Kun kisa jää välistä

Heinäkuu on jo yli puolivälissä ja kesä sekä kisakausi tuntuu etenevän todella nopeasti. Minulla piti olla tässä välissä ensimmäinen puolimatkan kisa Joroisissa, mutta tosin kävi. Sairastumisen takia se jäikin nyt välistä.

Kaikki näytti hyvältä vielä viikkoa ennen Joroista. Kävin juoksemassa yhden varttimaratonin juoksun Keuruun Yömaratonilla. En juossut sitä ihan maksimitehoilla, vaan rennon reippaasti ja se tuntui todella hyvältä ja helpolta. Tästä juoksusta jäi siis todella hyvä maku ja odotin innolla Joroisten kisaa. Tuntui siltä, että kunto on hyvä juuri oikealla hetkellä. Kisaviikon alussakin kaikki oli vielä hyvin, mutta keskiviikkona alkoi yhtäkkiä nousta kuume. Kun olo ei helpottanut vielä perjantainakaan, oli ihan selvää, että kisa on jätettävä väliin ja mentävä sen sijaan terveyskeskukseen. Sieltä sain onneksi lääkkeet taudin taltuttamiseen, mutta harmilliseen väliin tämä sairastuminen osui. Joskus käy näin.

Finntriathlon Joroinen jäi minulla väliin sairastumisen takia myös vuonna 2014. Silloin harmitti todella paljon, koska kyseessä oli ensimmäinen puolimatkan kisani. Olin silloin kuitenkin ostanut peruutusturvan ja sain siirrettyä osallistumisoikeuden Tahkon kisaan. Se osoittautuikin niin kivaksi kisapaikaksi myös perheen kannustusjoukoille, että lähdin sinne vielä uudestaan seuraavana vuonna.

Tällä kertaa koko perheen osalta viikonloppu oli suunniteltu minun Joroisten kisani ympärille. Meillä oli majoitus varattuna Varkaudessa ja sitä ei voinut enää maksutta perua perjantaina. Lisäksi mies oli löytänyt ostettavaa omiin harrastuksiinsa liittyen sopivasti Varkaudesta, joten päätimme lähteä joka tapauksessa ajelemaan sinne perjantaina. Päivällä vielä toivoin, että illalla ehkä saattaisin jaksaa käydä Joroisissa valmennustiimin tapaamisessa, mutta Varkauteen päästyämme olo oli sen verran huono, että oli pakko vain jäädä lepäämään.

Lauantaina kuume oli poissa ja yhden särkylääkkeen jälkeen päänsärkykin hallinnassa. Niinpä kävimme tutustumassa Varkauden museotarjontaan ja vierailimme ensin Taipaleen kanavalla kanavamuseossa. Iltapäivällä menimme vielä mekaanisen musiikin museoon. Siellä ei ollut yhtään kivaa. Museossa ei ollut mitään vikaa, mutta oma oloni meni aika huonoksi ja jouduin istumaan aina kun vain löysin tuolin. Museossa oli siis opastettu kierros enkä kehdannut kuitenkaan poistua kesken. Kaukana kisakunnosta siis tämä olotila, kun ei jaksanut edes seistä tuntia putkeen pyörtymättä. Myöhäinen lounas Varkauden Rossossa auttoi kuitenkin asiaa.

Syömisen jälkeen haettiin peräkärryn täytteeksi jokin käytetty perämoottori, Mercury-merkkinen (jos tämä on tärkeä tieto) ja matka jatkui. Oloni tosiaan koheni syömisen jälkeen niin paljon, että halusin poiketa matkan varrella vielä katsomassa, kun "kaikki muut" siellä juoksevat ihanassa auringonpaisteessa ja nauttivat kisasta. Olimme joka tapauksessa ajamassa Joroisten ohi kohti Etelä-Savoa.

