Pikonlinna swimrun ja viikon Ironman-uutiset

Ironman-uutiset 

 Ironman lähetti tällä viikolla päivityksiä tulevista kisoista. Lahden (70.3) puolimatkan kisa näyttää toteutuvan 3.7. Kisaa ei viime kesänä järjestetty ollenkaan ja osallistumisoikeus on minulla siirtynyt tälle vuodelle.  Tällä viikolla julkaistiin Lahden athlete guide. Siellä lukee, että päästäkseen rekisteröitymään kisaan jokaisella kilpailijalla on oltava todistus negatiivisesta koronavirustestistä mukana. Se tuo vähän mutkia matkaan, tai vähintäänkin saattaa jopa tuplata osallistusmiskustannukset, koska testi todistuksineen maksaa helposti 200-300 euroa. Vielä on viikon verran aikaa pohdiskella, lähteäkö kisaan sillä uhalla, että todellakin tuo testitodistus edellytetään kisapaikalla myös suomalaisilta osallistujilta vai siirtääkö kisa edelleen ensi vuoteen.  

Perjantaina tuli sitten huonoja uutisia Ruotsista. Kalmarin Ironman kisaa ei voida järjestää tänäkään vuonna Ruotsin huonon koronatilanteen vuoksi. Kisan saa siirtää suoraan ensi vuoteen tai ottaa vastaan kupongin (voimassa 31.12.2024 asti), jolla voi ostaa myöhemmin lipun Kalmariin. Viime vuonna kisan sai siirtää myös pariin vaihtoehtoiseen samana vuonna pidettävään Ironman-tapahtumaan, mutta nyt ei ole tarjolla sellaista vaihtoehtoa. Viime vuonna jo yritin päästä Kalmariin, mutta sen peruuntuessa vaihdoin Ironman Tallinnaan. Uusi päätös pitäisi nyt tehdä 24.6. mennessä. Jos ottaisi kupongin tuleville vuosille, voisi vielä ilmoittautua esim. Tahkon Ironman-kisaan tälle kesälle.

Pikonlinna swimrun 

Pääsin lauantaina kuitenkin avaamaan kesän kisakauden kokeilumielellä, kun lähdin testaamaan Kangasalan Pikonlinna swimrunia. Kisakeskuksena toimi Vallitun leirikeskus. Matkoja oli tarjolla kaksi: kokeilumatka ja päämatka. Juoksu- ja uintiosuudet vaihtelevat swimrunilla useaan otteeseen vuoron perään. Kokeilumatkalla osuuksien yhteismitat olivat uinti 770 m ja juoksu 5400 m, päämatkalla uinti 2160 m ja juoksu 10 km. Valitsin matkaksi kisan päämatkan ja sain mukaan pariksi toisen Tripuusti-joukkuuen jäsenen Mikan. Parikisa on swimrunin alkuperäisen idean mukainen, vaikkakin kisaan olisi voinut osallistua myös yksilömatkoilla. 

Swimrunissa mennään koko kisan ajan kengät jalassa, myös uidessa siis, ja uidessa saa käyttää käsissä lättäreitä ja pitää pullaria jalkojen välissä. Kisan voi mennä märkkärillä tai ilman, yleensä kaikilla on erityinen swimruniin suunniteltu märkäpuku. Koska minulla ei ole sellaista, menin vanhalla Lidlistä ostamallani lyhytlahkeisella ja -hihaisella muutaman kympin märkkärillä. Se oli ehkä vähän turhan paksu ja liian iso, mutta muuten ihan ok. 

Kisareitti alkoi reilun 2 kilometrin juoksuosuudella polkuja pitkin kohti rantaa. Vaikka sää oli pilvinen ja lämpötila noin 20 astetta, märkäpuvussa juostessa tuli pian tosi kuuma. Odotin heti kovasti, että pääsee uimaan. Ensimmäisellä uintiosuudella kävi heti selväksi, että tuuli tekisi uintiosuuksista haastavia, sillä järven selältä tuli melkoinen aallokko, joka vaikeutti paitsi näkyvyyttä myös uintirytmin löytymistä. Ei siinä auttanut kuin yrittää pyrkiä kohti Santasaarta. Uintimatkaa oli aluksi 660 m. Lopulta saari tuli vastaan ja rantaankin päästiin, vaikka liukkaat rantakivet ja aallokossa uinnin jälkeinen huippaus vähän vaikeuttivat rantautumista. 

Santasaari piti kiertää ensin kokonaan ja sitten vielä juosta uutta kierrosta noin 1/3 ennen kuin sai taas lähteä viilentävälle uinnille. Juoksumatkaa kertyi tässä välissä pisin osuus eli reilut 3 km. Nousuja ei saarella onneksi ollut, mutta polku oli paikoitellen hieman hidaskulkuista kokemattomalle polkujuoksijalle. 

Uinti seuraavaan saareen, Pikonlinnaan, oli noin 500 m. Alku sujui ihan mukavasti, mutta pian aallot alkoivat keinuttaa ihan kunnolla ja tuntuivat välillä kääntävän melkein ympäri. Kyse ei siis ollut mistään pienestä terävästä aallokosta, vaan tällä kertaa oli ihan isoja keinuttavia aaltoja sivusta päin, joiden seassa ei auttanut kuin liu'uttaa pitkiä vetoja ja tunnustella, missä kohtaa käsiveto osuisi sopivasti veteen. Menomatkalla Pikonlinnaan aallokko oli kuitenkin jonkin verran myötäinen, joten matka sujui ihan mukavasti. Meillä ei ollut köyttä mukana, sellaistakin parit saavat kisassa käyttää, vaan menimme omaa uintia ja juoksua molemmat. 

Pikonlinnassa oli luvassa jokin pieni yllätys, joka oli tällä kertaa...kettukarkki. Sepä maistuikin yllättävän hyvältä! Tällä saarella juostiin vai pieni koukkaus kallion päälle ja alas. Oli luvattu hienot maisemat, mutta en ehtinyt niitä katsella, koska piti vain katsoa eteensä. Sitten lähdettiin uimaan takaisin Santasaareen. Paluumatkalla aallokko löi enemmän vasten ja oli vielä vaikeampi uida kuin aikaisemmilla uintiosuuksilla. Tuntui, ettei matka etene ollenkaan, mutta tulihan se ranta vihdoin vastaan. Aikaa paluu-uintimatkaan kului 2,5 minuuttia kauemmin kuin menomatkaan. 

