Historiallinen Ironman Finland Kuopio-Tahko

Kalmarin Ironmanin peruunnuttua tänäkin vuonna päätin sen sijaan osallistua Suomen ensimmäiseen täyden matkan Ironman-kisaan Tahkolla. Elokuinen viikonloppu sopi hyvin kalenteriin ja Tahkolle oli kiva lähteä muistelemaan aikaisempia puolimatkan kokemuksia. Kisakeskuksena Tahkon Piazzan ympäristö on mitä mainioin. Majoituistilaa löytyy kaikille läheltä kisakeskusta ja vaihtoalue on lähellä. Ainoastaan mäkinen maasto hieman mietitytti etukäteen.

Ennakkovalmistelut

Sain reissuun mukaani treenikaveri Marjan ja kahdestaan ajelimme torstaina Tahkolle valmistautumaan viikonlopun koitoksiin, minä kisaan ja Marja kannustamaan kaikkia tuttuja. Perjantai oli hieno aurinkoinen päivä. Kävin heti aamulla haistelemassa kisatunnelmaa, rekisteröitymässä ja samalla pikaisesti ostoksilla kisakylässä. 

Lounaan jälkeen vein pyörän ja vaihtopussukat paikalleen. Päivän tärkeimmät hommat tuli näin hoidettua. Tapasimme viiden aikaan muut kisaan osallistuvat TRIBase-tiimin jäsenet, vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja otimme yhteiskuvan. Kävimme Marjan kanssa myös vähän katsastamassa uintireittiä eli koeuimassa pienen pätkän, mutta lahdella oli sen verran allokkoa, että päätimme aika pian kääntyä takaisin. Illalla Sokos-hotellin ravintolan terassilla oli paljon porukkaa syömässä, mutta löysimme sieltä tilaa vielä meillekin päivällistä varten. Sitten saunaan rentoutumaan ja nukkumaan. Aamulla pääsisi vihdoin starttaamaan!

 Lauantai - päivä täynnä tunteita

Heräsin ennen kellon soittoa puoli kuuden aikaan. Nukuin ihan hyvin ja sain aamupalan syötyä. Ehkä kolmas täysmatka ei enää niin kauheasti jännittänyt. Toki oli sellainen hyvä pieni jännityskutina päällä, mutta ei mitään hermoilua. Aamu oli kaunis ja aurinoinen eikä sääennusteiden iltapäiväksi lupailemista kuurosateista näkynyt merkkiäkään. Vein vielä matkaeväät (geelit pullotettuna, vesipullon ja elektrolyyttijuoman + Snickersin ja karkit) pyörälle. Sitten olikin bajamaja jonotuksen jälkeen jo aika pukea märkäpukua päälle. Meinasi vähän itkettää, kun rannalla seisoskellessa soitettiin ensin Maamme-laulu ja vielä perään Finlandia-hymni juuri ennen kuin pro-naiset päästettiin uimaan. Olipa hieno hetki.

Age goup- startit olivat klo 7.45 alken. Menin ajoissa lähtökarsinaan odottamaan omaa starttivuoroa, koska halusin varmistaa sopivan vauhtisen uintiseuran. Taktiikka onnistui hyvin. Kun age group-ryhmän lähtöaika tuli, kilpailijat lähtivät mukavaan tahtiin valumaan rolling startilla uintiosuudelle. Muutama uimari päästettiin siis kerrallaan viiden sekunnin välein veteen eikä mitään ryysistä syntynyt. Pääsin uimaan heti omaa hyvää rytmiä. Joku tuntui roikkuvan varpaissani muutaman sata metriä, mutta katosi sitten muualle. Yritin itse ottaa välillä jostakin ohi uivasta peesiä, mutta eivät ne pitkään pysyneet tähtäimessä. Uinti oli yhtenä kierroksena ja ainoastaan kääntöpoijuilla oli hieman ruuhkaa. Sielläkin pääsi kuitenkin hyvin jatkamaan matkaa. Pian jo näkyikin taas silta, jonka ali piti lopuksi suunnistaa kohti rantaa. Matka tuntui taittuneen nopeasti. Ihan rantaa lähestyessäni viimeisillä sadoilla metreillä alkoi olla muita uimareita turhan lähellä ja piti muutaman kerran hakea parempaa linjaa. Rannassa kello näytti 1.15 ja olin tyytyväinen, sillä uinti oli mennyt ihan suunnitelman mukaan.