Oli tosi kiva päästä edes reitin varrelle kannustamaan ja sillä tavalla vähän osallistumaan tapahtumaan. Se, että yksi tämän kisakauden tärkeä kisa jäi välistä harmittaa tietenkin. Eniten sairastumisessa harmittaa kuitenkin itse sairaus ja se, ettei ole normaali hyvä olo. Eniten sitä toivoo, että saisi vain olla taas terve ja liikkua ja jaksaisi tehdä ihan mitä tahansa tavallisia asioita. Loppujen lopuksi kisat ovat vain pieni osa tätä harrastusta. Tärkeä osa, mutta kuitenkin vain se kirsikka kakussa. Parasta on treeni 😍 Se on vähän harmillista, ettei ole nyt kisan jälkeen sitä omaa tulosta puitavaksi, kun some on täynnä muiden hienoja kokemuksia - toki myös epäonnistumisia - ja sitä Joroisten kisatunnelmaa. Ja voi vain arvailla, mikä olisi ollut oma päivän kunto. Kyllä - on tässä tullut analysoitua tarkkaan muiden menoa, varsinkin esimerkiksi niiden, jotka olivat juuri kaksi viikkoa sitten samassa Voimarinteen kisassa mukana. 

Ensi viikko menee vielä levätessä ja sitten onkin enää kaksi viikkoa Turun puolimatkan kisaan. Katsotaan, mitä saadaan aikaan siihen mennessä. Turussa on myös hieno yleisö ja kannustus sekä nopea reitti. Ennätystä hakemaan sinne pitää siis ilman muuta lähteä.

Mikähän siinä sitten on, että Joroisten kisan aikaan pitää sairastaa? Tärkeät kisat minun on kai paras sijoittaa muuhun kuin kesäloma-aikaan eli (lyhyemmät) kesäkuulle ja (pidemmät) elokuulle. Silloin startit ovat aina onnistuneet.

Voimarinteen teräsmieskisat

Edellisestä kisasta on kulunut jo neljä viikkoa, mutta tänään vihdoin pääsin taas starttaamaan. Ilmoittauduin jo hyvissä ajoin keväällä Voimarinteen perusmatkalle (1500-40-10), koska halusin mennä tuttuun kisaan ja tutulle reitille. Silloin voi ainakin jossain määrin vertailla omia suorituksiaan, vaikka ulkoilmaurheilussa kelikin aiheuttaa omat muuttujansa. Kävin ensimmäisen kerran Voimarinteen perusmatkalla jo 2013, jolloin se oli oikeastaan ensimmäinen oikea triathlonkisani. Sitä ennen kävin vain kokeilumielessä Heinolassa pikamatkalla, jossa uinti oli hallissa. Voimarinteen kisa on kivan kokoinen tapahtuma ja hyvin järjestetty, joten siksikin teki mieli mennä sinne pitkästä aikaa. Kaksi kesää on tässä jäänyt väliin.

No nyt kävi kuitenkin niin, että perusmatkan pyöräreittiä oli muutettu aika paljonkin aikaisemmista vuosista. Reitillä oli edelleen mäkiä, mutta nyt myös U-käännöksiä oli kolme sillä 40 km matkalla, joten ei se kovin nopea reitti ollut nytkään. Uinti oli kuitenkin tutussa järvessä ja juoksureitti sama vanha. Lähdin tavoittelemaan selkeästi ennätystä edelliseen kertaan.

Uinti oli tällä kertaa vastapäivään ja kahtena kierroksena kuten ennenkin. Lähtö tapahtui vähän yllättäen enkä ehtinyt kuin varpaat kastella rantaveteen kun torvi jo soi. Vesi oli aluksi kylmää ja ruuhkaa oli jonkin verran. Miehiä oli mukana 33 ja naisia 25 kilpailijaa ja kun kaikki lähtevät yhtäaikaa kauhomaan, pientä hässäkkää siinä on alussa. Sain kuitenkin aika hyvän linjan alusta alkaen. Etusuora tuntui jatkuvan ja jatkuvan eikä ensimmäinen poiju meinannut tulla vastaan sitten millään. Takaisin päin käännöksen jälkeen tuntui jonkin verran allokkoa, joten etsin peesiä. Tulin rantaan muutaman uimarin ryhmässä ja lähdimme rantapusikon kiertämisen jälkeen uudelle kierrokselle. Yritin seurata koko matkan edellä menevää naista ja onnistuinkin aika hyvin. Toinen kierros oli silti hieman ensimmäistä hitaampi. Kellon mukaan uintimatkaa kertyi 1599 m eli vähän meni ehkä pitkäksi, vaikka en mielestäni missään eksynyt ja poijut ohitin ihan vierestä. Aikaa oli kulunut rannassa vajaat 29 min ja se vähän harmitti, mutta tuo hieman pitkä uintimatka selittää ajan. Rannasta oli juostava (tai käveltävä) rinne ylös vaihtopaikalle. Siihen kului noin 2 minuuttia ja vaihto päälle, joten 3.30 kului vaihtoon kaikkiaan.