Santasaaressa juostiin sitten jälleen saaren toiselle puolelle lähtöpisteeseen vajaa 2 km, jonka jälkeen oli edessä vielä viimeinen uintiosuus. Sen loppuosa oli sentään suojaisa pätkä ja ensimmäistä kertaa pääsi uimaan hetken matkaa ihan omalla hyvällä rytmillä. Vielä oli edessä viimeinen juoksupätkä takaisin kisakeskukseen. Se olikin monipuolista alustaa. Ensin lähdettiin nousemaan polkua pitkin, välillä mentiin metsäautotietä ja välillä rämmittiin kosteikossa niin, että kengät meinasivat jäädä matkan varrelle. Lopulta juostiin vielä sähkölinjaa seuraillen kohti viimeistä nousua ja lopulta alamäkeä maaliin. Olihan seikkailu! 

Kisan jälkeen rantasaunan löylyt tekivät hyvää ja vielä oli pastaakin tarjolla ennen kotiin lähtöä. Oikein kiva kisapaketti kokonaisuudessaan. 

Kisakauden kynnyksellä

 Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo puoli vuotta. Talvi Vierumäen leirin jälkeen sujui tuttuun tapaan pyöräblokkipainotteisesti. Kuuden viikon pyöräblokkeja tuli talven mittaan yhteensä kolme: ensimmäinen marras-joulukuussa, toinen tammi-helmikuussa ja kolmas maalis-huhtikuussa. Nämä sisälsivät aina 2-3 tehopyöräiliyä/viikko. Jotkut treenit olivat niin pahoja, ettei vaan pystynyt pysymään tavoitetehoissa. Blokkien välissä oli aina pari viikkoa kevyempää treeniä tai hiihtolomailua Lapissa yms. 

24h-hiidossa oli rapsakka pakkasyö

 Pitkät pk-lenkit sai kivasti tehtyä suksilla aina huhtikuulle saakka, sillä lunta riitti tänä talvena. Hiihtoladuilla oli välillä paljonkin muita ulkoilijoita. Osallistuin muun muassa 24 h-hiihtotapahtumaan, jossa oma osuuteni oli kaksi tuntia iltahiihtoa. Kävin möys Keuruu-Multia laturetkellä maaliskuun alussa, mutta sille päivälle sattui sellainen tuuli ja tuisku, että latu oli varsinkin peltoaukeilla hukassa, joten luovutin ja käännyin kotia kohtia noin 5 km ennen Multian kääntöpaikkaa. Olin toisaalta juuri koko edeltävän viikon hiihdellyt Saariselällä, joten hiihto tuntui muutenkin sille viikolle jo riittävän. Viimeisen kerran hiihtelin 11. huhtikuuta. 

 Osallistuin kevättalvella myös muutamaan Staminan Winter virtual cup -osakilpailuun Tripuusti-joukkueessa. Yhtenä lajina siinäkin oli hiihto (Touruvuoren 5 km: aika 19:11) sekä uutena lajikokeiluna 1000 m sisäsoutu (aika 3:54). Varsinkin soutu aiheutti jonkinlaisia reaktioita keuhkoputkissa, koska yskitti aika paljon tuollaisen lyhyen maksimivedon jälkeen, mutta ei siellä Touruvuoren mäissäkään ihan helpolla päässyt.

Juoksua oli talvikaudella vain kerran viikossa, mutta uimaan pääsin kotihallissa ihan koko talven kaksi kertaa viikossa, mikä olikin aika poikkeuksellista koronan sulkiessa lähes kaikki hallit ympäri maan. Jos tuijottaa vain FTP-testiä, pyöräkunto tuntui junnaavan paikallaan samoissa missä se on ollut jo pari vuotta, kunnes kolmannen pyöräblokin jälkeen vihdoin sain nostettua testituloksen omaan uuteen ennätyslukemaan. Vaikkei harjoittelua tuon testin takia tehdäkään, onhan se palkitsevaa huomata, että tehotreeneistä on jotain tarttunut matkaan. Lisäksi siitä saa tietenkin uudet kovemmat tavoitetehot seuraaviin treeneihin ja ksioihin.

Aprillipäivänä oli vielä järvi jäässä, mutta maantie sula.

 

Pyöräblokkien ja hiihtokauden päätyttyä on ollut aika siirtyä etsimään juoksuvauhtia ja totuttelemaan maantiellä pyöräilyyn. Juoksuharjoituksissa olen koko treenikauden pyrkinyt pikkuhiljaa nostamaan peruslenkkien perusvauhtia viime kesästä. Muutaman kerran olen nyt käynyt urheilukentällä tekemässä juoksuvetoja ja pyörälläkin pääsin vähän kokeilemaan puolimatkan kisatehojen etsimistä viime viikonloppuna.  Vesi on vielä niin kylmää, että avoveteen en ole pitänyt kiirettä. Kohta sitäkin pitäisi käydä kokeilemassa.

Ensimmäisen kisa odottaa kalenterissa vasta heinäkuun alussa, jolloin toivottavasti päästään vihdoin Lahden IM 70.3-matkalle. Olin siellä viimeksi kolme vuotta sitten ja nyt olisi kauan odotettu uuden kokeilun paikka sillä reitillä. Vuonna 2018 kisa ei mennyt ihan putkeen. Silloin ajelin kisapaikalle hakemaan numerolaput yms. suoraan töistä tehtyäni töissä "koko maailman valmiiksi" ennen kesälomia, kävin nukkumassa majapaikassa 80 km päässä yön, söin liian vähän lounasta ja otin liian vähän evästä kispaikalle mukaan. Kisaan lähtiessä oli sitten jo valmiiksi nälkä. Uinti meni pieleen, kun eksyin paluumatkalla jonnekin matalikolle, jossa sai uida käsipohjaa ja rannalla nähtyäni uintiajan kellossa menetin parhaan kisatunnelman. Pyöräosuudella meni hirvittävän kauan aikaa ja juoksukin notkahti jossain puolivälin jälkeen. Nyt olisi tarkoitus tehdä kaikki vähän paremmin kuin viimeksi. Kisaan on enää muutama viikko aikaa eli kisakuntoa aletaan kaivella esiin tulevian viikkoina.

Vieläkö on leirielämää?

 Minulle on jo muodostunut perinteeksi piristää synkkää syyskautta viikonloppuleirillä. Nyt niitä tuli kaksikin tälle syksylle, sillä kävin ensin lokakuussa Staminan uintitekniikkaleirillä Piispalassa ja nyt kuukautta myöhemmin vielä Triathlonliiton AG-tiimin leirillä Vierumäellä. Mikäpäs sen mukavampaa kuin ottaa välillä pieni irtiotto viikonlopun ajaksi ja keskittyä vain tekemään, mitä käsketään ja syömään siinä välissä. Molemmilla leireillä kyllä osallistujia oli selkeästi tavanomaista vähemmän. 

