taas syömään. Illalla ei meinannut uni tulla kovin helposti, mutta silti herätyskello asetettiin taas soittamaan 6.15.


Lauantai-iltana parvekkeellekin uskalsi jo kurkistaa, kun lumipyry oli vihdoin hellittänyt.

Sunnuntai alkoi jälleen uinnilla klo 7. Tunnelma altaanreunalla oli tässä vaiheessa porukalla jostain syystä jo vähän väsyneen oloinen. Kevyt aamu-uinti teki kuitenkin hyvää ja päivä lähti kivasti käyntiin. Nyt ei uitu enää kovilla tehoilla  - paitsi ihan muutamia 25 metrisiä totta kai. Lopuksi vähän sukelleltiin ja uitiin yksi viestikisa. Aamupalalle, pieni lepo, kamat kassiin ja kohti viimeistä treeniä, joka oli kuntopiiri. Se oli sellainen ihan perinteinen vanha kunnon kuntopiiri sisältäen selkää, vatsaa, etunojaa, hyppyjä, dippiä jne. Neljä kovaa kierrosta. Tätä meidän iloista tekemistä Krista Pärmäkoski sai ihailla vieressä samalla kun polki kevyesti pyörää siinä juoksuradan toisella puolella.

 Leirin jälkeen saa nyt rauhassa palautella ja odotella lauantain duathlonkisaa. Lisää tarinaa varmaankin luvassa siis viikon päästä.

Laturetkellä

Hiihto on ihan paras talvilaji! Paljon mieluummin teen pitkiä lenkkejä hiihtäen sen sijaan, että esimerkiksi ajelisin pyörällä sisällä tuntikausia. Ulkona pyöräily talvella taas vaatisi lisää varusteita (mm. talviajovaatteita, nastarenkaita jne.), jotta se olisi mukavaa. Ennemmin siis hiihdän, koska siitä olen aina tykännyt muutenkin.

Talvilomaviikon päätteeksi järjestettävälle Keuruu-Multia-laturetkelle osallistuminen kuului suunnitelmiini tänäkin vuonna. Tapahtuma järjestettiin jo 60. kerran ja se on itsellenikin tuttu jo vuosien takaa. Laturetkellä on tarjolla eripituisia matkoja 5-50 km kahtena päivänä. Lauantaina hiihdetään luistelutyylillä ja sunnuntaina perinteisellä. Lähdin itse hiihtämään lauantaina luistelutyylillä Keuruulta.

Kaksi laturetkeä edeltävää viikkoa olivat poikkeuksellisen lämpimiä ja lumet sulivat melkoisesti. Lisäksi tuuli pudotti puista runsaasti roskaa ladulle. Alkoikin jo näyttää siltä, että olisi todella vaikea saada reitti hyvään kuntoon. Kävin viikkoa ennen laturetkeä testihiihtämässä osan reitistä ja silloin se oli melko huonossa kunnossa, kuten kuvasta näkyy.

 Kuitenkin onneksi laturetkiviikonlopulle tuli vihdoin pakkanen ja latupohja oli saatu ajettua koneella niin, että se oli lauantaina jo huomattavasi puhtaampi eikä liian jäinen.

Olin vielä ennen hiihtopäivää perheen kanssa laivaristeilyllä, jolta kotiinpaluu venyi perjantai-iltana lähelle puolta yötä. Matkaväsymys vähän painoi jo lähtiessä enkä pitänyt aamulla kiirettä ladulle. En edes katsonut kummemmin sääennustetta tai laitellut suksia. Aluksi hiihto sujui todella keyvesti sopivan liukkaalla ladulla. Pidin ensimmäisen juomatauon 8 km jälkeen Veikkolassa. Sen jälkeen alkoikin lumisade. Pikkuhiljaa lunta kertyi ladun pintaan ja luisto katosi. Tuuli oli menomatkalla kohti Multiaa kuitenkin myötäinen. Koko ajan lunta kertyi lisää eikä Multian päässä vauhdikkaassa laskussakaan tahtonut lopulta päästä lykkimättä eteenpäin. Multialla toinen mehutauko ja sitten kotia kohti.

Veikkolassa paluumatkalla

Paluumatka Multialta alkaa kovalla nousulla. Siitä eteenpäin paluumatka on laskuvoittoista verrattuna menomatkaan. Lumisade oli onneksi hellittänyt tässä vaiheessa. Pääsin hiihtämään takaisin Veikkolaan kohtuullisen mukavasti. En vain nähnyt reitillä enää juuri ketään sen jälkeen kun ladut erkaantuivat eikä vastaantulijoita siis ollut. Hiihtelin yksinäni ihan omaa rauhallista vauhtiani.


Veikkolasta eteenpäin viimeiset 8 km olivat sitten kaikista raskaimmat koko matkalla. Lumisade sakeni jälleen ja lisäksi vastatuuli oli kova. Piti oikein pysähtyä vielä kerran ottamaan juomapullosta viimeisetkin juomat Mahlakohdalla ennen kuin lähdin taas alamäkeen ja viimeiset kilometrit kohti parkkipaikkaa. Edestakainen matka Kivelästä Multian Sinervälle teki yhteensä 42 km. Tällä kertaa jään yli Keuruun keskustaan asti ei ollut varsinaisesti latua lauantaina, joten matka jäi hieman tavallista lyhyemmäksi. Ihan riittävän pitkä lenkki tuo silti oli lumisateessa ja huonosti luistavilla suksilla.