Pyöräreitti (40,1 km) lähti ensin rinteen alta oikealle ja pienen pätkän jälkeen käännyttiin takaisin, ajettiin Karkun keskustan läpi pientä mutkaista tietä kohti pohjoista ja isolle tielle. Risteyksestä käännös vasemmalle kohti Vammalaa. Tässä oli ainut pitkä ajettava pätkä, jossa oli myös tasaista osuutta. Sivutuulta oli jonkin verran, mutta ehkä hieman sivumyötäistä, koska se ei haitannut ja keskinopeus alkoi nousta. Vihdoin seurava U-käännös takaisin päin. Tässä vaiheessa tuuli taisi sitten olla enemmän vastainen, koska se häiritsi enemmän ja ylämäissä vauhti tuntui tyssäävän kokonaan. Vielä piti koukata sivutielle ja tehdä taas yksi U-käännös, sitten takaisin isolle tielle ja kohti Karkun risteystä, josta pääsi takaisin Voimarinnettä kohti. Nousumetrejä oli Polarin mukaan yhteensä 385m. Vaikka pyöräilyni ei edelleenkään ole vahvaa, ohitin pyörällä kaksi naista. (Vai oliko se vain huono uintipäivä?) Kivaa on se, etten jää enää pyörällä  muiden jalkoihin ollenkaan niin kuin alkuvuosina. Silloin vuonna 2013 pyöräilyaikani cyclocrossilla oli noin 1:33/40 km ja nyt se oli 1:18. Silti paras nainen ajoi 9 minuuttia kovempaa. Olisi tässä siis edelleen kehitettävää. Jostain syystä syke jäi pyöräosuudella vähän matalaksi verrattuna esim. Paalijärven kisaan ja olisin toivonut pari minuuttia nopeampaa pyöräilyä, mutta ei se tällä kertaa onnistunut.

Juoksuosuudella (10,2 km) lähdettiin pururataa alas ja kierrettiin kaksi 5 km lenkkiä vaihtelevalla alustalla. Juoksen pääasiassa lenkit päällystetyllä tiellä, joten pururata, hiekka, polku yms. tuntuvat aina vähän vaikeilta ja hitailta edetä. Tykkään kyllä Voimarinteen juoksureitistä. Se on myös aurinkoisella kelillä osittain suojaisa. Tällekin päivälle tuli lopulta aika lämmin keli, noin 20 astetta, vaikka ennuste pitkin viikkoa näytti muutaman asteen viileämpää.  Ikävin osuus juoksureitillä on se, kun pitää lenkin lopussa jaksaa kivuta takaisin rinteen päälle. Jaksoin juosta kaksi hyvin tasavauhtista kierrosta ja juoksuaika olikin ainut, mikä osui ennalta kaavailemaani vauhtiin. Juoksussakin keskisyke jäi matalammaksi kuin Paalijärvellä. Siellä oli muutaman asteen kuumempi keli, joten ehkä se vaikutti.

Loppuaika oli 2:46:50 ja se on (vain/jopa?) kolme minuuttia nopeampi kuin edellinen Voimarinteen perusmatka (2016). (Silloin ensimmäisellä kerralla vuonna 2013 loppuaika oli 3:05.) Olin kisan jälkeen vähän pettynyt sekä uintiin että pyöräilyyn, mutta kotona kun katselin Polarin dataa ei ehkä ole sittenkään syytä olla. Pyöräilyssä (neutralisoitu) poljinteho oli kuitenkin hieman parempi kuin Paalijärvellä ja uintivauhti vain 2sek/100m hitaampi, jos mittarin mittaamiin matkoihin voi luottaa.

Jännä juttu, mutta joskus sitä vaan osaa olla heti kisan jälkeen tyytyväinen ja toisinaan ei niinkään. Loppujen lopuksi pääasia on se, että sai taas kerran kokeilla, mihin oma kunto riittää ja mitä parhaimman lajin parissa. Oli nimittäin ihan mieletön kannustus taas reitin varrella nimenomaan toisilta kilpailijoilta. Varsinkin naiset tuntuivat tsemppaavan toisiaan. Aikamoisen hienoa! Voimarinteellä oli vielä kisan jälkeen tarjolla rantasaunaa ja lihakeittoa. Näiden kahden perusmatkan harjoituskisan jälkeen hyvillä mielin kohti Joroisten puolimatkaa.