Piispalan maisemia

Uintileirillä keskityttiin siis täysin vapaauinnin tekniikkaan. Ensimmäistä kertaa osallistuin tällaiselle uintitekniikkaan keskittyvälle leirille. Viikonlopulle kertyi viisi uintikertaa, noin 90 min per uinti. Siinä ajassa ehdittiin käydä osa-alueittain läpi kaikki olennainen hyvästä uintiasennosta, käsivetoa tukevista potkuista ja käsivedon eri vaiheista. Oli oikein mielenkiintoista keskittyä yksi viikonloppu pelkästään tähän ja pari oivallusta sain oman uinnin parantamiseksi. Niiden työstäminen vaatinee vielä pitkän pitkän aikaa, jotta asioita saa parannettua, varsinkin kovempi vauhtiseen uintiin.

Vierumäellä ohjelmassa oli tutumpaan tapaan kaikkia triathlonlajeja. Perjantaina aloitettiin noin 90 min pyörä-juoksuyhdistelmällä. Treeni oli herättelevä eikä liian kova, jotta lauantaina jaksettaisiin hyvin leirin tehotreenit. Olin itse kaksi viikkoa aikaisemmin flunssassa ja se vielä tuntui. Perjantain treeni antoi kuitenkin toivoa siitä, että saattaisin selvitä ihan kunnialla tämän viikonlopun. Hallin kuiva ilma ei tosin tuntunut kovin hyvältä hengittää.

Lauantain aamulla lähdettiin tekemään tehokasta uintitreeniä. Aluksi vähän verryteltiin ja kertailtiin tekniikkaa, uitiin mm. vähän räpylöillä. Pääsarjaa ennen tehtiin vielä vähän herättäeleviä satasen vetoja: 6x100m joka toinen reipas ja joka toinen kevyt. Lähdin liian lujaa (koska kaikki muutkin uivat kovaa). Olisi pitänyt muistaa ihan rennosti mennä omaa reipasta eikä välittää, missä muut menevät. Ympärillä uivat olivat kuitenkin kaikki jo varsin edistyneitä triathlonisteja, joten koko viikonlopun meno oli sen mukaista. Pääsarjana uitiin 3x 6x50m kovaa lyhyillä palautuksilla. Tai jos olisi uinut kovaa, olisi saanut ihan kelpo palautuksenkin, mutta minulta ei kovaa uiminen nyt onnistunut. Ehkä joka sarjan kaksi ensimmäistä vetoa meni ihan rennon reippaasti, mutta sitten hapotti jo niin pahasti, että vauhti hyytyi ja hyytyi. On oikeinkin kivaa uida kovia vetoja silloin, kun kaikki on kunnossa, mutta jos ei ole oikein kunnossa, ei siitä mitään tule. Ei se mikään yllätys ollut, ettei tehoja vielä löytynyt, koska koko syksy on täysmatkan jälkeen ollut enimmäkseen pk-tehoisia treenejä ja sitten vielä flunssa tuli sotkemaan kuvioita. 

Lounaan jälkeen mentiin taas urheiluhallille. Siellä oli pieni juoksuverryttely ja sen jälkeen erilaista mukavaa hyppelyä.

Illansuussa oli vuorossa leirin kovin juttu eli 2,5 h pyörä-juoksuyhdistelmä, jossa ei tehoja säästelty. Hallille oli ilmestynyt myös Mikko Peltsi Peltola, jota ei tarvinnut kahta kertaa käskeä liittymään meidän joukkoomme treenaamaan. Peltsi mainitsee Instagramissa, että päätyi vahingossa "lähes ammattilaisten" joukkoon treenaamaan. Onneksi olin itse turvallisesti takarivissä hikoilemassa. Pyörällä ajettiin tehopätkiä 7min+5min+3min+1min, 3 min palautuksilla, aina vähän kovemmilla tehoilla ja tämä toistettiin kaksi kertaa ennen kuin "pääsi" juoksemaan. 

Eka setti meni vielä ihan ok, mutta toinen oli jo paha ja sen jälkeen juoksu oli vielä pahempi. Juoksin 3x400m vetoja VK:lla Meinasi oikeasti itku päästä juoksun jälkeen ja ajattelin, että olisi varmaan paras lähteä vain kotiin. Happi ei vaan kulkenut yhtään, joten juoksukaan ei kulkenut yhtään. No ei siinä auttanut kuin ryhdistäytyä, ottaa vähän energiageeliä ja jatkaa hommaa taas pyörän päällä. Vielä yksi setti vetoja 5+3+1) pienillä lisämausteilla ja sitten perään jälleen juoksuvetoja. Juoksin 4x 400m. Kolme vetoja olisi riittänyt, mutta otti vaan niin paljon päähän se, ettei yhtään mikään kulkenut, että juoksin vielä yhden lisää. Sitä paitsi kovemmat juoksijat olivat myös vielä juoksemassa omia pitempiä vetojaan. Pienet loppupyörittelyt enää ja tämäkin treeni oli ohi. Yöllä ei kovin hyvin nukuttanut.

Aamulla päästiin toisen kerran uimaan eikä siellä altaassa tällä kertaa tarvinnut onneksi enää jaksaa kuin kevyttä sarjaa käsivetoja, potkuja ja uintia vuoron perään. Lopuksi otettiin pieni viestikisa ja sukeltelua. Jaksoin sentään vielä sukeltaa 25 m ilman ongelmia. Vielä ennen leirin päättävää lounasta ehdittiin tehdä liikkuvuusharjoituksia yläkropalle.

Sunnuntaina happi tuntui jo kulkevan vähän paremmin, joten hyvä tästä loppuvuodesta vielä tulee. Nyt vain mennään reippailla tehoilla pyöräblokkia eteenpäin kotona seuraavat viikot ennen kuin jouluksi sitten taas vähän kevenee.   

Ironman Tallinn 2020

 

Torstai 3.9.

Tarkoitus oli lähteä Kalmarin Ironmanille jo elokuussa, mutta se tapahtuma peruuntui kesäkuussa. Ironman tarjosi vaihtomahdollisuutta Tallinnan kisaan. Pienen harkinnan jälkeen päätin katsoa tämän kortin ja toivoin, että Tallinnan kisa tosiaan toteutuisi. Aika jännäksi meni, kun samalle päivälle suunniteltu Lahden puolimatka peruttiin vain muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa. Tallinnassa kuitenkin järjestelyjä jatkettiin kovaa vauhtia ja kehiteltiin keinoja koronatartuntariskin vähentämiseksi.