Aurinko paistoi edelleen ja oli hyvä tunnelma lähteä pyöräosuudelle. Alkumatka oli nousuvoittoista ja hieman ylitehoilla se tuli mentyä. Reitin tasaantuessa painoin ekan kerran kierrosnappulaa ja aloitin tavoitetehoilla ajamisen. Matka sujui mukavasti kohti Varpaisjärveä edelleen sieltä kohti Siilinjärveä. Kaisa Sali oli reitin varrella kannustamassa ja hyvissä tunnelmissa kehuin hänelle, miten ihana keli on kisata. Vähän sinne taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä. Jossain 60 km kohdalla tuli pieni välikuolema. Tuntui, että vastako tässä on 1/3 mennyt ja pitkä päivä edessä. Vaihdoin geelin nauttimisen siinä kohtaa suklaaseen ja karkkeihin ja jatkoin sinnikkäästi ajamistä takaisin päin kohti Tahkoa. Pyöräreitti oli kahtena kierroksena eli toisessa päässä pitäisi käydä vielä uudestaan. Tahkon päässä oli jonkin verran kannustajia tien varressa kilisyttämässä kelloja ja huutamassa tsemppejä. Joitakin satunnaisia kannustusporukoita oli muutenkin pyöräreitin varrella. Siitä vaan toiselle kierrokselle, homma eteni suunnitelman mukaan. Arvasin kyllä, että vauhti alkaa toisella kierroksella vähän hyytyä. 

Tuuli tuntui jonkin verran yltyvän päivän mittaan, mutta sadetta ei minun kohdalleni osunut koko pyöräosuudella. Varpaisjärveltä Siilinjärven suuntaan ajettaessa oli vastatuuli ja se pätkä piti vain taistella ajatellen, että paluumatka taittuu sitten taas vauhdikkaasti. Matka eteni edelleen ihan mukavasti ja kilometrejä (myös nousumetrejä) kertyi tasaiseen tahtiin. Kohtuullisen hyvin pyörä kulki 150 km asti, mutta sitten alkoi jo satulassa istuminen riittää. Vielä piti jaksaa kivuta mäet takaisin Tahkolle. Tuulikin tuntui vastustavan menoa enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella eikä ohittajia enää juuri näkynyt. Heistä saa kuitenkin aina hetken matkaa pientä vetoapua, mutta nyt sai tehdä töitä ihan yksin. Mäkiä noustessa 160 km kohdalla etureidet alkoivat ilmoitella uhkaavista krampeista. Mietin, mitä oli tullut tehtyä väärin vai mäetkö vain alkavat painaa. Sain tilanteen haltuun elektrolyyttikapselilla ja pääsin vihdoin vaihtoon. Pyöräilyyn kului aikaa 6.08. Olisin toivonut vähän nopeampaa aikaa, mutta ei se tuolla reitillä tuona päivänä minulle ollut mahdollista. Aika äärirajoilla tuo ajo meni sykkeen ja tehojen puolesta, jotta jaksaisi vielä juostakin. Päätin tehdä nopean vaihdon, jottei siinä ainakaan tuhriintuisi turhaan aikaa ja käydä bajamajassa ehkä myöhemmin, jos olisi ihan pakko. Kokonaisajassa olinkin tässä kohtaa vielä suunnilleen samassa vauhdissa kuin edellisvuonna Tallinnassa.

Juoksuun lähtö tönkköjaloilla on aina mielenkiintoista. Yleensä jalat alkava toimia jonkin ajan päästä, mutta nyt ei oikein tullut sellaista tunnetta. Oikeastaan oli vain kova jano ja tuntui, että energia on vähissä, vaikka olin noudattanut energiasuunnitelmaa ja ottanut geeliä tasaiseen tahtiin pyörän päällä. Kramppherkät reidet muistuttelivat itsestään aika pian. Siinä kohtaa mietitytti, mikä oli mennyt pyöräosuudella pieleen. Ajoinko liian kovaa mäet? Joinko liian vähän? Heti ensimmäiset kilometrit olivat siis tosi vaikeita ja kierroksen puolivälissä olin aivan varma, että joudun jättämään juoksun kesken. Mutta eihän niin voi tehdä, kesken kaiken, kun kaikki tutut ja tuntemattomat ovat Ironman-hengessä mukana paikanpäällä ja kotona ruutujen ääressä. Pakko oli löytää joku keino nousta kuopasta ja kammeta itsensä eteen päin. Onneksi oli mukana kofeiinipitoista geeliä ja elektrolyyttejä. Otin ne molemmat heikolla hetkellä ja parin kilometrin päästä alkoi kulkea. Join myös paljon. Joka huoltopisteeltä otin ihan rauhassa kaksi mukia juotavaa. Aikaahan näihin elvyttämistoimiin aina kuluu ihan liikaa ja kello käy, mutta pakko se oli tehdä. Juoksureitin loppuosa oli onneksi myös laskuvoittoista/tasaista pätkää ja pääsin kuin pääsinkin ensimmäisen kierroksen läpi. Jes! Homma jatkuu, voitin taas kerran tosi vaikean hetken. Olin ylpeä itsestäni ja sen ajatuksen voimalla jaksoin taas ainakin muutaman kilometrin. 