Sunnuntaina kävimme vielä koko perheen voimin hiihtämässä aivan mahtavassa aurinkoisessa pakkassäästä perinteisellä tyylillä Mahlakodan lenkin (n. 7,5 km). Lauantainen lumisade oli tehnyt todella hyvää latupohjalle, joka oli sunnuntaina jo mainiossa kunnossa sekin. Sunnuntaina perinteisen hiihtäjät pääsivät siis varmasti nautiskelemaan mukavammista olosuhteista koko reitillä.   

Triathlonvuosi 2018

Lyhyt katsaus viime vuoteen tulee tässä:

Tammikuu
- ladut hyvässä kunnossa, joten hiihtämään pääsi loistavasti ja sillä tuli korvattua pk-pyöräilyä

Helmikuu
- TRIBase-leiriviikonloppu Kalajoella oli kuukauden kohokohta
- hiihto jatkui
- vaihtelun vuoksi pari erilaista yhdistelmää eli juoksu+hiihto ja hiihto+pyörä


Maaliskuu
- Keuruu-Multia-laturetkellä 50 km hiihto
- influenssan takia kuumeessa viisi päivää ja seuraava viikkokin meni voimia keräillessä;
matka Lapin keväthangille jäi tekemättä sairastumisen takia ja sen sijaan tuli treenitaukoa

Huhtikuu
- sairauden jälkeen varovasti liikkeelle
- loppukuusta onnistui taas vk-lenkki
- Staminan märkkärimarkkinoilta tarttui mukan uusi märkäpuku
- ensimmäiset maantiepyöräilyt talven jälkeen

Toukokuu
- mahtavat ajokelit eli paljon maantiepyöräilyä
- halliuintia vähän tiuhempaan (2 kertaa viikossa) ennen avoveteen siirtymistä
- ensimmäinen avovesiuinti 25.5.



Kesäkuu
- onnistunut kisakauden avaus 10.6. Paalijärven pikatriathlonilla (500-20-5)
- kisojen välissä kaksi hyvää treeniviikkoa
- kuun lopussa 30.6. Lahden IM 70.3 ei mennyt omasta mielestä ihan putkeen (loppuaika 5:57)

Heinäkuu
- viimeiset valmistautumiset täysmatkalle
- pari pidempää 4,5-5 h treeniä ennen kisaa
- puolimaraton kuumassa kesäillassa 13.7. (1:58)
- muutama viikko hellettä putkeen teki viimeistelytreeneistä hieman tavanomaista raskaampia



Elokuu
- helle jatkui, mutta johan siihen alkoi tottuakin
- kesän päätavoite Tallinnan IM 4.8. onnistui loistavasti aikaan 12:29:56
- loppukuukausi lepoa ja kevyttä harjoittelua





Syyskuu
- vielä yksi pikkukisa: Pirkkala triathlonin sprinttimatka heti 1.9. oli kiva irrottelu kevyiden viikkojen jälkeen (1:20)
- Finlandiamarathonilla 15.9. perinteisesti puolimaraton (1:56)
- TRIBase yhteistreenit Jyväskylässä; kävin tällä kertaa aamu-uinnilla porukan mukana tekemässä tekniikkatreeniä

Lokakuu
- syysloma Mallorcalla perheen kanssa; nautin kevyistä juoksulenkeistä lämpimässä
- loman jälkeen kunnon treenit käyntiin kohti ensi kesää
- maastopyörällä ajelua ulkona ja trainerin virittely sisälle

Marraskuu
- perustreeniä
- otin influenssarokotuksen

Joulukuu
- Triathlon Vantaan porukan mukana Pajulahden leirillä 7.-9.12.
- hiihtokausi alkoi ensilumenladulla
- TRIBase yhteistreenit Jyväskylässä: tehtiin Panun ohjaamana kova pyörä-juoksu-yhdistelmä Hipposhallissa


Vuonna 2018 treenitunteja kertyi yhteensä 371. Niistä pyöräilyä + sisäpyöräilyä on 130 tuntia, juoksua 80 tuntia ja uintia 81 tuntia. Uinnissa on mukana koko altaassa olo aika taukoineen. Lisäksi olen tehnyt voimaharjoittelua 40 tuntia ja hiihtänyt 30 tuntia. Loput 10 tuntia ovat kertyneet satunnaisista kerroista muita lajeja (esim. sauvakävely). Vastaavat luvut vuonna 2017 olivat pyöräily 126 tuntia, juoksu 89 tuntia, uinti 53 tuntia, hiihto 44 tuntia, voimaharjoittelu 26 tuntia ja ym. lajit 11 tuntia, yhteensä 349 tuntia.

Katselin huvikseni vertailun vuoksi, mitä tein vuonna 2014, joka oli ensimmäinen varsinainen triathlonharrastusvuoteni. Vuonna 2014 pyöräilyä oli vain 61 h. Juoksua on kertynyt 72 h, uintia 59 h ja hiihtoa 25 h (oli todella vähän lunta koko talvena). Lisäksi olen kirjannut erikseen yhdistelmäharjoitukset ja triathlonkisat, joista on kertynyt 37 h. Polar osaa laskea näistäkin jokaisen lajin erikseen lajitilastoihin, joten ihan vertailukelpoista tietoa ei tuolta ajalta ole, koska Polarin kello tuli käyttöön vasta 2015. Erilaista voimaharjoitteluksi luettavaa treeniä (kahvakuula, trx, kuntopiiri yms.) on vuonna 2014 ollut yhteensä 54 tuntia, mutta varsinaista saliharjoittelua ei ollenkaan. Liikuntaan käytetyt tunnit 2014 olivat yhteensä noin 330. Jonkin verran lisäystä treenimäärään on tullut ja harjoittelun sisältökin on muuttunut noista ajoista.