Lähdin Tallinnaan torstaina 13.30 lautalla pelkän pyörän kanssa ja jätin auton Helsingin satamaan. Pyörän kanssa laivaan meno sujui mukavasti samaa matkaa neljän muun triathlonistin kanssa. Meidät ohjattiin laivan ala-autokannelle ihan viimeisten ajoneuvojen joukossa yhdessä moottoripyörien kanssa. Laivalla kehotettiin pitämään 2 metrin turvavälit ja liikkumaan korkeintaan kahden hengen porukoissa. Etsin itselleni istumapaikan, hain lounasta ja istuin syömään enkä liikahtanut muuta kuin vessaan. Tallinnan satamassa pääsimme pyörien kanssa ulos nopeasti ja siitä vaan polkemaan kohti Viru hotellia.  

 Matkavarustus: pyörä ja yksi iso reppu, joka säilöi sisäänsä kaiken olennaisen, mutta ei mitään turhaa.

Ironman Estonia ilmoitti perjantaina viikkoa ennen kisaa, että täysmatkan kisaajien ilmoittutuminen kisakeskuksessa olisi keskiviikkona. Tämä oli täysi yllätys, sillä nettisivujen mukaan sen piti olla mahdollista ke-pe pitkin päivää. Nyt kuitenkin oli tosiaan laitettu kaikille kisaajille tietyt kellonajat ja kaikki keskiviikolle, jotta vältettäisiin ruuhkia. Torstaille oli aikataulutettu puolimatkan kisaajien slotit. Sain kahden sähköpostin lähettämisen ja selittämisen jälkeen siirrettyä ilmoittautumisaikani torstai-iltaan. Ehdin käydä hotellilla majoittumassa ja syömässä ennen kuin oli aika lähteä hakemaan numerolaput, reput yms. kisakeskuksesta Noblessnerista. Ennen kuin omaa kisapakettiaan pääsi hakemaan, piti läpäistä kuumemittauspiste, laittaa käsidesiä ja maski naamalle. Pasta partya ei tällä kertaa pidetty lainkaan, vaan korvaavat eväät oli pakattu valmiiksi annoksiksi mukaan otettavaksi. Tällä reissulla sai myös kisarannekkeen, jossa oleva QR-koodi oli tärkeä kaikki jatkotoimia varten.

Kisakeskus oli melko karu näky. Tuolta rakennuksen sisuksesta kuitenkin löytyi todella info-piste, ilmoittautumispaikka ja myös expo-alue. Tunnelma oli kaukana normaalista Ironman-meinigistä. Vaimea musiikki soi kisakeskuksessa ja siellä oli meneillään myös oheisjuoksutapahtuma, mutta ihmisiä ei paljon näkynyt. Enpä itsekään jäänyt sinne turhaan pyörimään, vaan kävelin takaisin hotellille nukkumaan.

        Perjantai 4.9.

Perjantaina aamulla ei olisi oikeastaan huvittanut ollenkaan nousta sängystä ja alkaa suunnitella päivän ohjelmaa eli kamojen roudaamista vaihtoalueille. Edellisen päivän matkustaminen painoi vielä. Aamupalan jälkeen laittelin pyörä- ja juoksukamat omiin pusseihinsa ja lähdin sitten lopulta pyöräilemään kohti Noblessneria, jossa olin turhan ajoissa. Siellä oltiin tarkkana, että jokainen nousi oikeaan aikaan bussiin. QR-koodi skannattiin ja tarkistettiin näin, että kukin oli oikeaan aikaan paikalla. Nyt ensin piti siis odotella jonossa bussivuoroa. Bussi kuskasi meidät T1:een Harku-järven rannalle. Siellä taas vähän jonotettiin teltalla ja kaikilta mitattiin jälleen ruumiinlämpö, jaettiin maskit ja otettiin käsidesit. Tämän operaation jälkeen pääsi taas QR-koodin skannaukseen, jonka näyttäessä vihreää, pääsi seuraavaan vaiheeseen. 

Seuraavaksi tarkistettiin, että mukana olivat pyörä, kisanumero, sininen bike gear bag ja kypärä. Sitten pääsi vihdoin vaihtoalueelle. Oma paikka löytyi ja jätin sinne pyörän ja pussukan maahan odottamaan lauantaita.  

Sitten oli aika kävellä taas bussipysäkille. Onnistuneen QR-koodin skannauksen jälkeen pääsin melko pian paluukuljetukseen. Nämäkin oli aikataulutettu, mutta ei näyttänyt olevan ihan niin tarkaa tässä vaiheessa, menikö juuri oikeaan bussiin. Kuljetus vei takaisin Noblessneriin, jonne jätin seuraavaksi juoksukamat T2:een. Huh, pakolliset hommat hoidettu ja takaisin hotellille. Koko touhuun kului neljä tuntia ja nälkäkin oli taas. Söin edellispäivänä saadun pastapurnukan hotellilla ja menin päiväunille. Illalla tapasin uuden pastatankkauksen merkeissä paikalla olevat muut Tribase-tiimiläiset. Illalla kävin vielä huvikseni kokeilemassa Bolt-sähköpotkulautaa. Sitten odottelin viestiä Ironman Estonialta, jotta saisin tietää aamun bussiaikataulut. Niitä ei vain kuulunut, joten menin nukkumaan. Vilkaisin vielä hetken sängyssä pyörittyäni puhelinta ja klo 21 jälkeen sähköpostiin olikin vihdoin kilahtanut varmistus siitä, että bussikuljetus olisi aamulla klo 6.10. Olin joka tapauksessa niillä main suunnitellut olevani paikalla.

Lauantai 5.9. Kisapäivä!

Aamulla kello herätti 4.15. Olin jopa nukkunut kohtuullisen hyvin noin kuusi tuntia. Viru hotellilla oli kisaajia varten tarjolla varhainen aamupala ja ehdin hyvin käydä syömässä. Loput tavarat laitoin märkkärikassiin ja lähdin kohti Noblessneria jälleen kerran. Ei sattunut yhtään Bolt-lautaa matkan varrelle, joten kävelin koko matkan hiljakseen. Olin pysäkillä pari minuuttia vaille kuusi ja kas, nyt QR-koodini antoi heti vihreän valon ja pääsinkin saman tien klo 6 lähtevään bussiin. Perillä Harku-järvellä oli muutama muukin jonottamassa vaihtoalueelle tekemään viime hetken tsekkaukset pyörälle ym. Tässä vaiheessa ihmislaumojen välttely kävi vaikeaksi. Ilmeisesti porukkaa oli tullut paikalla muulloin kuin annettuun slottiin (yllätys!). Kun jono eteni kovin hitaasti ja oma slottini oli mennyt, kävin kysymässä, saisinko jo mennä alueelle. Sain luvan edetä (skannauksen kautta tietenkin). En tehnyt muuta kuin kokeilin, että renkaissa oli edelleen ilmaa, laitoin juomapullot ym. eväät pyörän kyytiin ja menin vessajonoon. Se oli niin pitkä, että bajamakäynnin jälkeen olikin jo vähän kiire siirtyä uinnin lähtöpaikkaan. Se oli vielä muutaman minuutin kävelymatkan päässä pyörän luota. Puin lähtöpaikalla märkkärin päälle, etsin rekan, johon omat vaihtovaatteet jätettiin ja siirryin saman tien jonottamaan uintistarttiin. Siellä oltiin taas ihan normaalisti laumassa kuin missä tahansa kisassa. Ei ihan toiminut enää kisa-aamuna tämä ryhmiin jako. Pääsin lopulta uimaan 10 minuuttia myöhemmin kuin oli aikataulutettu eli lähdin vähän liian perältä liikkeelle.