Oli hyviä hetkiä ja aurinko paistoi.

Juoksureitti piti kiertää neljä kertaa. Toisella kierroksella alkoi sataa ja jonkin aikaa vettä tuli ihan kaatamalla. Kannustusjoukot näkyivät sitkeästi seisovan reitin varrella sadetakeissaan huutamassa ja kilistämässä kelloja. Sade tuntui jonkin aikaa jopa mukavan viilentävältä. Vaikka päivä ei ollutkaan kuuma, silti sade helpotti jotenkin oloa. Hintana sitä olivat sitten kyllä jalkakrampit, joita alkoi olla jo etu- ja takareisissä sekä pohkeissa. Toinen kierros meni vielä kuitenkin ihan kohtuullisesti. Kolmannella kierroksella oli jo todella vaikea juosta rennosti yhtään missään, sillä krampit pahenivat ja rento juoksu alamäkeen oli oikeastaan vaikeampi toteuttaa kuin hiljainen ylämäkien kynytys. Kävelyksi meni aika paljon. Juoksureitti meni mm. golf-kentän ympäri ja sen takaosa oli aivan kamalaa nousua, nousua ja nousua. Vatsaakin väänsi tässä vaiheessa sen verran, että ajattelin varmuuden vuoksi pistäytyä seuraavassa bajamajassa. No, sielläpä oli kuitenkin jonoa, joten seisoskeltuani hetken nauttimassa huoltopisteen juomia päätin sittenkin jatkaa vain matkaa. Kyselin välillä suolaa huoltopisteiltä ja se auttoi aina hetkeksi, jotta en sentään joutunut ihan kävelemään. Sade oli onneksi taas loppunut eikä uusia kuuroja enää tullut.

Oli huonojakin hetkiä ja väsytti

Vielä viimeinen kierros olisi edessä, mutta silloin toki jo tiesin, että maaliin pääsen varmasti, olipa se kierros sitten miten hidas vain. Kolmas kierros oli jo ollut niin hidas, että päätin yrittää sinnillä juosta vähän enemmän ja viettää vähän vähemmän aika huoltopisteillä. Yritin ennemmin juosta edes hitaasti kuin kävellä, mutta lopputulos ei tainnut olla yhtään sen nopeampi kuin edelliskierroksen juoksu-kävely-vuorottelu. Vatsa oli onneksi rauhoittunut eivätkä jalatkaan totaalisesti vaatineet pysähtymään, vaan pääsin nyt etenemään hitaasti mutta varmasti kohti maalia. Tulihan se silta vielä viimeisen kerran vastaan, sitten enää yksi paha nousu ja sai kääntyä maalisuoralle. Siellä maaliviivan päässä se taas sanottiin, "Heta you are an Ironman". Juoksuaika painui 4.30 paikkeille ja kokonaisaika oli 12.01. 

En lopulta jäänyt Tallinnan ennätyksestäni kuin 3-4 minuuttia, vaikka Tahkolla sekä pyörä- että juoksureitti olivat selkeästi raskaammat eikä reitti kokonaisudessaan ollut ainakaan lyhyempi kuin Tallinnassa. Toiveena oli etukäteen, että saisin jopa ennätystä hieman parannettua, mutta tällä kertaa tällä reitillä näillä kramppiongelmilla se ei ollut mahdollista. Eikä se tarkoita tosiaankaan, etteikö päivä olisi ollut onnistunut. Sitä se ihan varmasti oli!  

Maaliin päästyäni suuntasin pian toipumistelttaan, josta sai juotavaa, mitalin ja finisher-paidan. Otin mukaan take away-aterian ja suuntasin kämpille saunaan. Kannustusjoukkojen kanssa siinä vähän vielä kippisteltiin kuohuviiniä juhlapäivän kunniaksi. Melkein jo unohtui, että pyöräkin pitäisi vielä käydä hakemassa pois vaihtoalueelta. Lähdimme sitten klo 23 aikoihin Marjan kanssa vielä iltakävelylle. Samalla näimme kuinka viimeisetkin reitillä olevat todelliset teräsmiehet ja -naiset tulivat maaliin pimeällä musiikin pauhatessa ja kuuluttajan pitäessä tunnelmaa yllä viimeiseen asti. Näin sujui tämä juhlapäivä.