Uinti 

Uinti lähti liikkeelle mukavan rennosti. Ohittelin porukkaa tasaiseen tahtiin ja näkyvyys oli hyvä. Muutaman käännöksen jälkeen olin sitten jo aika pihalla, missä kohtaa reittiä ollaan menossa ja uinti puolsi koko ajan vähän oikealle (vai oliko se tuuli joka vei). Piti kovasti keskittyä pysymään reitillä ja silti kiersin pari ohjuripoijua "väärältä" puolelta. Ne saa ohittaa mistä vain, mutta optimaalisin olisi kai pysyä linjassa. Lasit olivat huurtuneet ja jouduin kastelemaan niitä muutaman kerran, jotta näin suunnistaa. Uintirytmi oli aika pahasti kadoksissa. Uintireitti oli vähän sokkeloinen ja käännökset olivat aina eri kulmissa, ei siis mitään suoraviivaista suorakulmakäännöstä missään kohtaa, vaan aina piti osata viistosti suunnistaa kohti seuraavaa poijua. Viimeisellä pitkällä suoralla oli yhtäkkiä vastassa aivan järkyttävä aallokko. Rytmi katosi siinä lopullisesti ja toivoin vain selviäväni sieltä pois jotenkin. En niellyt vettä, mutta hidasta se uinti oli tuossa kohtaa. Viimein tuli taas käännös ja yllättäen se olikin jo loppusuora. Olin varma, että olin uinut vasta vajaan tunnin, mutta aika olikin mennyt kuin siivillä. Oikeasti oli mennyt jo niinkin kauan kuin 1 h 19 min, alakanttiin siis, mutta keli oli mitä oli eikä muutenkaan ihan ollut vielä kisatunnelmaa.

Pyöräily  

Pyöräosuus lähti vastaiseen tuuleen, mutta ei se aamulla vielä paha ollut. Lähdin mielestäni maltilla liikkeelle, mutta tehot olivat ehkä vähän yläkanttiin. Katselin, että niitä ei saa ainakaan nostaa yhtään, jotta jaksaa loppuun asti. Meno tasoittui tietysti pikkuhiljaa matkan edetessä. 

"Stop dreaming - start cycling" luki jossain reitin varrella. Uusi pyörä tuntui hyvältä eikä vasen käsi alkanut nyt puutua yhtään kuten oli usein tapahtunut kisaviikon alla. Pyörä oli myös todella vakaa koko ajan, vaikka ajettiin paljon myös sivutuulessa. Ensimmäisen kierroksen lopussa piti käydä koukkaamassa lähellä Tallinnaa ja kisakeskusta. Sinne mennessä olisi ollut kivaa myötäistä tuulta, mutta kun reitille oli laitettu pyörätiellä ja puistossa pujottelua, välillä huonoakin pintaa, tämä osuus oli hidas. Otin vielä kaikki kurvit varman päälle. Vuoden 2018 pyöräreittiin verrattuna tämä oli siis muutettu selvästi hitaampaan suuntaan. Silloin sai ajella enimmäkseen selkeää maantiepätkää ja vain ihan lopuksi tultiin vanhaan kaupunkiin vaihtoon. Toisen kierroksen alkaessa tuuli oli selkeästi yltynyt ja matkakin alkoi painaa. Sieltä ne tehot ja keskinopeus alkoivat tippua ihan väkisin. Yritin jaksaa keskittyä ajamiseen ala-asennossa, mutta koko homma alkoi jo puuduttaa. Jossain 110 km jälkeen alkoi henkisesti helpottaa, kun matka oli jo niin selkeästi yli puolivälin. Vihdoin alkoi taas myötätuuliosuus, josta sai edes jonkin aikaa nauttia ennen kuin lopuksi piti taas pujotella. Toinen kerta loppupujottelua sujui kyllä jo ensimmäistä paremmin, kun kurvit ja monttupaikat olivat jo tuttuja. Tavoitteena oli ollut ajaa alle 6 tunnin aika, mutta pari minuuttia se meni yli. Noin 8 minuutin parannus kuitenkin edelliseen kertaan ja silloin oli helpompi keli ja nopeampi reitti.

Juoksu

Otin vaihdon rauhallisesti ja söin vähän Snickersiä, jota oli vielä jäänyt pyöräosuudelta. Sitten lähdin juoksemaan ja sehän tuntui heti mukavalta. Vihdoin pääsin oikeasti Ironman-tunnelmaan. Oli ihan huippua huomata, miten mukavalta tuntui juosta, vaikka pyöräily oli alkanut väsyttää. Juoksuosuus on paras myös siksi, että siinä näkee kivasti muita kisaajia koko ajan, kun juostaan edestakaista reittiä ja monessa kohdassa tullaan vastakkain. Pyöräosuudella ei onneksi satanut yhtään, mutta sade alkoi jossain kohtaa juoksussa. Välillä vettä tuli ihan kaatamalla ja tielle kerääntyi vettä kunnon lammikoiksi. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella alkoi ensimmäinen  vaikeampi vaihe. Juoksu alkoi jo tuntua jaloissa. Mietin, että tuntuiko se viimeksikin tältä jo näin pian. Muistaakseni vasta paljon myöhemmin alkoi painaa, mutta ehkä vain muistin väärin. 

Toinen kierros meni suunnilleen samaan vauhtia kuin ensimmäinen. Sen loppupuolella alkoi epäilyttää, miten mahtaisin jaksaa kolmannen kierroksen. Olin jo kävellyt suosiolla ylämäissä tässä vaiheessa. Join joka juomapisteellä jotain: vettä, colaa ja urheilujuomaa vuorotellen. Välillä vatsa tuli kipeäksi ja silloin vaihdoin pelkkään veteen.

Toiset kaksi kierrosta tuntuivat aika kovalta urakalta ennakkoon ajatellen. Muistin, miten olin alkanut hyytyä viimeksi noin 25 km jälkeen ja vähän pelkäsin, että nytkin kävisi niin. Sitten vakuutin itselleni, että ei niin tarvitse käydä. Mietin, että nyt on nimenomaan keväästä alkaen haettu juoksukestävyyttä pitkillä lenkeillä ja sen on nyt pakko auttaa. Ja auttoihan se. Ei tullutkaan hyytymistä, vaan oikeastaan olo piristyi. Vauhti kyllä hidastui pikkuhiljaa sitä mukaa, kun jalkoihin alkoi sattua, mutta ei se vauhti kovin pahasti tippunut ja tärkeintä oli, että sain pään sisälle oikeanlaisen olotilan. Päätin myös könytä ylämäet edes jotenkuten hölkötellen, koska oikeastaan kävely tuntui vaikeammalta kuin pieni hölkkä.   Kolmannella kierroksella jaloissa alkoi tuntui krampin uhkaa sekä reisissä että pohkeissa. Suolaa ei ollut missään saatavilla, joten kokeilin lihalientä, jota oli tarjolla. Se auttoi jalkoihin, mutta tuli vähän huono olo. Onneksi se meni ohi aika pian.

Vielä viimeinen kierros olisi jaksettava. Mukulakiviosuudet olivat tässä vaiheessa pahoja. Mietin siellä kipeillä jaloilla varovasti hölkötellessä, miksi pitää laittaa urheilijat sellaiselle alustalle. On toki ajatuksena ihan kiva, että saa juosta kauniissa Tallinnan vanhassa kaupungissa, mutta eihän siellä kukaan kisaajista maisemia katsele. Hyvä jos jaksaa katsoa jonnekin eteen päin eikä vain omia jalkojaan. Voi olla, että kannustusjoukoille sellainen ympäristö on miellyttävä, mutta eipä siellä vesisateessa paljon ketään näkynyt. Voisiko vaan laittaa reitit kulkemaan mukavia puistoteitä? No, selvisin sieltäkin vielä viimeisen kerran. Hoin itselleni matkalla moneen kertaan, että pidä hyvä juoksuasento ja rento askel, sillä se vauhti pysyy siedettävänä. Välillä helpoilla pätkillä sainkin vielä viimeiselläkin kierroksella hyvän rytmin päälle tai ainakin tuntui siltä. Välillä mietin sitäkin, enkö osaa sietää kipua ja antaa vain mennä vähän kovempaa, vaikka sattuu. Oli miten oli, maali tuli lopulta vastaan ja sain puristettua juoksun sellaiseen aikaan (4:26), että loppuaika oli 11.57. 

 

Vielä kerran käsidesin kautta maskin hakuun ja sisälle telttaan, josta jokainen sai mukaansa pussin. Sen sisältä löytyi Finisher- mitali ja -paita. Teltasta sai myös valmiiksi pakattua ruokaa, jota yritin hetken syödä, mutta palelin niin, että oli pakko vain mennä bajamajaan vaihtamaan kuivat vaatteet ja lähteä mahdollisimman pian hotellille lämpimään suihkuun. 

Kaikissa koronakäänteissään epävarman kevät- ja kesäkauden jälkeen sain aikaan reilun puolen tunnin parannuksen edelliseen täysmatkaan ja päivän keli huomioon ottaen kisa oli kokonaisuudessaan oikeinkin onnistunut.  

Kisarapsaa: Kangasalatriathlon puolimatka

Kesän toinen kisastartti oli Kangasalan puolimatka (1900m-90km-21km). Keli oli tällä kertaa helteinen ja se teki kisapäivästä raskaan. Pullot vaan täyteen ja kohti Kangasalaa. Kisakeskus oli niin lähellä kotia, että lähdin sinne vasta kisapäivän aamulla ajelemaan. Kuumasta kelista huolimatta ajattelin lähteä tavoittelemaan puolimatkan ennätystä ja sellaista 5.30 alitusta.

Saavuin perille sen verran myöhään, vain reilu tunti ennen starttia, että melkein meinasi tulla kiire saada kaikki valmistautumiskuviot hoidettua. (En ehtinyt edes ottaa yhtään valokuvaa.) Kaksi tiimiläistä sattui olemaan vieressä pyörää ja muuta asettelemassa paikoilleen, joten vähän tunnelmiakin ehdittiin vaihtaa siinä samalla. Vielä piti käydä ilmoittautumassa ja hakemassa kisapaketti. Banaanikin unohtui autoon ja lähdin sitä hakemaan, mutta tulipa siinä samalla pieni juoksuverryttely tehtyä. Sitten oli kiskottava jo äkkiä märkkäriä päälle ja mentävä bajamajajonoon kuuntelemaan kisainfoa. Infon jälkeen kohti rantaa. Ehdin käydä vähän vedessä totemassa, että se on mukavan viileää, mutta auringonpaiste tulee aiheuttamaan suunnitusongelmia. Rannalle päin palatessa tuskin näkisi, mihin pitää uida. 

Uinti lähti klo 10 rollin starttina aina neljä uimaria kerrallaan. Se sujuikin mukavasti eikä tullut alkuryysistä ollenkaan. Sain uida menomatkan järvelle päin aikalailla itsekseni omassa rauhassa ja omalla rytmillä. Uinti tuntui hyvältä. Kääntäpoijulta rantaa kohti kävi juuri niin kuin arvelin ja näkyvyys oli todella huono. Isot poijut oli sijoitettu menomatkalle ja paluumatkalla oli vasemmalla puolella pienempiä merkkipallukoita ja kanistereita, joita en käytännössä nähnyt ollenkaan. Osasyynä varmaan se, että otan happea oikealta puolelta ja merkit olivat vasemmalla. (Kyllä joo, talvella aina mietin uimahallissa uidessa, että pitäisi opetella kunnolla vasemmalta hapenotto ja välillä sitä oikein treenaankin, mutta ei se ole vieläkään tarpeeksi sujuvaa.) Onneksi kääntöpoijulta lähdettäessä olin osunut johonkin isompaan lössiin. Päätin siis vain seurata muita ja luottaa siihen, että porukka ui oikeaan suuntaan. Rantaan asti menin tällä taktiikalla. Ainoa mitä näin, oli rannan tuntumassa ollut iso poiju, jonka jälkeen piti kääntyä jo jyrkästi kohti rantaa. Jotain oranssia siellä näkyi välillä laiturin pielessä ja onnekseni totesin, että porukassa uitiin hyvään suuntaan.  Uintiaika oli jotain 35-36 min välillä eli kaikki meni suunnitelmien mukaan tähän saakka. Mittari näyttää uintimatkaksi 1969 m.

Pyörä matkaan telineestä ja tien päälle nauttimaan kesäpäivästä. 

Pyöräreitti (noin 88 km) kulki kahtena kierroksena aluksi vähän pienempää kylätietä ja sitten isompaa tietä Sahalahteen. Meno tuntui aluksi hyvältä. No, ehkä lähdin sitten vähän keulimaan. Jossain 20 km kohdalla jouduin toteamaan, että nyt alkaa jo reisissä tuntua sen verran, että pakko hieman hidastaa. Matka jatkui autojen seassa, välillä niitä oli paljonkin siellä puikkelehtimassa kisaajien seassa. Meitäkin oli aika paljon, noin 200 starttasi tälle matkalle. Tässä varmaan näkyi se, että tänä kesänä ei kovin montaa puolimatkan kisaa Suomessa ole ollut tarjolla. Kisasta muodostuikin varsin kovatasoinen. 

Valitettavasti oma meno alkoi hyytyä koko ajan paehemmin. Paljon sitä porukkaa menikin minusta ohi. Näkyy sykekäyrästäkin, että loppu on ollut jo aika vaikeaa. Syke, tehot ja vauhti tippuivat kaikki koko ajan. Ehkä liian kova alku ja kuuma keli yhdessä olivat syynä tai sitten ei ollut muutenkaan parhaat pyöräjalat tällä kertaa. Geeliä otin säännöllisesti matkan varrella, joten ei se ainakaan energiasta olisi pitänyt olla kiinni. Selvisin kuitenkin selvästi alle kolmen tunnin (2.51) tästäkin osuudesta. Edelleen olin ihan aikataulussa tavoiteaikaa ajatellen.

Juoksuosuus oli sitten odotetusti aivan hirveä johtuen helteestä. Sekin oli kahtena kierroksena. Liikkelle lähdettiin heti ihanan viilentävän vesisuihkun kautta. En tiedä, miten kuuma iltapäivällä oli, mutta kotimatkalla auton mittari näytti edelleen 28 astetta. Oli ihan turha yrittää saada jalkoja liikkumaan sellaista vauhtia, kuin olisin toivonut. Alkumatkasta oli vielä ylämäkeä tarjolla. Väkisin alkumatkasta kävi mielessä, että en pysty. En vaan pysty tähän. Varmaan joudun keskeyttämään ensimmäistä kertaa ikinä. Mutta kun 5 km kääntöpaikalta pääsi lähtemään takaisin päin kohti kisakeskusta, alkoi jo tuntua vähän paremmalta, sehän oli sitten laskuvoittoistakin. Puolimatkalla 7 km kohta juoksussa on usein jotenkin toivoa antava, koska siinä kohtaa jalat jo toimivat ja on jo kolmannes matkasta takana. Siinä kohtaa nytkin tuntui ihan hyvältä. Huoltopisteiltä sai vettä, urheilujuomaa, kokista, banaani ja geeliä. Ekalla kierroksella oli jossain tarjolla märkiä sieniäkin, mutta myöhemmin ei enää. Onneksi, siis todella onneksi, hyvin suuri osa juoksureitistä kulki varjoisaa jalkakäytävää. Aina kun joutui juoksemaan suorassa auringonpaahteessa, oli todella paljon vaikeampaa jaksaa edetä. Juoksukierroksen loppu oli kuuma. Suihkun kautta pääsi sitten taas toiselle kierrokselle. Toisen kierroksen aikana ylämäet olivat tottakai vielä pahempia kuin ensimmäisellä kierroksella. Piti vain päättäväisesti könytä ne ylös, jotta pääsi taas kääntöpaikalle ja alamäkeen. Koko ajan yritin vain juoda niin paljon kuin pystyin, vettä, urheilujuomaa ja kokista vuorotellen. Kaksi geeliä otin juoksun aikana myös. Lopulta se maali tuli vastaan ja juoksu meni kuin menikin kuitenkin alle kahteen tuntiin (noin 1.57) eli siihen voi olla tosi tyytyväinen. Loppuaika oli tavoitteen mukainen, 5.28. 

Maalissa odotti pullollinen kombuchaa. Hieman erikoisen makuista ainetta, mutta kaikki neste maistui kyllä maalissa.  

Aina ei aurinko paista - ei edes Voimarinteen Teräsmieskisassa

Olen osallistunut Voimarinteen perusmatkalle jo viisi kertaa. (http://www.team226.fi/) 

Aina ennen on aurinko paistanut, mutta tällä kertaa satoi ja tuuli. Voisin kirjoittaa pitkät pätkät siitä, miten kaikki meni pieleen ja kotimatkalla piti nieleskellä vähän pettymyksen kyyneleitä. Tai niistä hetkistä, kun pyöräosuuden ensimmäisillä kilometreillä olin sitä mieltä, että keskeytän saman tien ja lopetan koko harrastuksen. Uinti oli mennyt huonommin kuin ikinä, en saanut itsestäni nyt mitään irti, en osannut ajaa pyörää kunnolla, joten miksi edes pitäisi yrittää siinä vesisateessa ja kovassa tuulessa. Miksei vain voisi harrastella jotain helpompaa? 

Mutta sen sijaan yritän keskittyä hyviin asioihin. 

Voimarinteellä on kohtuullisen raskas reitti sekä pyörä- että juoksuosuudella ja tänään keli oli lisähaasteena uinnissa ja pyöräilyssä. Muistin painaa päätä hyvin veteen vasta-aallokossa ja pidin hyvää rytmiä, vaikka aallokko löi vastaan jatkuvasti. Etusuora oli loputtoman pitkä, mutta selvisin siitä kaksi kertaa ja paluumatka oli ihanaa uida myötäaallokossa. Yritin muistaa myös potkia kunnolla, ainakin ajoittain. Vesi oli juuri sopivan lämmintä.

Pyöräilemään lähdin ilman sukkia. Ne olisivat kuitenkin kastuneet heti märällä vaihtoalueella sukkasillaan juostessa, joten samapa se, vaikka menee ilman. Kengät olivat kiinni polkimissa ja pääsin hyvin liikkeelle sillä tavalla, se alkaa jo olla rutiinia. Kun ensimmäinen jyrkkä alamäki oli takana ja sopiva suora kohdalla, päätin nostaa mielialaa nauttimalla heti alkuun kofeiinipitoisen geelin. Arvelin, että siitä voisi saada tarvittavaa lisävirtaa. Geeli tuntuikin toimivan hetken päästä ja isommalle tielle tullessa teki jo mieli ajaa kunnolla ja jatkaa kisaa, vaikka hetken mieli oli ollut synkkä. Huonoista hetkistä voi nousta. Otin vielä puolen tunnin päästä toisen kofeiinigeelin ja annoin mennä. Pyöräilyä häiritsi tuuli, joka kävi välillä sivusta ja välillä vastaan, paluumatkalla se oli onneksi enemmän myötäinen eikä heiluttanut enää pyörää niin ikävästi. Menomatkalla en uskaltanut ajaa kaikkia alamäkiä tikuilta, koska tuuli välillä heilautteli ja kisa ajettiin normaalin autoliikenteen seassa. Pyörällä tehot jäivät ihan turhan mataliksi ja syke samoin. En siis osannut ajaa kunnolla tuulessa enkä saanut kaikkea irti itsestäni. Olin kuitenkin päättäväinen ja jatkoin matkaa, vaikka alku oli hankala. Oli kai niin kylmä, että joku vasemman sisäreiden lihaksista alkoi krampata loppumatkasta.

Toiseen vaihtoon tullessa jalat olivat kylmät, märät ja kankeat, enkä meinannut saada toista jalkaa ulos kengästä. Pitäisikö kantapäitäkin vähän rasvata ennen sadekisaa? Vaihdossa kiskoin sukat märkiin jalkoihin. Sukat kannattaa rullata valmiiksi, jotta ne saa hyvin jalkaan myös sadekelillä. Se toimi nytkin kivasti ja sitten menoksi. Jalat tuntuivat heti alkuun tosi hyvältä. Melkein kuin ei olisi pyöräillyt ollenkaan tai vain verrytellyt sopivasti. Se on se hyvä puoli, kun ei aja liian kovaa. Sisäreisi ainoastaan tuntui vähän krampin takia, mutta ei haitannut. Voimarinteellä pitää alku antaa mennä reippaasti alamäkivoittoista osuutta ja paluumatka sitten on yritettävä vain selvitä takaisin rinteen päälle. Lenkki juostiin kahteen kertaan ja sain sen juostua pari minuuttia kovempaa kuin viime vuonna ja jaksoin pitää tasaista vauhtia molemmat kierrokset.

Sellainen oli kesän eka kisastartti. Ei ollut ollenkaan helppoa ja mukavaa, mutta hyvä treenikisa se oli. Tästä kohti minulle mieluisampia pidempiä matkoja.  

 

Kesäleirillä

Kesäkuu on alkanut ihanan kesäisenä ja on ollut hienoa päästä pyöräilemään lämpimässä. Uimahallikin aukesi taas, joten on tullut nyt muutaman kerran käytyä etsimässä uintikuntoa sieltä. Paras buusti omiin treeneihin tuli kuitenkin jälleen Tribasen leiriltä 12.-14.6..

Tällä kertaa suunnattiin Hämeeseen ja asetuttiin Petäys Resortiin Hattulaan aiheuttamaan hämmennystä paikallisille. Heti perjantai-iltana iloinen joukkomme oli huomattu pyörälenkillä ja palautetta sateli pitkin viikoloppua mm. hotellin respaan. No mitä ihmettä me siellä sitten puuhasimme: emme sen kummempaa kuin uintia, pyörää ja juoksua, mutta ilmeisesti se iloinen (ja äänekäs?) ulkoilu isolla joukolla oli jotain ihan uutta Tyrvännön kylällä.

Perjantaina leiri käynnistettiin vajaan tunnin pyöräilyllä kohti Hattulaa ja takaisin. Sen jälkeen teki mieli vähän uiskennella Vanajavedessä. Hotellin rantaravintolan vieressä oli kutsuvan näköinen hiekkaranta, mutta suureksi yllätyksesemme vesi oli aivan JÄRKYTTÄVÄN kylmää. Me rohkeat, jotka silti sinnikkäästi kauhoimme eteenpäin välittämättä siitä, että kädet ja jalat olivat lähes tunnottomat, saatoimme todeta, että vähän kauempana vesi kyllä lämpeni ja siellä pystyi hyvin uimaan. Samalla tuli siis avattua oma avovesiuintikausi. Illallisen jälkeen kävelimme vielä porukalla lähistöllä nauttien kesäillasta.

 

Lauantaina aamu aloitettiin Lotan pitämällä pienellä nilkkojen herättelyjumpalla, paljain varpain pihanurmikolla. Aamupalan jälkeen oli aika valmistautua viikonlopun koviin treeneihin. Ajelimme kahdessa porukassa pyörilla verrytellen Aulangolle, jossa tehtiin ylämäkivetoja näkötornin aluetta kiertäen ylös alas. Olipa huippuhauskaa! Ei olisi oikein malttanut lopettaa ollenkaan, mutta lounaallekikn piti ehtiä. Jokainen teki sopivan määrän vetoja ja sitten palattiin taas rauhassa hotellille. Paluumatka oli jotenkin pidemmän tuntuinen kuin menomatka.

Lounaan ja lepotauon jälkeen jatkettiin päivää juoksuvedoilla. Aurinko porotti ja teki tästä leikistä kohtuullisen raskasta. Vesipullot lämpenivät ihan heti ja parin vedon jälkeen alkoi tuntua tuskaisalta, mutta niin vain saatiin siinä hiekkatien pätkällä toteutettua noin 800 metrisiä ja 400 metrisiä mukava määrä. Hieman jo kalpenevin kasvoin palattiin hotellille ja etsittiin perjantaita parempi lähtöpaikka avovesiuinnille. Sellainen  löytyi hotellin toiselta puolelta ja nyt vesi oli mukavan lämpöistä. Loppuilta istuskeltiin rantasaunan rappusilla ilta-auringon lämmössä.

Sunnuntaiaamuksi oli vaihtoehtona läheä Jussin juoksulenkille tai Panulle uintiseuraksi. Minua uinti houkutteli enemmän, joten suuntasin taas laiturille märkkärin kanssa ja vajaan kilometrin uinnin jälkeen virkeänä aamupalalle. Nyt oli enää jäljellä kevyttä pyöräilyä Hattulassa. Tiimin paikalliset oppaat vetivät meidät taas kahdessa ryhmässä tälle kierrokselle. Reitti kulki Hattulan kirkon ohi Parolan suunnalle ja Ilalempin kautta takaisin päin. Oikein mukava sunnuntaiajelu. Kärkiporukka ehti vielä vähän juostakin, mutta itse menin lopuksi taas uimaan.

Viikonlopun kuluessa alkoi koko kesän kisakalenteri samalla hahmottua lopulliseen muotoonsa. Heinäkuussa on ohjelmassa Voimarinteen perusmatka, elokuussa Kangasalan puolimatka ja syyskuun alussa vielä Tallinnassa täysmatka. Täysmatkan siirtoa Kalmarista Tallinnaan mietiskelin jonkun aikaa, mutta leirin kuluessa se alkoi houkutella yhä enemmän, joten siirto on nyt tehty ja toivottavasti 5.9. Tallinnassa todella pääsee kisaamaan. Voimarinteen kisaan onkin enää pari viikkoa aikaa, joten siitä se kisakausi vihdoin starttaa sittenkin.